On sukulaisia jotka ovat lähellä, sekä he jotka ovat kaukaisia. Meidän lähisuku on pieni, ja tämä aiheuttaa sen että ne jotka ovat läheisiä, ne ovat todella tärkeitä minulle.

Silloin kun minä olin nuori, vietin kesäisin todella paljon aikaa mummini ja vaarini mökillä pienessä kylässä nimeltä Ihalempi, lähellä Hämeenlinnaa. Mökki ja sen piha oli pienen pojan silmissä iso.  Oli nurmikkoa, marjapuskia, omenapuita, pieni saunatupa sekä päärakennus. Päärakennus vielä idyllinen ja perinteinen punainen mökki valkoisineen karmeineen. Mutta kaikkein parasta paikassa oli siellä kesävieraita odottavat henkilöt, mummi ja vaari!

Aamulla 22.10.2018 tuli odotettu, mutta kuitenkin niin suuri ja raskas suru-uutinen, vaarini on nukkunut pois.

Vaarini oli tärkeä minulle. Vaikka ei mikään aktiivinen puhuja ollutkaan, solmin minä hänen kanssaan vahvan tunnesidoksen. Tämä hiljainen ja rauhallinen henkilö toi niin paljon sisältöä elämääni, ja olen uskomattoman kiitollinen kaiken häneltä oppimastani ja yhteisestä ajasta. ❤

Vaarini opetti minua muun muassa kalastamaan, sekä hoitamaan kuntoon kalastusvälineet. Niitä lukemattomia tunteja joita vietettiin kahdestaan uistimella ovat syöpyneet muistiini. Muistan vielä tänä päivänä sen tavallisen reitin jonka soudimme Lehijärvellä.  Hiljaa piti myös olla, jotta ei kalat pelästyisi. Ja vaikka nuorena tunnit tuntui pitkiltä, opettivat ne nauttimaan hiljaisuudesta sekä rauhallisista hetkistä. Ei se saalis ollut niin tärkeä mitä vanhemmaksi tulin, se hetki, se aika jonka sain kaikessa rauhassa keinua vaarini seurassa, puuveneessä järvellä, oli se tärkein.

Tämän kyseisen puuveneen kautta opin myös huolellisuutta ja tarkkaa työtulosta. Oli nimittäin niin että jokaikinen kevät ennen vesille laskua, se skrabattiin ja putsattiin edellisvuoden pinnasta. Tämän jälkeen pintaan laitettiin uutta lakkaa ja maalia. Kun aineet oli kuivuneet vietiin se rannalle, joka sijaitsi vain noin 60 metrin päässä pihasta. Vaarini tekemällä kuljettimella se vietiin rantaan ja laskettiin vesille. Soutaminen oli myös taito jonka opin häneltä.

Vaarini oli äärimmäisen tarkka ja systemaattinen henkilö. Hän omasi myös todella hyvän analyyttisen taidon, joka varmasti oli viilautunut kuntoon mm shakin peluun kautta. Tämän hän opetti myös minulle, ja vaikka pelejä oli monta vuosien saatossa, en koskaan onnistunut häntä voittamaan. Vaikka olen varma että hän usein antoi siimaa, ja voiton kortit käteen hyvää hyvyyttä. Näitä en osannut käyttää hyödyksi. Hänellä oli oma työ-pöytä/-huone sekä vaja, ja aina todella tip-top kunnossa. Nämä kaksi paikkaa olikin pienen pojan mielenkiinnon kohde. Tunne oli kuin Liisa Ihmemaassa kun näissä paikoissa kävi.

Eräs tärkeä hetki hänelle päivässä oli päiväunet. Itse nuorena villinä poikana en tätä osannut arvostaa. Kesken päivän, juuri lounaan jälkeen piti mennä lepäämään. Näin myöhemmin elämässä osaan tuotakin arvostaa, jos sen mahdollisuuden saan.

Kun aikoinaan aloitin käsipallon harrastamisen, eikä vaari itse ollut kovin urheilullinen tai halukas nähdä heittelyä lähellä mökkiä jossa oli ikkunoita, ratkaisi hän pienen pojan heittämisen tarpeen sillä, että vei minut lähellä sijaitsevaan hiekkakuoppaan heittämään kiviä.

Jäätelöstä vaarini tykkäsi, ja kun mummini on niin kovin ystävällinen, oli kesäisin myös kaupassa käynnit hauskoja, koska silloin ostettiin usein jäätelöt. Ristikoita hän jaksoi tehdä todella paljon, mutta se taito ei koskaan kiinnittynyt minuun.

Isovanhemmilla oli asuntovaunu, ja syksyisin he pakkasivat sen täyteen, ja mummi ja vaari lähti pakoon Suomen talvea aina Portugalin etelärannikolle asti. Kun sain lisää ikää tein muutaman kerran matkat heidän vieraaksi. En unohda sitäkään matkaa kun yksin lähdin heidän vieraaksi, ja majoituin vaunun ulkopuolelle telttaan. Heidän seurassa käytiin mm Farol do Cabo de São Vicente:n majakalla, aivan Portugalin lounaisrannikolla. Armação de Pėra oli lähistön kylä jossa käytiin kaupassa, ja rannallakin käytiin.

Muun muassa näitä muistoja kannan mukanani, ja lämmöllä sinua muistan, ❤ mofa!1924 – 2018