Samalla kun jännätän Leijonien ottelua Sotsishissa niin tiivistän menneen viikonlopun NSM:n osalta. Neljä ottelua tänä viikonloppuna pelattiin ja niistä sarjataulukko muuttuikin.
Dicken – Sparta
34-28 (15-11)
Dicken otti aika odotetun voiton ja suhteellisen selkein luvuin. Maalintekijöistä kotijoukkueesta nousi selkeästi oikean laidan Anna Lindholm joka teki 7 kpl sekä kolleega vasemmalta Annika Näräkkä kuudella. Se joka on hieno nähdä on että muuten maalit jakaantui suht tasan muiden pelaajien kesken joka kertoo siitä että muitakin voi heittää sisään eikä he ole vain kentän täyttämistä tai taukoa sille avauskuusikolle. Myös Bettina Lillqvist on päässyt hyökkämään ja kiittänyt tästä tekemällä neljä häkkiä. Vierasjoukkue vaikka omassa kotihallissa pelannut Spartan ylivoimaisesti paras maalintekijä on ollut Sirja Lassinharju joka paukutti 9 maalia.
Sparta joka tässä otteluissa toi takaisin pöytäkirjaan vasurin Inka Jäntti toi mukanaan 4 maalia heti ensimmäisessä ottelussaan tauon jälkeen, hienoa. Dicken teki ottelun ensimmäisen eikä tämän jälkeen luopunut missään vaiheessa kuljettajan roolista ja raporteissa on kirjoitettu että kotijoukkueen valmentaja ei ole ollut täysin tyytyväinen puolustukseen ja mielestäni samaa kielii se että Lassinharju on tehnyt 9 koska hän ei ole tunnettu kovasta takaheitosta, kuten esimerkiksi Karjaan Pamela Degerman. Häviön myötä Sparta jäi yhteentoista pisteeseen ja muiden otteluiden tulosten takia omaa nyt sarjassa toiseksi viimeisen sijoituksen. Mahdotonta heillä ei ole nostaa sijoitusta mutta kiire tulee kun runkosarjasta on heillä vain 4 ottelua jäljellä ja vastustajina on HIFK, SIF, BK-46 ja KyIF.
HIFK – SIF
41-16 (18-10)
SIF aloitti maalinteon mutta siihen loppui heidän juhlimiset. HIFK ja Kathlen Ax kuittasi nopeasti kahdella maalilla takaisin ja tämän jälkeen kotijoukkue otti ohjaimet käsiinsä. IFK:lta puuttui kovan luokan maalintekijä Linda Cainberg sekä Silja Borgarsdottir-Sandelin mutta tämä ei näytä paljoon haittaavan. Sarja-ykkösen ja -kakkoisen välinen ero on kuitenkin hälyyttävä. Mitä on meneillään oikein Siuntiolaisessa joukkueessa kun tulee näin suuri murskahäviö? 25 maalin tasoero kertoo siitä että joko vierasjoukkuetta ei kiinnostanut pelaaminen tai siellä on jotain suurempaa ongelmaa.
Kyllä, SIF:ltä puuttui Linda Olin mutta yksin ei hänen tekemiset kavenna näin paljon eroa. Kotijoukkueen Anette Tallqvist vei maalikuningattaren tittelin tekemällä 9 mutta vain maalin vähemmän teki Ida Väyrynen ja Lotta Kulju. Itse paikanpäällä olleena uskallan vielä väittämään että HIFK pystyy parantamaan peliä koska vaikka maaleja tuli hurjasti on vielä joukkuepelaamisessa parantamisenvaraa. Mikäli SIF haluaa edetä jatkopeleissä kun ne alkavat on joukkueen todellakin saatava pelinälän ja peli-ilon takaisin koska muuten noutaja saattaa tulla jo ensimmäisellä kierroksella.
Mikäli tämä maalitehtailu HIFK:lla johtui valmentajasta, niin hän voisi alkaa harkita valmentajaroolia itselleen. Tässä ottelussa nimittäin valmentajana toimi Linda Cainberg. 🙂
BK-46 – ÅIFK
24–19 (13–15)
Näin se nähtiin taas että ÅIFK ei jaksa kokonaista ottelua. Puoliaikatulos on ollut heille kahden maalin erolla mutta sitten peli tyrehtyi. Mitään suurta maalikarkeloa ei Karjaalla ole nähty kun toisella puoliajalla ei nähty kuin 15 yhteensä. Yvonne Westerholm jatkaa suuren vastuun ottamista ja maalien tehtailua, tässä ottelussa tuli 8. Lähellä häntä taas nähtiin Elin Sjölund ja Josefin Aaltonen jotka on tehnyt 7 henkilöön. BK tarvitsee kuitenkin laajemmalla rintamalla maalintekijöitä koska näiden kolmen lisäksi vain kaksi pelaaja on tehnyt maaleja ja he ovat siis tehneet yhdet henkilöä kohtaan.
ÅIFK:lla maalit on jakaantunut huomattavasti tasaisemmin kun maalintekijöitä on ollut yhteensä 7 kpl ja parhaan maalintekijätittelin jakoivat Anna Harri ja Fredrika Lagerbohm kun tekivät 4 maalia henkilöön. Turkulaisten valmentaja on selventänyt syyksi seuraavan: “Kuusi vastaan kuusi pelissä olemme yksinkertaisesti liian hentoja tässä sarjassa”. BK voitti ja otti kaksi pistettä ja näin kasvatti hieman eroa seuraavaan sarjassa joka varmasti helpottaa valmennusta.
KyIF – Atlas
16 – 20 (9 – 10)
Kotikylän Kimmat jatkaa hyvää työtä ja matkasi Kirkkonummeen hakemaan lisää pisteitä. KyIF joutui antautumaan neljällä maalilla ja näinollen Atlas nousi sarjassa jo viidenneksi samoille pisteille KyIF:n kanssa. Syy parempaan sijoituseen tulee paremmalla tehdyillä ja päästetyillä maaleilla. Vieraiden ylivoimaisesti paras maalintekijä on jo minunkin kirjoituksissa usein mainittu Anna Jauhiainen joka on paukuttanut kahdeksalla maalilla.
Kotijoukkueella paras maalintekijä on ollut Maria Jukola joka teki ottelussa viisi maalia. Maalintekijöitä KyIF:llä on ollut 6 kpl, sama kuin Atlaksella. Vantaalaiset on nyt viimeisestä viidestä ottelusta ottanut 4 voittoa on päässyt hyvään lentoon joka kuitenkin on koetuksella kun seuraavaksi kohtaavat Dickenin, sen jälkeen vastaan asettu SIF. Kaksi seuraavaa vastustajaa on BK-46 ja vieraissa ÅIFK:n.