KyIF makoisaan voittoon.

Viikonlopun aikana pelattiin kaksi ottelua joissa veikkasin että vieraat ja sarjataulukon kakkonen ja kolmonen vie voitot omista otteluista mutta miten kävikään.

ÅIFK – Dicken
18 – 36 (9-15)

Dicken matkasi Turkuun hakemaan pisteitä saldon kasvattamiseksi ja tässä onnistuikin. Puoliaikatulos on jo ollut aika selkeä mutta mitään ei olla tässä vaiheessa vielä ratkaistu. ÅIFK ei kuitenkaan päässyt kuittamaan pisteitä itselleen ja Dicken matkasi kotiin voitolla. Ajassa 16:24 Turkulaisilla on vielä ollut kaikki mallillaan kun tulostaulu on näyttänyt heidän johtoa 8-5 mutta sitten vieraat ovat saaneet juonesta kiinni. Dicken on kymmenen minuutin aikana latonut 10 häkkiä kun ÅIFK onnistui vain kerran ja tauolle mentiin selkeässä vierasjohdossa.

Toisen puoliskon Dicken jatkoi siitä mihin ensimmäisessä lopetti ja kasvatti omaan johtoaan. Turkulaiset eivät saaneet itsestään tarvittavia tehoja irti vaikka varmasti on yrittänyt saada koneistoa käyntiin. Dickenin maalit ovat menneet vahvasti oikealle ja vasemmalle laidoille kun Annikka Näräkkä on tehnyt 7 ja Anna Lindholm 6. Toinen kuuden maalin tekijä on ollut joukkueen kapteeni Anna Lindahl. LähiTapiola-tähdet ovat menneet kaikki vieraille ja seuraavasti:

*** Anna Lindahl
** Annika Näräkkä
* Anu Riksman

ÅIFK:n paras maalintekijä on ollut Matilda Bäcklund kuudella osumalla. Anna Harri on varmasti huomioitu ennen ottelua, mutta kuitenkin hän on yltänyt joukkueensa toiseksi parahaaksi maalintekijäksi neljällä osumalla.

Valitettavaa tästä ottelusta on se, että näin jälkikäteen ollaan saatu tietoon että Dicken pelaaja Linda Ratilainen on loukannut olkapäänsä ja tulee olemaan poissa jonkun aikaa peleistä. Vaikka kaikki pelaajat ovat tärkeitä joukkueessa voidaan tässä nähdä että Dicken ei tule liiaksi kärsimään tästä kun ei Ratilainen ole ollut se tärkein kantava voima tai tehokkain maalintekijä. Hän on tehnyt yhdeksässä ottelussa 15 maalia joukkueelleen. Tosiasia nyt on kuitenkin se että on ikävä kuulla että hän on loukkaantunut ja pikaista paranemista toivotan hänelle.

Jännittävää tässä on ollut se että lopputulosveikkaukseni on osunut hyvin lähelle, kun olin ennen ottelua veikanut että ottelu päättyy 19-36. 🙂

Raportit:
NSM
Dicken

2014-02-08 ÅIFK-Dicken @annis892
http://www.twitter.com @annis892

KyIF – SIF
16 – 14 (9-7)

Tässä ottelussa olemme sitten saaneet yllättyä ja pienen varoituksen kotijoukkueen kasvaneista tehokkuudesta. Sarjakolmonen SIF oli luultavasti monella odotettu vievän sarjapisteet kotiin mutta toisin kävi kun KyIF on raporttien mukaan pelannut kurinalaista puolustuspeliä ja yllättänyt Siuntiolaiset. Johto oli tauolle mentäsessä 2 ja loppusummerin soidessa 3. Se joka kertoo paljon hyvästä puolustuksesta on se että SIF onnistui vain 14 kertaa ohittaa puolustuksen ja maalissa pelanneen Kajsa Westerlundin. Kyllä, luit oikein, vain 14 kertaa. Myönnettäköön että Linda Olin ei ole ollut mukana pelissä mutta ei se näin suuri vaikutus pitäisi olla kuitenkaan.

Varsinkin kun SIF edellisessä pelissä on ollut tyytyväinen joukkuepeliin ja silloin voittanut Karjaan BK-46 eikä heillä sielläkään ollut Olin kentällä. Siuntiolaisten parhaat maalintekijät ovat olleet Madeleine Lindholm ja Inka Söderström jotka molemmat ovat tehneet 4 maalia. KyIF:n vastaava on Maria Jukola ja Mari Paukku jotka myös ovat tehneet 4 maalia naiseen. Valitettavasti kummallakaan joukkueista ei ole saanut aikaseksi raporttia joten muuta ei ole tästä ottelusta irti saatavissa kuin NSM sivuston raportti. Olisi ollut mielenkiintoista lukea mitä joukkueet itse ovat olleet mieltä ottelusta.

Kun katsoo tulevia otteluita näille kahdelle joukkueella niin SIF ottaa seuraavaksi mittaa sarjaa johtavasta HIFK:sta ja minulla on todella vaikea uskoa että mikäli ei ihmeitä tapahdu niin häviö on siitäkin ottelusta tulossa vieraissa.  KyIF sen sijaan kohtaa seuraavaksi Atlaksen kotona ja se on voitettavissa se ottelu, vaikkakin Kotikylän Kimmat ovatkin piristyneet tämän vuoden puolella ja mm voittanut Spartan äskettäin suurilukuisesti 35-21. Tästä ottelusta tulee mielenkiintoinen, niinkutsuttu neljänpisteen ottelu.

Raportti:
NSM

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.