60min, se on käsipalloottelun pituus. Toistettu klisee joka tällä kertaa pitää kutinsa kun haluaa tiivistää ottelun HIFK – Dicken naisten mestaruussarjaottelusta.
Ottelu lähti käyntiin kutkuttavan tiukasta tilanteesta kun tuomarina toiminut Metsämäki vihelsi pelin käyntiin.
Pelaajat olivat hereillä, mutta ei Helsingin urheilutalon tekniikka. Loppujen lopuksi kuitenkin saatiin tekniikan herätettyä ja peli saatiin käyntiin. Dicken aloitti maalinteon mutta tämän jälkeen HIFK otti ohjaajan paikan. Maaleja kotijoukkue mätti hurjalla teholla ja johto kasvoi kasvamistaan. Todella pirteällä maalintekotuulella oli varsinkin monelle tuttu nimi, eli Linda Cainberg. Heitot olivat tarkkoja ja upposivat hurjalla prosentilla. Ensimmäisen 30min aikana hän paukutti 6 häkkiä jotka kaikki olivat hienoa katseltavaa. Fiilis oli IFK:lla huipussa ja suurin osa hallissa olijalta usko Dickenin voittomahdollisuuksiin kutistui hurjaa vauhtia.
HIFK:n maalitehtailu oli niin hurjaa että vieraat ottivat ensimmäisen aikalisä jo ajassa 8:14. Tilanne oli tällöin jo 7-2. Olisiko tämä vieraiden herättäjä oli monella mielessä, mutta näin ei ollaakseen.
Dicken ei saanut peliä käyntiin mainittavasti ja kun summeri soi puoliajan päättymiseksi oli tulostaululla jo melko selkeät luvut kotijoukkueelle (15-8). Joukkueet pukuhuoneisiin hieromaan taktiikoita ja nostattamaan fiiliksiä, ja yleisö hakemaan kahvia ja pullaa.
Toisen puoliskon alussa Dicken osoitti saaneensa selkeästi piristystä tauosta ja vain 7:17 kerettiin pelata kun kotijoukkue löi aikalisälapun pöytään. Tällöin peli oli mennyt 5-2 vieraille. Tilanne 17-13.
HIFK heräsikin hetkeksi ja seuraavat 5 minuutit menivät jälleen HIFK:lle luvin 4-1. Ajassa 43:05 Ida Väyrynen teki viidennen maalinsa. Mutta tämän jälkeen HIFK meni lukkoon, ja Dicken heräsi. Seuraavat yhdentoista minuutin aikana ei IFK saanut tehtyä maalin maalia, kun Dicken sen sijaan paukutti 7 ja peli oli jälleen täysin auki. Tilanne tällöin 21-21. Dicken katsomo oli herännyt ja fiilis oli jälleen jotain aivan erillaista vierasjoukkueen vaihtopenkillä.
Maalikuivan kauden päätti Lotta Kulju tekemällä hänen illan viidennen maalin. Mutta tämä ei pelastanut stadin friiduja. Dickenillä oli hurja draivi päällä. Ajassa 56:48 Martina teki tilanteeksi 23-22 ja synkät pilvet alkoivat kasaantua IFK vaihtopenkin ylle. Linda Cainberg teki vielä viimeisen rutistuksen ja onnistui tasaamaan puntit luvuiksi 23-23 ja jännitys oli huipussa. HIFK:n viimeisessä hyökkäyksessä kotijoukkueen katsomo koki saaneensa suurta vääryyttä kun Kulju oli puolittain läpi mutta heitti ohi maalin. Itse en tilannetta pysty täysin kommentoimaan kun en sitä kerennyt nähdä kunnolla, mutta HIFK painoin kaasun pohjaan ja onnistui pelaamaan sisäänjuosseen Anna Lindahlin vapaaksi toisessa aallossa, joka kuittasi pallon pömpeliin. 29:50 HIFK sai vielä viimeisen hyökkäyksen mutta heitto suuntautui ohimaalin ja riemu repesi Dicken leirissä.
Oli tilanne mikä tahansa siinä tunteita kuohauttaneessa tilanteessa, niin Dickenin viimeisessä maalissa totuus on että HIFK ei puolustanut hyvin, vaan Lindahl jätetiin aivan liian vapaaksi. Ja palataakseni avaus kliseeseen, peli kestää 60min, totta se on!
Näin sarjataulukkoon tuli muutoksia ja HIFK joutui ottamaan ensimmäisen “punaisen pallukan”, kun Dicken jatkaa runkosarjaa puhtaalla pelillä. Onnittelut Dickenille ja hurjan suuret tsempit HIFK:lle joka seuraavaksi kohtaa Puolalaisen Pogon Sczcecin Challange Cupissa. Ensimmäinen ottelu pelataan vieraspelinä, mutta tämän jälkeen pelataan Pirkkolassa, ottelu pelataan 23.11.2014 klo. 16.00. Kaikki sinne paikalle kannustamaan HIFK:ta sekä maistelemaan kansainvälisen tunnelmaa.
Dicken kohtaa seuraavaksi 22.11. klo 13:45 Sparta IF:n, vierasjoukkueena Pirkkolassa.