Final 3, ja mitalit jaettu

HIFK kultaa naisten mestaruussarjassa kaudella 2013-2014!

HIFK Suomen Mestari, 2013-2014
HIFK Suomen Mestari, 2013-2014

Näin on ottelu saatu pelattua ja voittajasta ei ollut epäselvyyttä. HIFK aloitti vahvasti eikä antanut mitään saumaa Dickenille. Ottelun kulku kertoo paljon:

5min: 4 – 1
10min: 8 – 3
15min: 11 – 6
20min: 12 – 8
25min: 15 – 10
30min: 17 – 12

35min: 20 – 14
40min: 23 – 16
45min: 26 – 17
50min: 28 – 19
55min: 31 – 23
60min: 34 – 25

Missään vaiheessa ei Dicken päässyt hätyyttelemään HIFK:n ylivoimaa ja suurin ongelma vierasjoukkueella oli vuotava puolustus. Vaikka maaliin oltiin asetettu Emma-Lotta Nordström joka on esittänyt hyviä otteita kentälle päästyään ei hän voinut tilanteelle mitään kun puolustus vuoti kuin siivilä. Kotijoukkue pelasi kurinalaista ja kovaa puolustusta ja Dicken kerta toisensa jälkeen jumahti kiinni. Mikäli he pääsivät heitto tai maalintekotilanteeseen törmäsivät he koko finaalisarjassa loistavasti pelanneen Annika Lindströmiin.

Vaikka puolueellinen olenkin olen ehdottomasti sitä mieltä että voitto meni oikeaan osoitteeseen koska niin ylivoimainen HIFK oli. Vain ensimmäisessä finaalissa Dicken oli suht lähellä ja ottelu päättyi HIFK:n voittoon vain kahdella maalilla oli IFK:lla niin ylivoimainen joukkue ja peli tässä viimeisessä ja ratkaisevassa sarjassa sitä parasta peliä Suomessa.

Ottelussa esiin nousi hurjalla taistelutahdolla Annamari Jääskeläinen (yht 8 maalia ottelussa), joka myös palkittiin kolmella LähiTapiola-tähdellä. “Ansku” intoili ja taisteli kuin nuori juniori konsanaan ja moni nuorempi pelaaja voisi ottaa hänestä esimerkkiä. Kaksi tähteä tienasi Linda Cainberg tekemällä todella hienot 12 maalia, joista 3 oli pilkulta. Yhden hän jopa heitti ohi. Yhden tähden tienasi aikaisemmin mainittu Annika Lindström joka mm viimeisessä finaalissa esti 3 pilkkua. Torjuntoja Annika sai finaalissa yhteensä 17 kpl ja näin ollen omasi 41,5% torjuntaprosentin.

Ennen loukkaantumista Annette Tallqvist pelasi myös järisyttävän suurella sydämellä.

Dicken sai kasaan 9 eri maalintekijää joka lupaa hyvää tulevaisuuteen ja eritoten haluaisin nostaa esille Alexandra Ahlrothin joka on kaikissa kolmessa finaalissa pelannut hienosti. Maaleja hän teki 3+2+3 näissä kolmessa ottelussa mutta hän oli kuitenkin mainio oikeakätisenä oikean pakin paikalla. Annikka Näräkkä joka ei päässyt vauhtiin kahdessa ensimmäisessä ottelussa teki korjausliikkeen tässä viimeisessä ja teki 4 maalia, mutta hänkään ei saanut joukkuetta heräteltyä tarpeeksi. Dickenin paras maalintekijä tässä ottelussa oli Anna Lindholm viidellä maalilla mutta, ehkä nuoruuden piikkiin voidaan laittaa hänen turhautumisensa joka todennäköisesti häviää iän ja kokemuksen tulon mukaan.

Se joka tosin hieman yllätti oli Anna Lindahlin vähäiset peliminuutit tässä viimeisessä ottelussa, toivottavasti kyseessä ei ole loukkaantuminen!?

Jos kokeneet pelaajat ovat tässä kirjoituksessa nostettu esille HIFK:sta niin missään nimessä ei tule unohtaa nuorempaa sukupolvea. Malin Wilén, Lotta Kulju, Amanda Salenius ja Ida Väyrynen ovat myös olleet suuressa roolissa kun voitot ollaan poimittu mukaan matkaan, niin runkosarja kuin muidenkin osalta. Se joka juuri tekee tästä HIFK:n mestaruudesta hienon on se että nuoret ja “vanhat” ovat yhdessä tehneet tätä taivalta ja nostaneet tasoaan kauden aikana ja varsinkin näissä finaaleissa.

Onneksi olkoon vielä HIFK naiset kultamitalista sekä unohtamatta hopeamitalisteja Dickeniä!

Raportit:

NSM
NSM 2
Hbl
Yle
HS

Seuraavaksi hieman numeroita finaalista sekä tweettejä:

Top-5 maalintekijät
Top-5 LähiTapiola-tähdet

 

 

 

 

 

 

Top-5 maalintekijät
Top-5 maalintekijät

 

 

 

 

 

 

 

 

@AmandaSalenius
@AmandaSalenius
2014-04-24 HIFK-Dicken @finnhandball
@finnhandball
2014-04-24 HIFK-Dicken @idamikaela
@iidamikaela
2014-04-24 HIFK-Dicken @LCainberg
@LCainberg
2014-04-24 HIFK-Dicken @lottalexandra
@lottaalexandra

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

PRE-NSM Finaali 3.

Jännitys kohoaa!

N. 4h kuluttua alkaa kolmas ja ehkä ratkaiseva finaali naisten mestaruussarjassa kaudelle 2013-2014.

Oma veikkaukseni osuu HIFK:n juhlaan ja Dickenin kirkastettuun mitaliin viime vuoteen verrattuna. Miksi näin?

HIFK on osoittanut viime peleissä miksi se voitti runkosarjan, miksi se on koko kauden ajan ollut ennakkosuosikki ja miten he suorittavat kun hetki koittaa. Dicken lähti käyntiin huonosti ensimmäisessä pelissä mutta pääsi vauhtiin toisella puoliskolla. Toisessa ottelussa he aloittivat suht hyvin mutta hyytyi loppua kohden ja menetti uskoa tekemiseen.

Veikkaan että peli on tasainen koko ensimmäinen puoliaika, maaliero tauolla on 2~3 maalia. Toisella uskon että HIFK:n niin paljon mainittu rutiini kantaa hedelmää ja paineen alla pelaava Dicken kangistuu ja hyytyy. Haastattelussa edellisen pelin jälkeen Dicken kapteeni Anna Lindahl sanoi seuraavaa: Inget är förlorat. Vi har ju ingen press på oss nu.”(Hbl.fi), mutta onko todellakin näin? Onko siis Dicken lähtenyt lähtenyt kauteen ja ovat tyytyväisiä hopea mitalliin? En usko että tässä vaiheessa enää olisi.

HIFK on taas siinä vaikeassa tilanteessa että kahden voiton jälkeen lähtee katkomaan sarjaa ja ottamaan sen kirkkaimman ja se on usein vaikeaa. Kun katsoo HIFK:n lopputuloksia edelliseltä kahdelta kaudelta siitä ratkaisevasta ottelusta, on voitot tullut luvuin 33-23 (2012-2013 vs. GrIFK) ja 25-16 (2011-2012 vs. GrIFK) joten aika selkeällä erolla on voitto tullut.

Paljon tässä pelissä on kiinni siitä miten Dicken saa pelinsä käyntiin. Mikäli HIFK onnistuu repimään kaulaa 4 tai enemmän maaleja aikaisin ottelussa on Dicken varmasti taipumassa suht aikaisin toisella puoliajalla ja tällöin luvut voivat olla ns. rumat. Jos sen sijaan Dicken pitää pintansa ja maalieron vain vähän pakkasella tai plussalla on loppulukemat HIFK:n hyväksi pienet.

Suureen arvoon voi myös tässä vaiheessa nousta kuntopuoli ja jaksaminen, koska jos IFK:n avain pelaajat eivät ole palautuneet tarpeeksi tarkoittaa tämä että ajatuskaan ei toimi kunnolla ja silloin hasseja ja hölmöjä päätöksiä tehdään ja näiden aiheuttamat vaarat ovat kovin selvät. HIFK hötkyilee hyökkäyksessä ja Dicken pääsee käyttämään ylivoimaisesti vahvinta työkalua, eli nopeita vastahyökkäyksiä.

Sen uskallan kuitenkin veikata että ottelusta tulee viihdyttävä, hallissa tulee olemaan loistava fiilis ja katsomo tulee olemaan täynnä, joten kaikki paikan päälle kannustamaan ja luomaan sitä finaalitunnelmaa mikä kuuluu ollakin.

Lycka till Dicken ja HIFK, tänään kannattaa antaa kaikkensa, ja taistella jokaisen pallon perään ja täydet 60 minuuttia.

NSM Finaali 2.

Toinen ottelu pelattiin Dickenin kotihallissa Pirkkolassa jonka pitäisi antaa sitä varmuutta ja hekumaniaa mutta tällä kertaa sitä ei riittänyt 60min, itse asiassa se taisi loppua ajassa 14:40. Tällöin Dicken tasoitti puntit tilanteeksi 5-5, ja HIFK alkoi repiä eroa joka aiheutti sen että Dicken oli takaa-ajajana loppu ottelun. Takaa-ajokin loppui ennen kuin tuli 60min täyteen, se taisi loppua jo ajassa 39:27. Tällöin tilanne oli 16-20, ja tämän jälkeen HIFK kasvatti eroa vakuuttavasti.

Finaali numero yhden jälkeen Dickenin valmentaja Vaskola kommentoi positiivisena ottelussa että voittivat toisen puoliajan ja että sillä jatkettaisiin tänään, mutta näin ei ollut tullakseen. Puoliajoissa katsottuna HIFK johtaa 3-1, otteluvoitoissa 2-0 ja maaleissa 54-43. Jos HIFK:n maalivahti Annika Lindström oli kolmen tähden arvoinen ensimmäisessä ottelussa oli hän vielä enemmän tänään pelatussa ottelussa.

Annika Lindström, HIFK
Annika Lindström, HIFK

Dicken törmäsi kovaa puolustukseen ja jos he sen ohittivat, oli seuraava este Annika joka pelasi loistavan pelin. Maalintekijöitä HIFK:lla oli 10 kpl kun Dickenin vastaava oli 7 kpl. Eniten maaleja koko ottelussa teki Annette Tallqvist joka paukutti 6 häkkiä kun viiden maalin tekijöitä olivat Kathlen Ax(HIFK) sekä Anna Lindholm(Dicken).

Ottelua livestreamin kautta seuranneena kuulosti siltä että jopa HIFK:n kannattajat ottivat voiton katsomossa käyneessä kisassa, mutta saatan olla väärässä, ehkä joku paikalla ollut voisi kommentoida tätä?

Ulosajot menivät aika tasaisesti ja 3-2 HIFK:n hyväksi. Tässäkin he voittivat. 😉

Aivan ottelun lopussa Dicken pääsi kaunistelemaan lukemia tekemällä kolme maalia mutta lähemmäksi kuin seitsemän maalia he eivät päässeet. Ottelun lopputulos olisi voinut näyttää vielä suurempaa eroa, jos HIFK laiturit olisivat pysyneet poissa viivalta, nopeasti mietittynä heillä taisi koko ottelussa olla 5~6 viivarikkoa mutta muuten teknisiä oli huomattavasti vähemmän HIFK:lla kuin ensimmäisessä ottelussa.

Mikä oli sitten Dickenin puutteet tänään, no suurimpana näkisin vastuunsiirto ja seuraavana sivuttaisliike. Syvyyteen ei menty ja silloin on vaikeeta saada hyvin puolustavaa vastustajaa heilutettua.

Monella oli myös ennen ottelua pelkoja miten tuomaripari pärjäisi tässä ottelussa koska heillä on taustalla pari huonompaa ottelua josta on mediassakin ollut mainintaa mutta itse näkisin että hoitivat työnsä kunnialla maaliin.

Edellisen ottelun jälkeen, peräsin HIFK:lta tehoja laidoilta ja tänään ne iski takaisin. HIFK:n ensimmäiset kolme maalia oli laidoilta, ja ensimmäisestä viidestä laidat teki kolme, ja ensimmäisestä 8:sta laidat teki neljä. Yhteensä laidat teki 12 maalia kun edellisessä ottelssa vastaava luku oli 3. Ja jos aikaisemmin mainitut viivarikot olisi jäänyt pois olisi laitojen tulos ollut vielä vakuuttavampi.

Hienoa oli myös nähdä että tähtien nimittäjät näkivät HIFK:n  ylivoiman ja antoi kaikki kuusi tähteä heille. Mikäli joku kysyisi kuka kotijoukkueelta olisi voinut tienata tähtiä olisin nostanut esille maaliin tulleen Emma-Lotta Nordström. Hän teki muutamia oikein maukkaita torjuntoja, mutta ne päästetyt mitkä meni hänen taakseen laittaisin enemmän puolustuksen piikkiin kuin hänen. Mutta oikeutetusti tähdet menivät.

HIFK
HIFK

Tämä tarkoittaa että torstaina Helsingin urheilutalolla pelattavassa ottelussa sarja on katkolla ja HIFK voi ottaa kultaa. Kaikki on vielä täysin avointa ja Dicken tulee varmasti kovalla ryminällä ja mitään ei ole vielä hävitty heidän silmissä. Jännittäväksi menee.

Se joka oli hienoa lukea oli se että Pirkkolaan oli ahtautunut kokonaiset 459 silmäparia joka on tämän kauden naisten mestaruussarjan ennätys. Toivottavasti vähintään yhtä paljon väkeä pääsee paikalle myös torstaina pelattavaan kolmanteen otteluun.