Onhan se ajantaju vaikeaa, ja varsinkin lapsilla, ja sehän tuottaa hauskoja hetkiä välillä, kuten eilen…

Eilen laitettiin lapset nukkumaan ihan normaalilla rutiniilla. Kello oli noin 21:00 kun kävin tarkistamassa ja tasainen pöhinä kuului esikoisen huoneesta. Tämän jälkeen alkoi tapahtumaan.

Noin 22:30 hän yhtäkkiä käveli suoraan vessaan, ja vain lyhyen hetken jälkeen hän ilmoitti että on valmis, kun kävin katsomassa hän oli enemmän tai vähemmän unessa istumassa potalla. Pyysin että hän käy takaisin makuulle minkä hän tekikin kiltisti mitään mutisematta. Vain ~15 min myöhemmin kuulin jotain puhetta hänen huoneesta, jolloin kävin katsomassa ja hän jutteli unissaan.

Kello 23:15 hän sitten tuli kirkkain silmin, täysin hereillä ja pirteänä ilmoittamaan: “nu har jag sovit klart, skall vi fara till dagis nu?” (nyt olen nukkunut valmiiksi, lähdetäänkö päiväkotiin?) 😀

Tähän vastasin rauhallisesti; “näe, gumman, det är ännu kväll, vi skall sova ännu en hel natt. Eveline, Isabelle och mamma är och sova. Skall du gå tillbaka i säng?” (nyt on vielä ilta, meidän tulee nukkua yö vielä. Eveline, Isabelle ja äiti ovat nukkumassa, joten menisitkö takaisin sänkyyn?)
Amelie: “men värför är inte du och sova?” (mutta miksi et sinä ole nukkumassa?)
Minä: “jag har inte ännu bara gått och lagt mig, skall göra det just”. (En ole vielä vain mennyt nukkumaan, menen ihan kohta)
Amelie: “skall jag sova länge ännu?” (pitääkö minun nukkua vielä pitkään?)
Minä: “jo, nu är det en ganska lång stund, men bara du somnar så märker du inte hur tiden går.” (on se aika pitkä aika mutta kunhan nukahdat et huomaa sitä)
Amelie: “okej” ja sitten hän kääntyi ympäri ja meni takaisin sänkyyn eikä hänestä enään kuulunut mitään.  😀

❤ Amelie