Eilen pelattiin se monella odotettu kärkikamppailu HIFK:n ja Dickenin välillä. Otteluun ennakkosuosikkina lähti HIFK joka oli voitokkaana edennyt ottelusta toiseen. Dicken joka kuitenkin on tehnyt määrätietoista työtä nuorella pohjalla on kuitenkin parantanut otteita ja moni veikkailikin että tässä voisi nyt olla se ottelu joka katkaisee HIFK:n voittokulun.
Mahdollisuuksia Dickenille annettiin myös poissaolojen ja loukkaantumisten kautta joten voitto oli kuin pedattu, ja Dicken onnistui vaikka ensimmäisen puoliskon aikanakin vielä laahusti perässä.
Maaleja tehtiin vuorotellen tilanteeseen 3-3, tämän jälkeen HIFK repi kaulaa tilanteeseen 7-3 ajassa 9:14. Hiljaa hiljaa vierasjoukkue kuitenkin tasasi puntin ja pelikellon näyttäessä 26:29 saivat he pelin tasoitettua lukuihin 16-16. Maalitehtailu jatkui Dickenillä ja he repivät eroa aina taukotilanteeseen asti jolloin tulostaulu näytti 17-18. Taukojohto mahdollistaja oli kun IFK:n synkkä hetki koitti puoliajan lopussa ja oli pidempi kuin yleensä. Synkkyys kesti ajasta 23:14 aina 30:00 minuutille asti. Tänä aikana kotijoukkue onnistui vain kerran maalinteossa ja silloinkin kyseessä oli 7m heitto jonka Lotta Kulju upotti.
Tätä IFK:n synkkää hetkeä käytti tehokkaimmin hyödyksi Dickenin Anna Lindahl joka paukutti kolme maalia kapteenin elkein. Tauolta palattuaan IFK käynnisti kiriä joka kuitenkin lyssähti jo ajassa 35:08. Tästä eteenpäin mentiin jälleen Dickenin vyörytyksessä ja vasta kun pelikello näytti 40:26 kotijoukkue onnistui maalinteossa, jolloin Kathlen Ax teki tilanteeksi 21-24. Dicken pelasi loput ottelusta johtoasemassa ja ero pysytteli kolmessa maalissa. Ottelu päättyi 28 – 31 ja näin HIFK:lle merkattiin kauden ensimmäinen häviö.
Ottelussa minua hieman ihmetytti se miten kotijoukkue ei ymmärtänyt enemmän sekoittaa Dickenin korkeaa puolustusta tiputtamalla pelaajia sisään. Aina kun näin tehtiin oli Dicken pelaajat etsimässä paikkaansa ja oikein ajoitetulla ajolla olisi puolustus auennut kuin oluttölkki lauantai saunassa. HIFK:n puolustus ei toiminut ja tämä osaltaan mahdollisti Dickenin voiton. HIFK:n vasen puoli oli usein sekaisin ja tämä mahdollisti Anna Lindholmin maalijuhlat. 11 kpl hän teki yhteensä, mutta kentän toisessa päässä, samalla puolella Dickenin puolustus on päästänyt sisään 7 kpl juuri samalta puolelta, joten mikäli Dicken haluaa suuremmalla maalierolla voittaa tulevaisuudessa tulisi heidän saada puolustusta kuntoon omalla oikealla puolelle.
Dicken omassa raportissa kirjoittaa kahteen kertaan miten he ovat analysoineet kotijoukkueen maalivahdin heikkoudet mutta kyllä mielestäni tätä analysointipuolta tarvitsisi hieman harjoitella jos tässä oli tulos, koska moni asia jäi vielä käyttämättä.
Ottelun onnistujia, maalien suhteen on helppo löytää. Dickenillä Anna Lindholm oli selkeästi paras jo aikasemmin mainituilla 11:toista maalilla. Toiseksi paras oli kapteeni Anna Lindahl. Mikäli Dickenissä joku totuttu nimi jäi varjoon oli se Annikka Näräkkä yhdellä maalilla. Carolina Böckelman teki myös 6 maalia niinkuin Anna Lindahl. HIFK:n paras maalintekijä on Lotta Kulju ja Carolina Byman jotka tekivät 7 maalia naiseen. Mikäli kotijoukkueesta halutaan mainita joku joka ei saavuttanut omaa tasoaan on se Ida Väyrynen joka on saanut vain yhden maalimerkinnän.
LähiTapiola-tähdet jaettiin seuraavasti:
*** Carolina Böckelman (Dicken)
** Annika Lindström (HIFK)
* Anna Lindholm (Dicken)
Muuta mainittavaa oli se hieno tarkoitus mikä tässä ottelussa oli, eli se että HIFK lahjoitti kaikki lipputuloista tulleet rahat uuden lastensairaalan hyväksi. Katsojia halliin on merkattu 203, ja lahjoitussummaksi muodostui 1640€ joka on todella hieno summa. Toivottavasti samankaltaisia tekoja nähdään lisää käsipallo-Suomessa nyt kun HIFK:n naiset on heittänyt haasteen ulos.
Toinen todella hieno asia on Dickeinin Tom Gammals joka striimaa Dicken pelejä verkkoon ja joita voi katsoa jälkikäteen, tosin hieman kiinnostaisi kuulla miten heidän luvat on diilattu Käsipalloliiton/Sportsgroundin kanssa jotka omistavat lähetysoikeudet? Kiva kuitenkin näin jälkikäteen nähdä peli, vaikka ehkä kuvalaatua voisi parantaa.
Nyt kun HIFK on voitettu edes kerran tällä kaudella voivat he huokata helpotuksesta ja todeta että “tilastohäviö” on hoidettu pois alta. Tämä ottelu lupaa hyvää jatkosarjan otteluihin sekä tulevaiin mitalipeleihin. Näin tulee vähän jännitystä tuleviin peleihin, vaikkakin näiden kahden joukkueen tulevat vastustajat ovat lähtökohtaisesti selkeästi heikompia. HIFK kohtaa seuraavaksi sarjajumbon ÅIFK keskiviikkona Turussa, kun Dicken matkaa huomattavasti lyhyemmän siirtymisen kun suuntaavat Myyrmäkeen Atlaksen vieraaksi. ÅIFK-HIFK pelataan jo keskiviikkona kun Atlas-Dicken pelataan torstaina.
Tulevana viikonloppuna (22.2. klo 15:30)Helsingin Urheilutalolla pelataan naisten SM-sarjan kärkikamppailu kun sarjaykkönen HIFK saa vieraakseen sarjakakkosen Dickenin. Kauden aikana nämä joukkueet ovat kohdanneet vain kerran ja silloin emäntäjoukkue oli Dicken, mutta he eivät onnistuneet pitämään pisteet kotona vaan HIFK vei pisteet loppulukemin 28 – 31.
Ottelu pelattiin 14.12.2013 ja vaikka ottelun maalikuningatartittelin lunasti Dickenin Anna Lindahl yhdeksällä maalilla, oli HIFK:n Linda Cainberg aivan kannoilla kahdeksalla. Puoliajalle mentäessa tilanne oli silloin tiukka 15-15 ja tasoitus tuli vain 11 sekuntia ennen summerin soidessa, tasoittajana oli silloin Carolina Böckelman. HIFK otti ottelun alussa ohjaajan paikan ja Dicken taisteli tasoihin kerta toisensa jälkeen. Toisella puoliajalla HIFK otti jälleen kuskin roolin ja se joka erotti ensimmäisen ja toisen puoliskon oli se että missään vaiheessa toista erää Dicken ei saanut tasoitettua peliä. Kovaa he pinnistelivät perässä ja aina minuutille 48 he olivatkin maalista kolmeen perässä.
Ajassa 48:23 Linda Cainberg otti kolmannen ulosajon ja ottelusta sulkemisen ja vaikka olettaisi että tämä oli se Dickenin mahdollistaja kävi pelissä kuitenkin täysin toisinpäin. Tilanteesta 23-24 HIFK repi kolmella maalilla pienen eron joka sitten osoittautui liian suureksi Dickenin kurottavaksi. Ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana HIFK maalasi seitsemästi kun Dicken onnistui vain viidesti ja pisteet matkasivat Kallioon.
Jos Dicken antoi tasoitusta edellisessä ottelussa kun Annika Näräkkä oli silloin poissa on HIFK todennäköisesti antamassa tässä tulevassa ottelussa yhtä paljon jos ei enemmänkin, jos ei sarjan toiseksi paras maalintekijä Linda Cainberg pysty pelaamaan. Cainberg ei pelannut edellisessä SIF pelissä ja tämä varmasti tekee omansa jotta HIFK joutuu taistelemaan kaksin verroin tässä tulevassa pelissä. Dicken on myös tässä välissä saanut kentälle kovan luokan vahvistuksen kun Bettina Lillqvist on tehnyt paluunsa pelikentille ja osoitte edellisessä ottelussa malintekokykynsä loukkaantumisensa jälkeen, tekemällä 4 maalia. Unohtaa ei saa myöskään vaarallisia Anna Lindholmia ja joukkueen kapteenia Anna Lindahlia.
HIFK:lla on kuitenkin kova nippu pelaajia, mainittakoon kokenut ja aina vaarallisen Anette Tallqvistin, nuoret ja juonikkaat Lotta Kuljun sekä Ida Väyrynen. Myös oikealla laidalla viilettävä taskuraketti Kathlen Ax luo varmasti paineita Dickenin alastulolle sekä vasemalle puolelle puolustuksessa. Myös peliä kauden aikana parantanut maalivahti Annika Lindström syttyy varmasti tähän otteluun ja voimme odottaa häneltä loistotorjuntoja. HIFK-SIF ottelussa oli myös poissa Silja Borgarsdottir-Sandelin ja mikäli hän pystyy osallistumaan tähän tulevaan otteluun tuo se lisää leveyttä HIFK:n hyökkäykseen.
Jännittävä ja luultavasti tiukkasta ottelusta on kyse joka ei muuta joukkueiden sarjataulukkosijoitusta koska HIFK:lla on selkeästi parempi maaliero, mutta mikäli Dicken ottelun voittaa nousevat he samoihin pisteisiin IFK:n kanssa, tosin huomioitavaa on että yhden pelillä enemmän pelanneena.
Ennen tätä ottelua HIFK:lla on tehtyjen ja päästettyjen maalien ero +227 kun Dickenillä on +173.
Meni ottelussa miten tahansa pisteiden ja maalintekijöiden suhteen tehdään siinä kuitenkin paljon hyvää, kun kaikki lipputulot lahjoitetaan uuden lastensairaalan hyväksi. Tämä on ihailtava ele IFK:n naisten joukkueelta jota soisi muidenkin seurojen tekevän yhteisen hyvän puolesta. Se joka tosin harmittaa paljon tässä on se että peli pelataan samana päivänä ja aikana kun Atlas ja Cocks järjestävät “kauden kovinta käsistapahtumaa” Vantaan Energia Areenalla.
HIFK oli pyytänyt Dickeniltä siirtoa tälle pelille jotta se olisi pelattu sunnuntaina mutta Dicken ei saanut järjestettyä aikataulujaan ja joukkueen menojaan niin että tämä olisi ollut mahdollista, ja tämä tulee valitettavasti ja varmasti näkymään lipputuloissa tähän hyväntekeväisyysottelussa. Toivottavasti kuitenkin niin moni kuin mahdollista menee katsomaan tätä sarjakärkiottelua ja osallistuu hyväntekeväisyyteen. Minä ainakin meinaan tähän pottiin osallistua vaikka olen työtehtävissä Energia Areenalla.
Samalla kun jännätän Leijonien ottelua Sotsishissa niin tiivistän menneen viikonlopun NSM:n osalta. Neljä ottelua tänä viikonloppuna pelattiin ja niistä sarjataulukko muuttuikin.
Dicken – Sparta
34-28 (15-11)
Dicken otti aika odotetun voiton ja suhteellisen selkein luvuin. Maalintekijöistä kotijoukkueesta nousi selkeästi oikean laidan Anna Lindholm joka teki 7 kpl sekä kolleega vasemmalta Annika Näräkkä kuudella. Se joka on hieno nähdä on että muuten maalit jakaantui suht tasan muiden pelaajien kesken joka kertoo siitä että muitakin voi heittää sisään eikä he ole vain kentän täyttämistä tai taukoa sille avauskuusikolle. Myös Bettina Lillqvist on päässyt hyökkämään ja kiittänyt tästä tekemällä neljä häkkiä. Vierasjoukkue vaikka omassa kotihallissa pelannut Spartan ylivoimaisesti paras maalintekijä on ollut Sirja Lassinharju joka paukutti 9 maalia.
Sparta joka tässä otteluissa toi takaisin pöytäkirjaan vasurin Inka Jäntti toi mukanaan 4 maalia heti ensimmäisessä ottelussaan tauon jälkeen, hienoa. Dicken teki ottelun ensimmäisen eikä tämän jälkeen luopunut missään vaiheessa kuljettajan roolista ja raporteissa on kirjoitettu että kotijoukkueen valmentaja ei ole ollut täysin tyytyväinen puolustukseen ja mielestäni samaa kielii se että Lassinharju on tehnyt 9 koska hän ei ole tunnettu kovasta takaheitosta, kuten esimerkiksi Karjaan Pamela Degerman. Häviön myötä Sparta jäi yhteentoista pisteeseen ja muiden otteluiden tulosten takia omaa nyt sarjassa toiseksi viimeisen sijoituksen. Mahdotonta heillä ei ole nostaa sijoitusta mutta kiire tulee kun runkosarjasta on heillä vain 4 ottelua jäljellä ja vastustajina on HIFK, SIF, BK-46 ja KyIF.
SIF aloitti maalinteon mutta siihen loppui heidän juhlimiset. HIFK ja Kathlen Ax kuittasi nopeasti kahdella maalilla takaisin ja tämän jälkeen kotijoukkue otti ohjaimet käsiinsä. IFK:lta puuttui kovan luokan maalintekijä Linda Cainberg sekä Silja Borgarsdottir-Sandelin mutta tämä ei näytä paljoon haittaavan. Sarja-ykkösen ja -kakkoisen välinen ero on kuitenkin hälyyttävä. Mitä on meneillään oikein Siuntiolaisessa joukkueessa kun tulee näin suuri murskahäviö? 25 maalin tasoero kertoo siitä että joko vierasjoukkuetta ei kiinnostanut pelaaminen tai siellä on jotain suurempaa ongelmaa.
Kyllä, SIF:ltä puuttui Linda Olin mutta yksin ei hänen tekemiset kavenna näin paljon eroa. Kotijoukkueen Anette Tallqvist vei maalikuningattaren tittelin tekemällä 9 mutta vain maalin vähemmän teki Ida Väyrynen ja Lotta Kulju. Itse paikanpäällä olleena uskallan vielä väittämään että HIFK pystyy parantamaan peliä koska vaikka maaleja tuli hurjasti on vielä joukkuepelaamisessa parantamisenvaraa. Mikäli SIF haluaa edetä jatkopeleissä kun ne alkavat on joukkueen todellakin saatava pelinälän ja peli-ilon takaisin koska muuten noutaja saattaa tulla jo ensimmäisellä kierroksella.
Mikäli tämä maalitehtailu HIFK:lla johtui valmentajasta, niin hän voisi alkaa harkita valmentajaroolia itselleen. Tässä ottelussa nimittäin valmentajana toimi Linda Cainberg. 🙂
Näin se nähtiin taas että ÅIFK ei jaksa kokonaista ottelua. Puoliaikatulos on ollut heille kahden maalin erolla mutta sitten peli tyrehtyi. Mitään suurta maalikarkeloa ei Karjaalla ole nähty kun toisella puoliajalla ei nähty kuin 15 yhteensä. Yvonne Westerholm jatkaa suuren vastuun ottamista ja maalien tehtailua, tässä ottelussa tuli 8. Lähellä häntä taas nähtiin Elin Sjölund ja Josefin Aaltonen jotka on tehnyt 7 henkilöön. BK tarvitsee kuitenkin laajemmalla rintamalla maalintekijöitä koska näiden kolmen lisäksi vain kaksi pelaaja on tehnyt maaleja ja he ovat siis tehneet yhdet henkilöä kohtaan.
ÅIFK:lla maalit on jakaantunut huomattavasti tasaisemmin kun maalintekijöitä on ollut yhteensä 7 kpl ja parhaan maalintekijätittelin jakoivat Anna Harri ja Fredrika Lagerbohm kun tekivät 4 maalia henkilöön. Turkulaisten valmentaja on selventänyt syyksi seuraavan: “Kuusi vastaan kuusi pelissä olemme yksinkertaisesti liian hentoja tässä sarjassa”. BK voitti ja otti kaksi pistettä ja näin kasvatti hieman eroa seuraavaan sarjassa joka varmasti helpottaa valmennusta.
Kotikylän Kimmat jatkaa hyvää työtä ja matkasi Kirkkonummeen hakemaan lisää pisteitä. KyIF joutui antautumaan neljällä maalilla ja näinollen Atlas nousi sarjassa jo viidenneksi samoille pisteille KyIF:n kanssa. Syy parempaan sijoituseen tulee paremmalla tehdyillä ja päästetyillä maaleilla. Vieraiden ylivoimaisesti paras maalintekijä on jo minunkin kirjoituksissa usein mainittu Anna Jauhiainen joka on paukuttanut kahdeksalla maalilla.
Kotijoukkueella paras maalintekijä on ollut Maria Jukola joka teki ottelussa viisi maalia. Maalintekijöitä KyIF:llä on ollut 6 kpl, sama kuin Atlaksella. Vantaalaiset on nyt viimeisestä viidestä ottelusta ottanut 4 voittoa on päässyt hyvään lentoon joka kuitenkin on koetuksella kun seuraavaksi kohtaavat Dickenin, sen jälkeen vastaan asettu SIF. Kaksi seuraavaa vastustajaa on BK-46 ja vieraissa ÅIFK:n.
Viikonloppuna pelataan jälleen täysikierros naisten SM-sarjassa ja tätäkin tulee muistamaan, vaikkakin urheilu Suomi on suureksi osaksi kääntänyt katsett Sochiin.
15.2. Dicken – Sparta
Pirkkolan paikalliskamppailu #3. Kaksi edellistä ovat menneet Dickenille yhteistuloksin 60-46. Ensimmäinen meni suhteellisen selkeästi 35-23 mutta toisessa Sparta oli jo huomattavast lähempänä luvuin 23-25 joten läpihuutojuttua ennakkoon tässä ei ole. Sparta joka on saanut takaisin ulkoimailta Inka Jäntin joka varmasti tuo omansa Spartan peliin. Tehoja ei ehkä pidä odottaa maalien osalta mutta henkisesti hän tuo varmasti varmuutta joukkueelle, koska muistettavaa on että tässä on useita kuukausia siitä kun hän viimeksi on pelannut.
Dicken on intoutunut tekemään maaleja ja onkin ylittänyt 30 tehdyn maalin rajan viimeisessä kolmessa ottelussa. Dicken lähtee otteluun kyllä otteluun ennakkosuosikkina mutta helposta ja varmasta voitoista ei voida puhua. Tulee mielenkiintoista nähdä tästä ottelusta miten Sparta onnistuu jos onnistuu poimimaan Dickenin ykkösvoiman pois, eli nopeat vastahyökkäykset.
Lopputulosveikkaukseni: 33 – 26
15.2. HIFK – SIF
Sarjaykkönen ja kolmonen kohtaa tässä lauantain iltapäiväottelussa ja mielenkiintoiseksi jää nähdä mitä vieraileva SIF saa aikaiseksi. Siuntiolaiset ovat olleet aika vuorisissa merkeissä pelinsä osalta kun on ollut ylä- ja alamäkejä. Edellisessä ottelussa niukkamaalisessa ottelusaa häviö KyIF:lle, ennen sitä kolmen maalin voitto Karjaalaisilta ja sitä edeltävässä ottelussa 19:tosta maalin häviö Dickenille. SIF joka varmasti tarvitsisi ykköpelaajansa takaisin mutta siinä joutuu vielä odottamaan vähän aikaan. Pikaista paranemista Siuntion suuntaan.
HIFK joka äskettäin sain takaisin hetken poissaolleet Tallqvistin ja Sandelinin on varmasti kova luu kotihallissa ja kauden ensimmäisessä kohtaamisessa murskasi Siuntion luvuin 40-24 ja itse paikalla olleena voin vahvistaa että voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Siuntiossa pelattu ottelu olikin sitten huomattavasti tiukempi mutta silloin tässä ottelussa vieraana toimivalla SIF:llä oli Olin kentällä mukana.
Takki auki ei HIFK voi lähtee tähän otteluun koska jos Siuntiolaiset saavat joukkuepelin toimimaan ja taistelutahdon huipulle voi kylmä suihku olla tosiasia.
Lopputulosveikkaus: 36 – 25
15.2. BK-46 – ÅIFK
Tässä ottelussa kyllä ennakkoon odottaisin että BK pääsee pistemakuun mutta helpolla se tuskin irtoaa. Karjaalaiset jotka tämän vuoden puolella on pelannut jo viisi ottelua on onnistunut vain kerran voittamaan ja se oli kotona Kirkkonummea vastaan. Turkulaiset jotka ovat rämpineet tervassa jo pitkään näkee sen sijaan tässä hyvän mahdollisuuden sarjapisteiden keräämisessä.
BK:lla on tärkeää että tutut nimet Westerholm ja Degerman ovat pelituulella mutta mikäli nämä kaksi kärsivät huonoa pelipäivää on Turkulaisten mahdollisuudet hyvät. Tähän otteluun tuskin tulee suurta maalieroa ja lopputuloksen yhteisluvun veikkaisin myös pysyvän alle viidenkymmenenviiden. ÅIFK:n avaimet makaa paljonkin Anna Harrin ja Vanja Radicin harteilla. Fredrika Lagerbohm ja Matilda Björklund ovat myös näitä heidän tärkeitä henkilöitä jotta pitkä tappioputki saataisiin loppumaan. Karjaalaisille pisteet olisivat todella tärkeät koska vaikka tällä hetkellä ovat sarjataulukossa neljäntenä 13:toista pisteellä, hengittää muut joukkueet sarjan keskikastissa niskaan. KyIF on aivan kannoilla 12:toista, Sparta 11:toista ja Atlas kymmenellä pisteellä.
Lopputulosveikkaukseni: 26 – 24
16.2. KyIF – Atlas
Minun katsein katsottuna tämä on viikonlopun toiseksi kiinnostavin ottelu, se kiinnostavin on nähdä HIFK-SIF. KyIF joka otti hieman yllättävän mutta makean voiton viimeksi Siuntiolta, lähtee tähän otteluun hakemaan täyttä pistepottia. Tämä jotta ei päästäisi Karjaalaisia karkumatkalle tärkeissä pisteissä. Mikäli BK häviää omansa ottelunsa ja KyIF voittaa omansa voivat he nousta sarja neloseksi ja näin kasvattaisi eroa Spartaan ja Atlakseen jotka hengittävät heille niskaan.
Atlas on joka on viimeisestä neljästä ottelusta ottanut kolme voittoa, ja vielä selvin lukemin hamuaa omalta osalta pisteitä jotta pääsisivät samoille pisteille KyIF:n kanssa ja ohi Spartan mikäli he häviävät omansa ottelunsa. Tämä ottelu saattaa muokata paljonkin sarjataulukon ulkonäköä. Mikäli Atlaksella on myös hyvä mahdollisuus nousta sarjatalukossa mikäli muut pelit menevät hieman heidän toiveensa mukaisesti ja varmasti haluavat kohentaa sijoitusta, koska mikäli seuraavassa vaiheessa vastaan tulee HIFK on heidän kaudensa todennäköisesti ohi pian.
Viikonlopun aikana pelattiin kaksi ottelua joissa veikkasin että vieraat ja sarjataulukon kakkonen ja kolmonen vie voitot omista otteluista mutta miten kävikään.
ÅIFK – Dicken
18 – 36 (9-15)
Dicken matkasi Turkuun hakemaan pisteitä saldon kasvattamiseksi ja tässä onnistuikin. Puoliaikatulos on jo ollut aika selkeä mutta mitään ei olla tässä vaiheessa vielä ratkaistu. ÅIFK ei kuitenkaan päässyt kuittamaan pisteitä itselleen ja Dicken matkasi kotiin voitolla. Ajassa 16:24 Turkulaisilla on vielä ollut kaikki mallillaan kun tulostaulu on näyttänyt heidän johtoa 8-5 mutta sitten vieraat ovat saaneet juonesta kiinni. Dicken on kymmenen minuutin aikana latonut 10 häkkiä kun ÅIFK onnistui vain kerran ja tauolle mentiin selkeässä vierasjohdossa.
Toisen puoliskon Dicken jatkoi siitä mihin ensimmäisessä lopetti ja kasvatti omaan johtoaan. Turkulaiset eivät saaneet itsestään tarvittavia tehoja irti vaikka varmasti on yrittänyt saada koneistoa käyntiin. Dickenin maalit ovat menneet vahvasti oikealle ja vasemmalle laidoille kun Annikka Näräkkä on tehnyt 7 ja Anna Lindholm 6. Toinen kuuden maalin tekijä on ollut joukkueen kapteeni Anna Lindahl. LähiTapiola-tähdet ovat menneet kaikki vieraille ja seuraavasti:
*** Anna Lindahl
** Annika Näräkkä
* Anu Riksman
ÅIFK:n paras maalintekijä on ollut Matilda Bäcklund kuudella osumalla. Anna Harri on varmasti huomioitu ennen ottelua, mutta kuitenkin hän on yltänyt joukkueensa toiseksi parahaaksi maalintekijäksi neljällä osumalla.
Valitettavaa tästä ottelusta on se, että näin jälkikäteen ollaan saatu tietoon että Dicken pelaaja Linda Ratilainen on loukannut olkapäänsä ja tulee olemaan poissa jonkun aikaa peleistä. Vaikka kaikki pelaajat ovat tärkeitä joukkueessa voidaan tässä nähdä että Dicken ei tule liiaksi kärsimään tästä kun ei Ratilainen ole ollut se tärkein kantava voima tai tehokkain maalintekijä. Hän on tehnyt yhdeksässä ottelussa 15 maalia joukkueelleen. Tosiasia nyt on kuitenkin se että on ikävä kuulla että hän on loukkaantunut ja pikaista paranemista toivotan hänelle.
Jännittävää tässä on ollut se että lopputulosveikkaukseni on osunut hyvin lähelle, kun olin ennen ottelua veikanut että ottelu päättyy 19-36. 🙂
Tässä ottelussa olemme sitten saaneet yllättyä ja pienen varoituksen kotijoukkueen kasvaneista tehokkuudesta. Sarjakolmonen SIF oli luultavasti monella odotettu vievän sarjapisteet kotiin mutta toisin kävi kun KyIF on raporttien mukaan pelannut kurinalaista puolustuspeliä ja yllättänyt Siuntiolaiset. Johto oli tauolle mentäsessä 2 ja loppusummerin soidessa 3. Se joka kertoo paljon hyvästä puolustuksesta on se että SIF onnistui vain 14 kertaa ohittaa puolustuksen ja maalissa pelanneen Kajsa Westerlundin. Kyllä, luit oikein, vain 14 kertaa. Myönnettäköön että Linda Olin ei ole ollut mukana pelissä mutta ei se näin suuri vaikutus pitäisi olla kuitenkaan.
Varsinkin kun SIF edellisessä pelissä on ollut tyytyväinen joukkuepeliin ja silloin voittanut Karjaan BK-46 eikä heillä sielläkään ollut Olin kentällä. Siuntiolaisten parhaat maalintekijät ovat olleet Madeleine Lindholm ja Inka Söderström jotka molemmat ovat tehneet 4 maalia. KyIF:n vastaava on Maria Jukola ja Mari Paukku jotka myös ovat tehneet 4 maalia naiseen. Valitettavasti kummallakaan joukkueista ei ole saanut aikaseksi raporttia joten muuta ei ole tästä ottelusta irti saatavissa kuin NSM sivuston raportti. Olisi ollut mielenkiintoista lukea mitä joukkueet itse ovat olleet mieltä ottelusta.
Kun katsoo tulevia otteluita näille kahdelle joukkueella niin SIF ottaa seuraavaksi mittaa sarjaa johtavasta HIFK:sta ja minulla on todella vaikea uskoa että mikäli ei ihmeitä tapahdu niin häviö on siitäkin ottelusta tulossa vieraissa. KyIF sen sijaan kohtaa seuraavaksi Atlaksen kotona ja se on voitettavissa se ottelu, vaikkakin Kotikylän Kimmat ovatkin piristyneet tämän vuoden puolella ja mm voittanut Spartan äskettäin suurilukuisesti 35-21. Tästä ottelusta tulee mielenkiintoinen, niinkutsuttu neljänpisteen ottelu.
Ottelumäärien tasoitusviikonloppu kyseessä kun pelejä on vain kaksi. Otteluparit eivät ole ihan tasavertaisia ja voittajaveikkaus on aika helppo.
ÅIFK – Dicken
Lauantaina pelataan Turussa jolloin Dicken pakkaa porukan bussiin ja suuntaa kohti länttä. Tämä tuskin tulee olemaan mikään tasainen ottelu, ja loppuluvut saattavat olla … ikävät. ÅIFK joka vieläkin taistelee häviöpeikon kanssa tulee luultavasti ottamaan vastaan vielä toisenkin halauksen tästä ikävästä kaverista. Dicken joka lähtee omien sanojen mukaan täynnä taistelutahtoa tulee luultavasti repimään etumatkaa jo ennen kuin 30min on täynnä ja sitten surffailee toisen puoliajan rutiinisuorituksella helppoon voittoon. ÅIFK joka viikolla julkisti uutisen siitä että valmentaja Uffe Andersson nauttii seuran luottamuksesta teki jatkosopimuksen saa toimia uskomattomana welhona jotta hän saisi tarvittavat tehot voittaakseen vierailijajoukkueen.
Mikään ei ole mahdotonta, ja on Turussa nähty yllättäviä lopputuloksia vuosien saatossa, mutta en kuitankaan usko että kotijoukkue voiton nappaa itselleen, vaikka, olisihan se aika makeeta. Bettan joka on tehnyt paluun kentille ei vielä ole tarpeeksi hyvä hyökkääkseen Dickenissä, ja saa jatkaa työntekoaan puolustusrintamalla. Tämä palaute twitterissä tosin varustettuna iskusilmähymiöllä joka ei juuri kerro minulle mitään tässä yhteydessä, jos ei kyseinen henkilö sitten yritä iskeä minua. Sori, olen varattu enkä kiinnostunut. 😀
Laidoilla varmasti koittaa vierailla niin kutsuttu namupäivä, ei vain sen takia että on lauantai (=karkkipäivä) mutta myös koska viimeksi Annika Näräkkä (8kpl) ja Anna Lindholm(6kpl) teki yhteensä 14 maalia ja olivat joukkueensa parhaat maalintekijät. 13 maalintekijää Dickenillä oli yhteensä joten luultavasti tähtäävät samaan, eli siis siihen että saavat kaikkia pelaajia peluutettua. ÅIFK tulee noujautumaan tuttuihin nimiin, ja mikäli hamuavat voittoa on kaikkien pelattava tämän kauden parhaansa pelinsä.
Lopputulosveikkaukseni: 19 – 36
KyIF – SIF
Uskon aika vankasti että SIF tämän ottelun voittaa, vaikka lopputulos luultavasti tulee olemaan huomattavasti tiukempi kuin edellisenä päivänä Turussa pelatussa ottelussa. KyIF joka taistelee sarjataulukossa keskikastiryhmässä on tällä hetkellä seitsemäs, mutta huomioitavaa on että neljännellä sijalla sarjataulukossa (BK-46) omaa vain kolmen pisteen eron. Mikäli Westerlund pelaa maalissa niinkuin edellisessä ottelussa HIFK:ta vastaan voi ylämäki olla todella jyrkkä Siuntiolaisilla. SIF joka luultavasti saa kentälle myös elintärkeän Olinin on kuitenkin jatkettava edellisen ottelun hyvää joukkuepeliä jotta voitto heltiää. Mikäli he siirtyvät “vanhaan” moodiin ja odottaa Olinin tekevän kaiken raskaan työn ja syöttävät vain hänelle palloa tulee kotijoukkueella olla hyvä sauma iskeä hampaansa kiinni tärkeisiin kahteen pisteeseen.
Varsinkin laajempaa tehojen tuottamista maalien muodossa on välttämätön jos kotijoukkue hamuaa pisteitä. Kaivola ei ollut aivan terässä IFK:ta vastaan ja pystyy tuottamaan paljon enemmän ollessaan kentällä. Kirkkonummelaisten laitojen pitää myös alkaa tuottamaan enemmän vaaraa hyökkäyspäässä. KyIF on tällä kaudella viidessätoista pelissä tehneet yhteensä 347 maalia joka tekee keskiarvoltaan 23,1 maalia per ottelu, joka on aika matala tämän kauden NSM:ssä. Vertailuksi sarjajohtaja HIFK jolla on vastaavat luvut 501 / 35,7 (14 peliä), sarjakakkosen Dickenin luvut on 455 / 32,5(14 peliä) ja sarjakolmosen SIF:in luvut 433 / 28,6(15 peliä).
Jos menisin tämän viikonlopun aikana jompaan kumpaan otteluun menisin Kirkkonummeen kahdesta syystä:
Kirkkonummi on niiin paljon lähempänä minua.
Kirkkonummella tulee olemaan luultavasti tasaisempi ottelu.
Tämän viikon ottelut pelattu ja yllätyksiä ei voittajien suhteen koettu, tuloksissa, ei ehkä siinäkään. Miten ottelut sitten päättyivät ja huomioita kierrokselta.
HIFK – Atlas
38 – 14 (19-9)
HIFK vei odotetusti voiton, ja odotetusti suurilukuisesti 24:än maalin erolla. Huomioimisen arvoista on että Atlas onnistui maalinteossa vain viidesti toisella puoliajalla, ja että olivat tulospalvelun mukaan vain yhdeksällä pelaajalla, mikähän lienee syy tähän? Tämä jos jossain olisi nuorille pelaajille ollut loistava mahdollisuus päästä kokemaan kovan vastustajan mukana tuomat haasteet. HIFK:lla ei niin yllättävästi oli kaksi nimeä yli muiden. Linda Cainberg ja Kathlen Ax tehtailivat yhteensä 21 maalia. Jos vierailta halutaan poimia joku hyvä puoli olisi se se, että 4 maalia henkilöön tekivät Tiina Helaskoski ja Anna Jauhiainen, toinen kokenut ja toinen nuori. Kun Karjaalla pelatussa ottelus Degerman ei päässyt vauthiin maalinteossa mutta Cainberg tässä ottelussa pääsi, tarkoittaa se sitä että näiden kahden välisessä sarjan maalikuningatar kisassa ero on enään 4 maalia kun Degerman on tehnyt 120 maalia ja Cainberg 116.
Veikkauksessa piste minulle voittajasta, mutta lopputulos ei osunut.
“Puolustus ja maalivahtipeli oli tänään rautaa, kun vastustaja pystyi heiluttamaan meidän verkkoa vain 14 kertaa. Me puolestamme heilutimme vastustajan verkkoa 38 kertaa! Mikä parasta, Pulu pääsi taas tekemään sitä mitä rakastaa: juosta, sekä kentällä että vaihtopenkillä… :)”
Atlas raportti (ei raporttia)
BK-46 – KyIF
22 – 16 (13-8)
Karjaa taisteli itsensä voittoon ja avaimena tähän oli maalivahti Sara Pollesello ja kokenut ja kentille loukkaantumisen jälkeen palannut Yvonne “Vonne” Westerholm. Vonne paukutti 9 häkkiä. Ajassa 14:04 Maria Jukola kavensi tilannetta lukuihin 6-5 mutta tämän jälkeen BK otti kuskin paikan ja alkoi tekemään eroa itselleen. Raporteista tulee ilmi että puolustus on toiminut joka on mahdollistanut Pollesellon työtä ja tuolle mentäessä ero on ollut 5 maalia. Loppujen lopuksi ottelu on ollut aika vähämaalinen ja Kirkkonummelaisten 8 maalia molemmille jaksoille kielii että hyökkäyspäässä on ollut vaikeata. BK katkaisi tällä ottelulla tämän vuoden puolella käynnistynyttä häviöputkea mutta seuraava ottelu tulee olemaan astetta kovempi kuin vastaan asettuu SIF kotikentällään. SIF joka todennäköisesti saa tällä kierroksella puuttuneet pakkipelaajat takaisin kentälle. Hieman nousi kysymys siitä miksi ei Degerman ole tässä ottelussa päässyt paukuttamaan verkkoja, onkohan ollut jotain pientä sairastelua vai loukkaantuminen, sitä ei tule raporteissa esille.
KyIF:lle parhaat maalintekijät löytyvät tutuista nimistä. Susanna Kaivola ja Maria Jukola on molemmat tehnyt 6 maalia, mutta kyllä muun joukkueen on noustava voimakkaammin esille jos voittoja halutaan lisää loppukaudella.
Lopputulos ei tuonut veikkauksessani pisteitä mutta voittaja joukkue toi.
Ehkä tämän sarjan ennakkoon odotetusti tiukin ottelu piti olla kyseessä kun sarjakakkonen Dicken sai vieraaksi sarjakolmosen SIF:in, mutta toisin kävi. SIF joka joutui pelaamaan siipirikkoisena joukkueena kun pakkikalustoa puuttui ja varsinkin Linda Olinin poissaolo on joukkueelle kova pala. Kun ottelu alkoi, Dicken aloitti pelaamaan ja SIF katseli vierestä. 0-0 tilanne muuttui neljässä minuutissa tilanteeseen 6-0 ja ottelu oli paketissa. Ajassa 6:20 livescoressa nähdään ensimmäinen merkintä Siuntiolaisille ja tällöin Madeleine Lindholm on heittänyt rankkarin ohi. Synkkää, todella synkkää. Siuntion ensimmäinen maali on merkattu vasta ajassa 10:11 jolloin tilanteeksi on muodostunut 7-1.
Dicken joka tässä ottelussa esitteli pelaavana pelaajana kentällä ensimmäistä kertaa Bettina Lillqvist, on häntä käytetty vain puolustuksessa (?). Hän on kuitenkin saanut hienoja tehoja itsestään irti ja jo ensimmäisessä ottelussa tällä kaudelle kuittasi hän itselleen yhden tähden. Hyvä lisä hän kuitenkin on, ja tulee varmasti auttamaan joukkuettaan kun lähestyvät jatkosarjan pelit alkavat. Onhan hän kuitenkin kovan tason pelaajana ja ollut mukana maajoukkueen kanssa useassa tapahtumassa. Kotijoukkueen paras maalintekijä on ollut Anna Lindholm joka on kahdeksan kertaa päässyt hunajan makuun. Seitsemällä maalilla Anna Lindahl on kuitenkin ollut aivan kannoilla. Yhteensä maalintekijöitä Dickenillä on ollut 11kpl mikä on hyvä merkki maalinteon leveydestä. Siuntiolaisilla paras maalintekijätitteli on jaettu jopa viiden pelaajan kesken kun Inka Söderström, Pernilla Karlsson, Emmi Perovuo, Anni Joensuu ja Carolina Rehnberg ovat kaikki tehnyt 3 maalia henkilöä kohtaan. Ei huono jakauma tämäkään mutta voittaakseen Dickenin tasoisen joukkueen tarvitsisivat he joko huomattavasti enemmän maaleja per henkilö tai sitten puolustuksen toimivaksi.
Jännityksellä voimme kuitenkin alkaa odottaa uutista jolloin Dicken NSM tekee “Jokerit” ja siirtyvät ulkoimaille toiseen sarjaan pelaamaan, koska niin usein heidän viimeaikaisten raporteissaan vilisee sana kansainvälistä tasoa/pelaamista. 😉
Dicken kuitenkin piti pisteet kotona ja antoi pienimuotoisen myrskyvaroituksen tuleviin jatkosarjan otteluvastustajilleen, joista todennäkisesti SIF on yksi.
Lopputulos veikkaksessa piste voittajasta mutta loppulukemissa jäin kauas toteutumasta.
NSM raportti (ei raporttia???) Dicken raportti (FB ryhmä Dicken NSM) SIF raportti (ei raporttia, mutta pelaajaesittelyjä tullut heidän blogiinsa)
Toinen Pirkkolassa pelattu ottelu oli ensimmäisen erän jälkeen vieraiden ja tauolle oltiin menty ÅIFK:n johdossa kahdella maalilla. Anna Harri ja Matilda Bäcklund oli upottanut 4 maalia kukin ja kaikki oli vielä mallillaan, mutta tauon jälkeen jaksettiin vain reilu kuusi minuuttia. Ajassa 36:14 Julia Symes sai kahden minuutin ulosajon ja tässä vaiheessa Sparta syttyi. Kuudessa minuutissa kotijoukkue paukutti 4 peräkkäistä maalia ja vei tilanteeksi 23-20 eikä tämän jälkeen enään antanut pois johtopaikkaa. Vaikkakin kotijoukkue otti kaksi ulosajoa tiheään (ajassa 48:09 ja 49:06) ei vieraat saanut puserrettua eroa kiinni, ja lopputulokseksi kirjattiin 8 maalin erolla voiton.
Hurjaan maalintekovauhtiin kotijoukkueelta pääsi Sara Jäntti joka otti koko ottelun maalikuningatar tittelin tekemällä 10 maalia. Vierailta Anna ja Matilda teki vielä toisella puoliajalla 4 maalia lisään kumpikin. Eivät he kahdestaan jaksaneet kuitenkaan viedä vieraat voitonmakuun. Spartalta Elisa Manninen on myös ollut maaliahne ja tehnyt 7 maalia. Tosin, mielenkiintoinen ristiriita löytyy kun katsoo LiveScorea ja vertaa NSM raporttia, koska nämä eivät täsmää. LiveScore sanoo että Harri teki 8, ja Bäcklund teki 8, mutta NSM raportti sanoo että Harri teki 8, Bäcklund 7 ja yksi Matildan maaleista on annettu Maja Enholmille. Oli miten oli, Sparta vei voiton suhteellisen selkeästi.
Lopputulos veikkaukseni meni tässäkin ottelussa voittajan osalta oikeassa, mutta tässä ottelussa veikkasin myös ÅIFK maalisaldon oikeaksi. Kaksi pistettä. \o/
Näitä blogkirjoituksia kirjoittaessa on noussut kaksi asiaa jotka hieman harmittaa sekä mietityttää.
Otteluraportointi
Monen seuran toimesta tämä on ontuvaa tai jopa puutteellista. Kun kerran palloilulajeilla on pientä nousua meneillään, ja miesten puolella tähän puoleen (monelta ainakin) satsataan, niin mikä on esteenä naisten puolella? Vastauksena tähän saattaa saada se että ei ole kirjoittajia, ei ole aikaa tai ei ole paikkaa mihin kirjoittaa…tähän minä sanon vain että BULL**IT! Pienellä, niin pienellä vaivalla joku kirjoittaa rivin tai kaksi. Ei sitä tietenkään tarvitse mitään internettiä mullistavaa kirjoittaa, mutta muistettavaa on että tämä pieni teko saattaa tuottaa uutta kiinnostusta, uusia harrastajia ja ylipäätään näkyvyyttä tälle meidän pienelle lajille Suomessa.
Ja mitä paikkaan mihin kirjoittaa niin tähänkin on olemassa niin monta helppoa kanavaa mihin raapustaa nämä muutamat rivit tekstiä. On Facebook, mitkäkin kaikki Sporttisaitti, Blogspot, WordPress, Google+ ja miksi ei jopa Twitter. Hölmöintä tässä koko paljetissa on se, että kaikki seurat ovat ilmoittaneet kotisivut käsipalloliiton sivuille. Ja joillakin seuroilla on useimpia tiedotuskanavaia.
Esimerkkejä:
SIF: Seuralla on kotisivut, jotka ohjaa kiinnostuneen http://sifladies.blogspot.fi/, mutta ei sinnekkään tule juurikaan päivityksiä.
Atlas: Seuralla kotisivut ja naisilla vielä om Facebook sivu (Kotikylän Kimmat) mutta näihin tulee päivityksiä satunnaisesti. Plussaa siitä että siellä linkitetään edes useimmiten NSM sarjan sivuille. Hyvä alku, jatkakaa ja parantakaa.
ÅIFK: Seuralla sivut, johon tulee maininta otteluista, joskus sisällöllä, joskus ilman. Plussaa siitä että linkittävät Åbo Underrättelse lehden nettisivuille.
Parhaiten uutisia ja raportteja kirjaa Dicken, HIFK ja BK-46. Spartalla on kotisivut, mutta sinne ei mitään näytä tulevan. Yksityiskohtana se että kaikki joukkueet pitävät livescorea tänä vuonna, ja raportin he joutuvat lähettämään NSM sivun ylläpitäjille, joten sen saisi helposti vietyä yhtä nopeasti omalla sivulle jos haluaisi. Silloin tulisi edes maalintekijät, varoitukset, ulosajot sekä kolmen tähden kommentit, vierasjoukkueen kommentit sekä kotijoukkueen kommentit. Siinä olisi jo jotain.
Selkeä korjausehdotus olisi se että seurojen joukkueenjohtajat edes tarkistaisivat että linkit jotka löytyvät http://www.finnhandball.net/nsm joukkueesittelyissä olisi oikein. On mielestäni vähän noloa että jos joku eksyy äsken mainituille sivuille, ja sieltä haluavat seurasivuille niin KyIF tulos on (“sivua ei löydy”), Atlas tulos on (“404 Not found”) ja ÅIFK tulos on (“404 Page not found”). 😦
Katsojamäärät
Niin kuin miesten puolella myös naisten puolella katsojaluvut ovat liian usein alhaiset. Syy tähän voi olla useita, mutta yksi syy on varmasti se että seurat/joukkueet eivät satsaa tähän tärkeään mutta työlääseen tehtävään tarpeeksi, ja mikä se on…PR. Kun katsoo tulospalvelusta katsojamääriä löytyy sieltä oikein hienojankin tuloksia, kuten esim Dicken-SIF : 215 (14.9.), HIFK-Sparta : 184 (16.10.) ja KyIF-Sparta 156 (12.1.). Parhaimmat katsojamäärät ovat melkein säännöltään tulleet Dickenin ja KyIF:in kotiotteluista. Muutama Atlas ja HIFK ottelu on myös todella hieno. Mutta sellainenkin asia mietityttää että paljon tuloksia sieltä puuttuu, mistäs moinen? Itse teen Atlaksen miesten joukkueen livescorea heidän kotiotteluissa, ja siinä syöttösivulla on ainakin ihan oma kenttä mihin syötetään katsojaluvut. Kun siihen syöttää luvun tulee se heti tulospalveluun. Atlaksen kotiotteluista puuttuu kahdesta ottelusta tämä luku, ja yhdessä myönnän suoraan että jäi minulta kirjaamatta (my bad), toisessa minä en tulosseurantaa tehnyt.
Joten siihen kenttään voisi syöttää ne heti, ja mikäli tämä toiminto ei ole aktivoitu naisten livescoren pitäjille niin tämä tulisi korjata välittömästi!
Mutta kun niitä tuloksia seuraa jotka sinne ovat tulleet, on se ikävää katsoa että Suomen korkeimalla sarjatasolla naisten käsipallossa joissakin otteluissa on ollut niinkin alhaisia tuloksia kuten HIFK-Atlas : 32kpl (24.1.), Sparta-ÅIFK : 37kpl (25.1.), Sparta-Dicken : 48kpl (18.12.). Nämä eivät välttämättä ole niitä pahimpia, koska 58 ottelua on pelattu, ja tasan 50% (29 ottelua) on ilman katsojalukuja.
Eli puolet, kaikista otteluista kaipaisi katsojamääriä naisten puolelta. Ei se miesten puolellakaan kunnossa ole mutta paremmalla tolalla. Siellä 61% otteluista on saanut katsojamäärät vietyä tulospalveluun. Helppo se on huudella vieraisiin pöytiin, myönnän sen, mutta uskon kyllä että moni aktiivi (kiitos teidän työpanoksesta) voisi hieman vielä parantaa. Yksi loistava tapahtuma oli Dicken – HIFK seurapäivä…tai mikä lie. Niin miehet kuin naiset pelasivat samana päivänä vastakkain ja silloin otteluita rummutettiin hyvin. Oli FB täynnä kutsuja sinne tänne, oli seurojen kotisivuilla ilmoituksia, junnut pääsi ilmaiseksi sisään ja mitä kaikkea muuta…Itsekin istuin silloin katsomossa. 🙂
Niinkuin kirjoitin ei tämä ole helppo nakki, mutta jos perusasiat saataisiin kuntoon, ottelu ennakot, ottelu raportit, FB eventtejä, Google+ eventtejä, jakelulistoja jotka kattaisivat kaikki tutut, tuntemattomat ja sponsorit/yhteistyökumppanit. Olisi ennen otteluja livehaastatteluja kentältä valmentajilta ennen ottelua, haastatteluja ottelujen jälkeen.(kaikissa halleissa on mikrofooni ja muut vempeleet) Pelaaja esittelyjä FB sivuilla/kotisivuilla. Kuvia treeneistä ja pelaajilta terveisiä. Viikkokirjeitä ja mitä kaikkea sitä voi keksiä, ja tämä kaikki bittimuodossa joka ei maksa mitään. Eli ei tarvitsisi maksaa painotaloille jne. Vai miten olisi aktiivinen blogi johon pelaajat voivat kirjoittaa esimerkiksi otsikolla “Pelipäivä, tänään lähdetään Turkuun.” jossa pelaaja kertoo kokopäivän ohjelmasta/valmistautumisesta. Tässä voisi käyttää kuuluisaa fraasia: “Skyes the limit!”.
Toivottavasti tämä blogiposti herättä ajatuksia ja pientä “suolaa haavaan” efektiä seuroissa ja tähän herätään. Ollaanhan me jo kohta jatkosarjoissa ja kaikki PR ja mahdolliset lipputulot helpottavat joukkuekassoja, ja vaikka nyt junnut ilmaiseksi sisään niin melua ja mökää katsomoihin, näin tulisi se jatkosarjan ansaitsema tunnelma pelaajille.
Jos viime kierroksessa oli vain yksi ottelu joka oli erityisen mielenkiintoinen on tulevana viikonloppuna enemmän. Sarjasijoituksia saattaa vaihtua mikä on aina vaihtelevaa, vaikkakin tässä vaiheessa kautta se ei vielä ehkä olekkaan kohtalokasta loppukautta ajatellen.
Perjantai 24.1. pelattavana HIFK-Atlas ottelu on omalla tavalla mielenkiintoinen.
Atlas joka on päässyt omassa pelissä eteenpäin ja napsinut viidestä viimeisestä pelista kolme voittoa. Näistä kaksi viimeisintä ottelua alkaa näyttämään että ehkä Atlas ei kuulukkaan sarjataulukossa häntäpäähän vaan ennemin keskikastiin.? Sarjasssa on kaatunut joukkueita kuten ÅIFK suurin lukemin sekä vieraskentällä BK-46. Tuskin on voittoa odotettavissa perjantain ottelusta, kun vieraskentällä vastassa on Helsingin Urheilutalolla HIFK, joka on edennyt voitosta voittoon. Mutta tulemmeko näkemään loppulukemissa Vantaalaisten kehityksen. Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu kaudesta loppui IFK:lle lukemin 34-14 ja toinen vielä suuremmalla erolla 18-43.
HIFK joka lähtee otteluun pienemällä miehityksellä muutaman ollessa matkoilla lähtee kuitenkin ennakkosuosikkina ja veikkaan että loppulukemat kirjataan luvuin 39-21.
Launtaina sitten pelataan kaikki muut pelit ja aikajärjestyksessä ensimmäinen ottelupari on BK-46 – KyIF joka alkaa kello 16:00 Raaseporissa.
BK joka on joutunut pieneen tappioputkeen hävittyään viimeiset kolme ottelua on varmasti tositarkoituksella hakemassa lisää pisteitä ja näyttämässä että putki päättyy nyt. Kaksi viimeistä häviötä jotka vielä on tullut omalla kotikentällä ja oman yleisön edessä kirvoittaa niin joukkueetta sekä katsomossa olleita. Onhan Karjaan palloiluhalli monelle nykyiselle ja entiselle pelaajalle halli johon aikasempina vuosina oli todennäköisyys voittaa pienehkö. Pamela Degerman on kantanut kortensa kekoon latomalla tässä vaiheessa kautta jo huikeat 116 maalia, mutta yksin hän ei vie joukkueetta sarjassa loppuun asti.
KyIF on tämän vuoden puolella näyttänyt piristymisen merkkejä vaikkakin edellinen ottelu hävittiin. Olihan silloin vastassa sarjakakkonen Drumsö Idrottskamrater Dicken rf. Voitot Spartasta ja ÅIFK:sta varmasti muistuu ja se hyvä tunne joka voiton myötä tulee on tavoittelun arvoinen. BK-46 ja KyIF:in edelliset ottelut tällä kaudella, näiden kahden perinteikkään seuran välillä on päätynyt 1-1. KyIF otti kauden avausottelussa juuri Karjalla makean voiton luvuin 21-24, mutta joutui kotonaan antamaan pisteet vierailevalle BK:lle luvuin 24-37. Veikkaisin lopputulokseksi: 34 – 24
Vain vartin BK-KyIF ottelun alkamisen jälkeen käynnistyy Pirkkolassa ottelu Dickenin ja SIF:in välillä.
Sarjakakkosen ja kolmosen välillä pitäisi olla kovaa vääntöä ja armotonta taistelua. Siuntiolaiset jotka ovat sarjassa vain 2 pistettä perässä saattaa voiton myötä nousta samoihin pisteisiin mutta taulukossa kuitenkin pysyä Dickenin perässä maalieron takia. Dicken joka on saanut takaisin sairastuvalta pelaajia ei sen sijaan halua antaa yhtään pistettä pois koska silloin HIFK pääsee jo 4 pisteen karkumatkalle. Niin Dicken kuin SIF on hävinnyt yhden otteluun viimeiseistä viidestä ja käsipalloliiton tulospalvelussa se on pieni “kauneusvirhe” sarjataulukon yhteydessä olevassa pisterivissä. Mikäli Dicken taistelee itselleen voiton saavat he sen pienen punaisen pisteen pois riviltä, SIF saa heidän punaisen pisteen vain siirrettyä hieman vasemmalle.
SIF tulee olemaan todella ahtaalla jos eivät saa Dickenin ykkösvoimaa, eli nopeat vastaiskut estettyä. Tämä vaatisi että alasjuokseminen on prioriteetti listalla korkealla. Mikäli Dicken haluaa estää Siuntiota voittamasta tulee heidän olla tarkkana Linda Olinin, Madeleine Lindholmin ja Pernilla Karlssonin kanssa. Karlsson osataan varmasti eliminoida koska hän oli vielä viime kaudella Dickenin riveissä, ja kyllä sarjassa tunnetaan Linda Olinin vahvuudet monen vuoden takaa. Mutta saavatko he tämän tunnetun pelaajan eliminoitua, se onkin eri kysymys. Lopputulos veikkaukseni tähän otteluun on: 29 – 27.
Lauantain “iltaottelu” pelataan sekin Pirkkolassa kun Sparta saa vieraakseen ÅIFK.
Ottelu alkaa jo 18:30. Turkulaiset jotka ovat joutuneet sysimustaan laaksoon ja toivoo saavansa valoa tunnelin päähän lähtevät toivon mukaan uudella energialla ja positiivisella asenteella tähän voitettavaan otteluun. Sparta joka kovasti kaipaa kovaheittoista O9 pelaajaa mailmalta takaisin joutuu varmasti taistelemaan mikäli voittoa hamuavat mutta kyllä nykyisessäkin joukkueessa on vastuunkantajia jotka maaleja osaa tehdä.
Sparta kohtasi edellisessä ottelussa SIF:in ja silloin maaleja teki parhaiten kokenut joukkueen kapteeni Raita Heiskanen. Raija joka on pelannut hieman ailahtelevasti (maalimäärältään) pitäisi saada tasattua tätä epätasaisuutta, ja samalla mukaan hurmioon muut kokeneet pelaat, kuten Elisa Manninen, Hanna Heiskanen, Sara Jäntin ja Jessica Hallion. Näiden vanavedessä varmasti vauhtiin pääsee myös nuoret Sirja Lassinharju (joka kyllä muutenkin on pelannut hienon kauden) ja Anni Kaikon.
Tässä ottelussa mielenkiintoista on se että viimeiaikasten pelien perusteella ottelu saattaa päätyä kummin vain. ÅIFK:n johtaja löytyy varmasti pelaajista Anna Harrissa, Matilda Bäcklundissa ja Fredrika Lagerbohmissa. Myös maalivahti Vanja Radic on toipunut hyvin eikä hänen paluutaan pelikentille ole mahdotonta. Myyrmäessä hän toimi vielä toisena valmentajana Uffe Andersonin rinnalla mutta loukkaantuneen nilkan tilannetta tiedustellessa oli vastaus hymyilevän positiivinen ja paluu kentille saattaa tapahtua ihan kohta.
Uskoisin että mikäli ÅIFK tästä ottelusta voiton itselleen pelaa saattaa se avata hieman sitä voiton “pelkoa/painetta” ja joukkue lähtee tuleviin otteluihin rennommalla mielellä ja saattaa hyvin napsia lisäpisteitä tulevissa otteluissa. Lopputulos veikkaukseni on: 28-26.
Muita turhia veikkauksia:
HIFK-Atlas: Atlas ottaa ensimmäisen aikalisän ensimmäisen puoliajan 15 ensimmäisen minuutin aikana.
HIFK-Atlas: Kathlen Ax tekee 11 maalia.
HIFK-Atlas: Anu Pihlström tekee 3 maalia.
BK-46-KyIF: Pamela Degerman tekee 13 maalia.
BK-46-KyIF: Carla Olenius ottaa ottelussa kahteen kertaan ulosajon.
BK-46-KyIF: Degerman saa kolme LähiTapiola tähteä.
Dicken-SIF: Anna Lindahl ottaa ensimmäisen keltaisen kortin joukkueelleen.
Dicken-SIF: Janica Tallqvist tekee 4 maalia ottelussa.
Dicken-SIF: Anna Lindholm saa kaksi LähiTapiola tähteä.
Sparta-ÅIFK: Hanna Heiskanen tekee 4 maalia ottelussa.
Sparta-ÅIFK: Fredrika Lagerbohm ottaa yhden ulosajon ottelun toisella puoliajalla.
SParta-ÅIFK: Sara Jäntti saa kolme LähiTapiola tähteä.
Eilen pelattiin täysi kierros käsipalloa naisten SM-sarjassa. Yllätyksiä ei nähty voittajien suhteen mutta kyllä tuloksien suhteen.
Dicken – KyIF
40 – 19 (18-11)
Vierailijoilla ei ollut juurikaan sanomista pisteiden päämäärästä. KyIF joka on aloittanut tämän vuoden kahdella voitolla Spartasta ja ÅIFK:sta vierailija astetta kovemman joukkueen luona kun saapuivat Pirkkolaan. Emännät olivat vedossa ja osoittivat miksi he pitävät hallussa sarjassa kakkossijaa. Ei ollut kulunut edes 5 minuuttia ja he olivat latoneet taululle 7-3 tilanteen. Kun ensimmäinen puoliaika oli pelattu oli jo selkeät luvut 18-11 taululla.
KyIF:n kohtaloksi koitui selkeät “mustat” hetket joka melkein säännöltään olivat n. 6 minuuttia ja tulivat minuuteilla 17-23, 30-35, 40-46 ja 49-56. Näiden neljän synkän hetken aikana Dicken latoi yhteensä 16 maalia. Vaikka Kirkkonummelaisilla oli kokonaiset 8 maalintekijää ei se takaa voittoa, koska heillä 10 maalia yhteensä tekivät Susanna Kaivola(6 maalia) ja Mari Paukku(4 maalia). Dickenillä kolme parasta maalintekijää olivat Anna Lindholm (8 maalia), Anna Lindahl (7 maalia) ja Annika Näräkkä (6 maalia) joka kielii että nopeita ollaa pelattu. Maalintekijöitä kotijoukkueella oli yhteensä 11 kpl joten siellä maalit on jakaantunut monelle mikä on hyvä merkki, vaikkakin vastustaja on sarjan heikompaa vastaan.
Dicken sai kuitenkin pidettyä voittoputken pystyssä ja KyIF:in pelaajat sai kokea kovan ottelun joka useimitten kasvattaa joukkuetta tulevaisuutta vastaan. Itse olin veikannut että ottelu päättyy 31-24 joka kotijoukkueen osalta murskattiin ja vierailijoille oli liian korkea.
Dicken kohtaa seuraavaksi Siuntio IF:än kotona lauantaina 25.1. Tällöin vastustaja on varmasti kovempi ja voitto tuskin heltiää yhtä helposti. KyIF vierailee samana päivänä Karjaalla jolloin he yrittävät päästä takaisin voiton makuun BK-46:n kustannuksella.
Maalintekijät:
Dicken: Lindholm Anna 8, Lindahl Anna 7, Näräkkä Annika 6, Böckelman Carolina 4, Nylund Karolina 4, Pitkäjärvi Pia-Stina 3, Ahlroth Alexandra 2, Kankainen Kiira 2, Riksman Anu 2, Gammals Jessika 1, Ratilainen Linda 1 KyIF: Kaivola Susanna 5, Paukku Mari 4, Olenius Carla 3, Friman Petra 2, Andersson Sofia 1, Bergholm Pinja 1, Jukola Maria 1, Weurlander Mi 1, Wilhelmsson Sara 1
Sparta joka ei ole saanut onnistumisia tämän vuoden puolella joutui raporttien puolesta taipumaan suppeamman pelaajamateriaalin takia. Kotijoukkueen synkkä hetki ensimmäisellä puoliajalla tuli ajassa 17:54 – 25:28. Tänä aikana maaleja ei saatu tehtyä ja vieraat latoivat 6 häkkiä, joista kaksi Linda Olinilta. Viimeisen reilu 3 minuuttia sitten meni kotijoukkueelle 3-0 joka siisti tulosta ennen taukoa. Puoliajalle mentiin lukemin 11-14. Kun valitettavasti seuraava synkkä hetki koitti heti toisen puoliajan alussa onnistui SIF karata reiluun etumatkaan joka sitten olikin liikaa Spartalle. Kuuden ensimmäisen minuutin aikaka SIF häkitti 6 krt kun Sparta onnistui vain kerran ja peli voitaneen sanoo olevan silloin paketissa.
Tämän jälkeen maaleja tehdään aika tasaisesti vaikkakin SIF hieman useammin pakottaa kotijoukkueen poimimaan pallon verkon perukoilta. Spartan paras maalintekijä on tässä ottelussa ollut kokenut Raita Heiskanen joka on 8 kertaa löytänyt pallon mentävän aukon, ja lähellä seurasi Hanna Heiskanen joka upotti 6 palloa. Näiden jälkeen onkin sitten hieman eroa ja seuraavat maalintekijät Sirja Lassinharju ja Elisa Manninen jotka teki 3 maalia kukin. Hyvin alkukauden aloittanut kokenut Sara Jäntti on jäänyt hieman yllättäen vain yhteen maaliin ja olisi mielenkiintoista tietää että onko Siuntiolaiset tarkoituksella ollut hänessä kiinni kuin tapetti seinään vai onko Saralla vain ollut huono päivä.
Ottelun paras maalintekijä on ollut rutinoitunut Linda Olin joka on pamauttanut 8 palloa maaliin. Hänen takanaan maalit on jakaantunut aika tasaisesti. Siuntiolaisten valmentaja Marcus Sjöstedt on ottelun jälkeen kertonut että joukkue on harjoitellut uusia hyökkäyskuvioita ja olisikin mielenkiintoista tietää mitkä nämä ovat, pitänee yrittää päästä hallille katsomaan joku SIF ottelu jotta itsekin näkisi nämä. Minun veikkaukseni oli tämä ottelun lopputulokseksi 24 – 29 ja kotijoukkueen osalta olenkin osunut aika lähelle kun voittajajoukkue on lyönyt tauluun suuremman luvun.
Maalintekijät: Sparta: Raita Heiskanen 8, Hanna Heiskanen 6, Sirja Lassinharju 3, Elisa Manninen 3, Ella Holopainen 2, Reetta Karinluoma 2 ja Sara Jäntti 1. SIF: Linda Olin 7, Pernilla Karlsson 5, Janica Tallqvist 5, Anni Joensuu 4, Madeleine Lindholm 4, Inka Söderström 3, Petra Nyman 2, Emmi Koljonen 2 ja Emmi Perovuo 1
Atlas – ÅIFK
32 – 18 (18-3)
Hoh-hoh mikä alku ottelulle! Atlas jo ensimmäisellä erällä tehnyt selväksi kuka pisteet vie ja millä tavalla. Mikäli en olisi itse ollut hallissa ja nähnyt että Turkulaiset tuli täydellä joukkueella olisin voinut luulla että he olisivat tulleet hallille minimi miehityksen kanssa. En muista ihan heti että olisin kuullut että ottelua olisi keretty pelaamaan 21 minuuttia ennenkuin saadaan maalitili auki. Valitettavasti en kerennyt jäämään halliin katsomaan itse peliä mutta että kotijoukkue on vieraiden ensimmäisen maalin kohdalla jo 12-1 johdossa kertoo että jotain erikoista hallilla on tapahtunut. Onko sitten Atlaksen puolustus ollut betoniseinää vastaavaa vai Turkulaisilla ollut hapantunutta HartSportia pulloissa, sitä en tiedä mutta rujot lukemat.
Toisessa erässä sitten Turkulaiset ovat saaneet hieman juonesta kiinni ja tehneet 15 maalia on jo askel parempaan suuntaan mutta aivan liian myöhään ja aivan liian vähän. Atlas on nyt onnistunut voittamaan kaksi ottelua putkeen ja nostanut itsensä vain pisteen päähän Spartaa sarjataulukossa. Olisin tahtonut olla kärpäsenä katossa ja kuulla mitä Turkulaisten pukukopissa on keskusteltu puoliajalla sekä ottelun jälkeen. Nyt heillä on viikko aikaa harjoitella ja ensi viikon lauantaina he ottavat mittaa Spartalta joka myöskin on ollut vastatuulessa mitä tuloksiin tulee. Mielenkiinnolla odotan kumpi taistelun vie. Sparta tulee olemaan hienoinen ennakkosuosikki mutta sehän ei takaa mitään. Molemmilla joukkueilla kun ei ole pistettäkään viimeisestä viidestä ottelusta. Atlas sen sijaan kohtaa kivenkovan ja HIFK:n perjantaina 24.1 Helsingin Urheilutalolla.
Atlaksen parhaana maalintekijöinä toimi laidat Anu Pihlström sekä Nina Sarelin. Molemmat tekivät 7 maalia. ÅIFK:n paras oli viisi maalia tehnyt Anna Harri joka näin on kolmessa ottelussa tehnyt yhteensä 21 maalia joka tekee tämän vuoden maalikeskiarvoksi 7. Mutta on hän kovin yksinäinen ja tarvii paljon apua muilta pelaajilta mikäli joukkue tahtoo otteluita voittaa.
Maalintekijät: Atlas: Pihlström Anu 7, Sarelin Nina 7, Högbacka Emmi 4, Jauhiainen Anna 4, Heerman Nea 3, Helaskoski Kristiina 3, Kunttu Anna-Maria 2, Häyrinen Pirjo 2 ÅIFK: Harri Anna 5, Lagerbohm Fredrika 3, Bäcklund Matilda 2, Forss Sofia 2, Martin Moa 2, Enholm Maja 2, Kullberg Heidi 2
HIFK matkasi Raaseporiin kohtaamaan BK-46:en ja katsomaan jos he olisivat saaneet juonesta kiinni kirvelevän Atlas tappion jälkeen. Mutta yllätystä ei Karjaalaiset onnistuneet luomaan. Kun 15 minuuttia oli pelattu oli vielä kaikki mahdollista ja tulostaululla oli luvut 5-6, mutta siitä alkoi HIFK:n ensimmäinen rypistys. Kahdeksassa minuutissa HIFK teki 5 kun kotijoukkue BK ei saanut maalin maalia aikaiseksi. Vain kaksi pelaajaa onnistui maalinteossa kotijoukkueelta ensimmäisen puoliajan aikana ja nämä olivat Pamela Degerman ja Sofia Silén. HIFK:lla oli tässä vaiheessa jo 7 eri maalintekijää kirjattu pöytäkirjaan.
Toinen puoliaika ei juuri BK:n tilannetta parantanut. HIFK jatkoi mistä oli ensimmäisellä puoliajalla aloittanut ja kasvatti johtoa minuuttien 30-40 välillä lukemin 7-3. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä ja loppulukemiksi kirjattiin selkeät 18-32. Kentällä kohtasi sarjan tehokkaimmat maalitykit ja nämä olivat tässäkin ottelussa joukkueidensa parhaat maalintekijät. Niin Linda Cainberg kuin Pamela Degerman teki 10 maalia eikä näinollen Cainberg saanut kavennettua pientä etumatkaa minkä Degerman on ottanut maalipörssissä. Tämän kierroksen jälkeen Degerman johtaa tehtyään 116 maalia kuin Cainberg on merkannut itselleen 106 kpl. Kolmantena maalipörssissä majailee Siuntio Linda Olin tehtyään 88 maalia.
Degermanin keskiarvo per ottelua on 8,2 kun Linda Cainbergilla on 8,8. Olinilla on 7,3. Palatakseen tähän otteluun niin HIFK puolustus on toiminut hyvin ja tämän niin kolmen tähden pelaaja Cainberg sekä HIFK:n valmentaja Bigo Lindholm halusi mainita otteluraportissa. BK-46 on nyt joutunut häviöputkeen eikä ole napsinut yhtäkään pistettä viimeisestä kolmesta ottelusta joissa vastustajina on toiminut Dicken, Atlas ja nyt HIFK. Seuraavaksi Karjaalaiset kohtaavat KyIF:n ja tämä jos koskaan on mahdollisuus ja tärkeä voittaa, koska jos KyIF vie pisteet tippuvat Karjaalaiset sarjataulukossa. Helppoa ottelua tuskin on luvassa ja Kirkkonummelaiset haluavat aivan varmasti näyttää että tämän kierroksen häviö Dickenille oli vain huonon päivän ja todella kovan vastustajan syytä.
Maalintekijät: BK-46: Pamela Degerman 10, Linda Sjöblom 1, Sofia Silen 5, Elin Sjölund 2, HIFK: Linda Cainberg 10, Kathlen Ax 4, Carolina Byman 3, Lotta Kulju 3, Victoria Berg 3, Rosanna Rouhiainen 3, Malin Vilen 2, Hanna Nylund 1, Annamari Jääskeläinen 1, Ida Väyrynen 1.
Tänään en valitettavasti päässyt katsomaan yhtäkään ottelua paikan päälle kun Annika låhti pelaamaan joten olin Livescoren armoilla. Tosi hienoa kuitenkin että tämä ppalveluon olemassa, toivottavasti sitä kuitenkin jatkokehitetään vielä. Kiitos kuitenkin palvelusta. 🙂
Tein aikasemmassa kirjoituksessa veikkauksia ja jos lasketaan pisteitä niin on jokaisessa ottelussa mahdollista kerätä 3, arvattu oikein voittaja joukkue, sekä oikein arvatut maalimäärät. Näinollen täyspotti olisi 12 pistettä.
ÅIFK – KyIF
28 – 29 ( 17-16)
Lopputulos veikkaukseni ei osunut, eikä ollut lähelläkään, voittajajoukkue meni kuitenkin oikein joten kierroksen ensimmäisestä ottelusta tuli 1 piste. KyIF voitti ottelun ja loppulukemiksi tuli 28-29, joten voisi kuvitella että ottelu oli tiukka. Turkulaiset kirivät lopussa hyvin mutta aika loppui kesken. ÅIFK aloitti kuitenkin ottelun vahvasti ja kun kellossa oli n. 5:30 pelattuna otti vieraiden valmentaja Tomi Salminen jo ensimmäisen aikalisän kun Turkulaiset oli repineet 6-2 johdon itselleen. Tämä olikin hyvä veto koska kymmenen minuutin kohdalla vieraat olivat tasoittaneet pelin 7-7 tilanteeseen. Kirijöinä toimi Friman(2 maalia), Kaivola(2 maalia) ja Olenius yhdellä maalilla. Peli alkoi uudestaan. Tämän jälkeen maaleja tehtiin vuorotellen ja kun vähän vailla 16min oli pelattu oli taululla tulos 11-11.
Vielä ensimmäisen puoliajan viimeisellä sekunnilla ÅIFK:n Matilda Bäcklund teki maalin ja vei kotijoukkueen maalin johdossa taulle luvuin 17-16.
Vieraat Kirkkonummelta aloitti kuitenkin toisen puoliajan vahvasti ja kun pelikello näytti 40min olivat he ottaneet johdon kolmen maalin turvin (18-21). Tästä johdosta KyIF ei enään luopunut vaan piti pintansa loppuun asti, kiitos Oleniuksen ja Mari Paukun toimesta. Kahdestaan nämä kaksi teki viimeisen kymmenen minuutin aikana kolme maalia molemmat. ÅIFK aloitti kuitenkin kirin ja pelikellon osoittaessa 58:28 olivat Turkulaiset kirineet maalin päähän (27-28). Lopussa vielä molemmat joukkueet saivat tehtyä yhden maalin ja Anna Harri teki viimeisen maalin 6 sekuntia ennen päätössummeria.
Mielenkiinnolla odotan jos joukkueet kirjoittavat omien näkemyksien mukaiset raportit jossa tulisi esille jotain mitä ei tule ilmi Livescoren kautta. Ottelun maalintekijät olivat seuraavat:
ÅIFK
Anna Harri 8, Matilda Bäcklund 7, Fredrika Lagerbohm 5, Helen Keto 3, Maja Enholm 2, Sofie Forss 2, Heidi Kullberg 1.
KyIF
Carla Olenius 8, Mari Paukku 5, Maria Jukola 5, Petra Friman 5, Susanna Kaivola 3, Alexandra Westerlund 1, Elin Männikkö 1, Sara Wilhelmsson 1
Tähdet:
*** Petra Friman (KyIF)
** Fredrika Lagerbohm (ÅIFK)
* Anna Harri (ÅIFK)
Vantaalla vierailivat Siuntiosta SIF ja Linda Olinin johdolla. Aika maltillisesti alkoi ottelu koska 10min jälkeen tulos oli vieraille 2-4. Kun pelikello näytti 20:00 oli tulos jo venähtänyt vieraille lukemiin 5-10. Atlaksella oli 5 eri maalintekijää kun Siuntiolla oli 6. Näin ollen yhtä selkeätä maalintekijää ei kummastakaan joukkueesta ollut noussut esille vielä tässä vaiheessa. Atlaksella oli synkät n. 7 minuuttia kun eivät saaneet tehtyä yhtään maalia kun SIF paukutti sisään 4. Tästä kotijoukkue sai hengen päälle ja alkoi takoa maaleja. Puoliaika tämän pyrähdyksen kuitenkin pysäytti ja tauolle lähdettiin vieraiden varmantuntuisessa 6 maalin johdossa.
Toisella puoliajalla ei Atlas päässyt hätyyttelemään johtavaa Siuntiota ja uskoisin että SIF on aikalailla ottanut rauhallisesti eikä höntyilyt. Maaleja tehtiin aikalailla vuorotellen. Se joka kuitenkin hieman ihmetyttää on Anna Jauhiaisen saamat kolme ulosajoa joka on johtanut ottelusta sulkemiseen. Onko niin että hän on pelannut liian kovaa vai onko tässä ollut se valitettava puoli että hän on ottanut ainoana Vantaalaisena kovaa puolustuksessa ja näinollen on joutunut tuomareiden silmätikuksi? Koska onhan se valitettavasti niin että jos yksi joukkueessa pelaa selkeästi kovempaa kuin muut hänet huomioidaan liiankin usein. SIF kuitenkin selkeään voittoon. Veikkaukseni oli 20-25 joten täysin hakoteillä en ole ollut. Kuitenkin tästäkin ottelusta tuli vain yksi piste minulle omassa pienessä pistelaskennassa. Ottelun maalintekijät olivat seuraavat:
Atlas
Noora Ekström 6, Nina Sarelin 4, Anna-Maria Kunttu 3, Emmi Högbacka 2, Tiina Helaskoski 2, Anna Jauhiainen 2, Johanna Lyytinen 1, Annica Sjölund 1.
Pirkkolassa ensimmäinen ottelu joka pelattiin tälle illalle on edistynyt aika tasaisesti aina minuutille 24 jolloin peli on vielä ollut 9-9. Tämän jälkeen Karjaalaiset ovat menneet näkäjään hieman kipsiin ja Dicken on ennen taukoa repinyt 3 maalin johdon. Se joka kuitenkin on hieno nähdä on Annikka Näräkän paluu pelikentille (välkommen tillbaka 😉 ). Ajassa 22:08 hän on tehnyt pelitilanne maalin ja kunhan takaisin täyteen kuntoon pääsee on hän selkeä vahvistus Dickenille.
Toisen puoliajan alussa BK on saanut hieman paremman lähdön ja kiri tilanteeseen 13-12 ja peli on luultavasti ollut vielä avoin molemmille joukkueille. Sellanen kysymysmerkki nousee kun katsoo ottelun logia on että mitä on tapahtunut kellon ollessa 33:28, jolloin Josefin Aaltonen on saanut suoran ottelunsulkemisen? Ehkä tämä tulee ilmi joukkueiden kirjoittamissa raporteissa. Kaksi pelaajaa on saanut hengen päälle toisella puoliajalla, nämä ovat Dickenin kapteeni Anna Lindahl joka on tehnyt 5 maalia ja Pamela Degerman joka teki 8. Hieman ihmetyttää miten Degerman on päässyt juhlimaan kun kaikki tietää kuinka vaarallinen hän on. Kun ottelua on ollut jäljellä 8minuuttia on Karjaalaiset olleet jopa johdossa joten mistään läpihuuto ottelusta ei ole kyse Dickenille. Tosin, tässä näyttää sitten BK:n leveys, tai oikeastaan sen puute maalintekijöissä tuottanut sen että johtoa ei olla saatu pidettyä loppuun asti.
Karjaalaisten 23 tehdystä maaleista Degerman on tehnyt 11 joten lisää vastuunkantajia tarvitaan. Huomioitavaa on että BK:lta näyttää puuttuneen todella tärkeän Yvonne Westerholm. Hänet ei ole kirjattu pelaavaan kokoonpanoon ollenkaan, ja tämä tuottaa varmasti harmaita hiuksia valmentaja Gustav Ahlroosille. Hieman ihmetyttää miksi Anna Lindholm on “vain” tehnyt 3 maalia, onko hänet niin tarkasti pidetty vai onko joulutauko “moodi” jäänyt päälle?
Tässä ottelussa “tililleni” rapsahti vain 1 piste, vaikka hyvin hyvin lähellä olen ollut tulosveikkaukseni kanssa koska ennen ottelua veikkasin lopputulokseksi: 26-24. Ottelun maalintekijät ovat olleet:
Dicken
Anna Lindahl 6, Carolina Böckelman 6, Alexandra Ahlroth 4, Karolina Nylund 4, Anna Lindholm 3, Kiira Kankainen 1, Annika Näräkkä 1.
BK-46
Pamela Degerman 11, Elin Sjölund 5, Sofia Silen 4, Heidi Sjöberg 1, Ina Ahlroos 1, Josefin Aaltonen 1.
Myöhäisillan ottelussa lähdettiin tasaisesti liikkeelle ja kun 13min oli pelattu oli tilanne vielä 5-6 vieraille. Tämän jälkeen HIFK sai vauhdin päälle ja pussitti 4 maalia kahteen ja puoleen minuuttiin. Näistä kaksi oli ei niin yllättäen “taskuraketti” Kathlen Ax oikealla laidalla. Tämä kirvoitti Spartan valmentaja Jarmo Weckströmin ottamaan aikalisän ja yrittämään herätellä joukkuettaan. Aikalisä ei kuitenkaan tuottanut toivottua herätystä ja IFK jatkoi maalien takomista. Sparta jäi pienin askelein perään jatkuvasti ja tauolle lähdettiin vieraiden vakuuttavassa johdossa, 12-20. IFK:lla oli ensimmäisellä jaksolla 9 eri maalintekijää joka kertoo leveästä pelaajamateriaalista. Spartalla oli 5.
Toisen jakson kolme ensimmäistä minuuttia olivat vaikeita vieraille ja Sparta näytti piristymisen elkeitä tekemällä 4 maalia joka pakotti Bigo Lindholmin ottamaan aikaisin jaksoon aikalisän. Tämän aikalisän aikana jotain tapahtui IFK:n parhaalle maalintekijälle Linda Cainbergissa. Hän otti tahtipuikon ja teki 5 maalia putkeen. Kathlen Ax teki seuraavat kaksi josta Cainberg vielä teki yhden lisää. Nämä 8 maalia tuli 8 minuutin sisään ja ottelu alkoi olla taputeltu, tilanne tällöin 19-29. Ajassa 54:42 Spartan valmentaja otti jälleen aikalisän kun taululla oli lukemat 26-32. Lopussa jälleen tehtiin aika tasaisesti maaleja ja ottelu päättyi lopulta lukemiin 29-38. Yhdeksän maalin voitto on aika selkeä eikä jätä jossitelulle sijaa.
IFK:n kova ottelukuntoon sen kun jatkuu vielä joulutauon jälkeen ja muilla joukkueilla tulee olemaan vaikeata horjuttaa tätä kovan luun joukkuetta. Omassa pistelaskennassa tuli jälleen vain yksi piste tästäkin ottelusta joten voittajajoukkueen veikkauksessa tuli täysi potti. Lopputuloksissa vain yksi ottelu oli lähellä. Tämän ottelun maalintekijät olivat:
Sparta
Sirja Lassinharju 9, Elisa Manninen 5, Sara Jäntti 5, Raita Heiskanen 5, Hanna Heiskanen 3, Ella Holopainen 2.
HIFK
Linda Cainberg 8, Kathlen Ax 8, Lotta Kulju 6, Ida Väyrynen 5, Amanda Salenius 4, Carolina Byman 2, Rosanna Rouhiainen 2, Annette Tallqvist 2, Hanna Nylund 1.
Kun Linda Cainberg “vain” teki 8, ja Dicken-BK-46 ottelussa Pamela Degerman teki 11 tarkoittaa tämä että koko sarjan maalintekijäpörssissä on nyt vain yksi huipulla tehdyissä maaleissa ja se on Degerman. Hän on tämän kierroksen jälkeen tehnyt yhteensä 99 maalia kun Cainberg seuraa kannoilla tehden 96.
Tulevat ottelut naisten SM-sarjassa ovat seuraavat:
Su 12.1. KyIF – Sparta
Su 12.1. BK-46 – Atlas
Ke 15.1. SIF – ÅIFK
La 18.1. Dicken – KyIF
Sarjataulukko tämän kierroksen jälkeen ei muutu. Se joka kuitenkin on aika hurjaa on se että sarjaa johtavalla HIFK:lla on kasassa 22 pistettä kun jumbosijalla oleva ÅIFK omaa vain 2. Eli 20 pisteen ero ykkösellä ja kasilla.
Nyt jännitetään jälleen mitkä joukkueet pystyvät luomaan raportteja otteluistaan ja millä sisällöllä.