Pienen ihmisen ilo

Paloauto, ambulanssi, taksi, bussi, traktori ja mitä kaikkea lapset näkevät ympärillään, sukupuolesta riippumatta, saavat he heidät hihkumaan innosta ja on kerrottava näkemästään vanhemmille. Tänään meille siunaantui hieno mahdollisuus kokea kaksi ensimmäistä livenä, ilman minkäänlaista hätää.

HMP, tai Helsingin Monikkoperheet Ry. järjesti yhteistyössä monikkoisän Sakun kanssa mahdollisuuden tutustua paloasemaan, ja siellä oleviin kulkuvälineisiin, rajatussa 30:nen lapsen ryhmässä. Kun tämän huomasimme vaimoni kanssa, oli  kyseinen päivä aika lähellä. Ilmoittauduin mukaan tähän, mutta jouduimme jonotuslistalle. Peruutuksia tuli kuitenkin niin monta, että mahduimme mukaan, ja kun kaksosemme ovat vielä vasta 2v, ja ala-ikäraja oli 3v, osallistuimme esikoisen kanssa tähän.

Pidin ohjelman yllätyksenä tyttärelleni, ja hän sai tietää mistä on kyse vasta kun kiersimme kulman ja eteemme ilmestyi tikasauto, joka oli pihalla. Vaikka olimme hieman myöhässä, pääsimme vielä ohjelmaan mukaan. Paljon kysymyksiä kyseltiin, enimmäkseen lapsilta, ja palomiesten hienot vastaukset olivat todella hyvät. Sitä iloa mikä kaikista lapsista paistoi, oli todellakin lämmittäviä vanhemmille. Näimme ambulansseja, eläinhoitoyksikön, lääkärinauto, varusteiden kuljettava paloauto, pieni tikasauton nimeltä “Skidi”, kunnon ison tikasauton, bussin, palomestarinauto, sekä monta muutakin. Näimme ne kuuluisat tangot mitä pitkin palomiehet laskeutuvat hälytyksen koittaessa ja paljon muuta.

Paloasema missä saimme vierailla oli Kallion asema. Kierroksen jälkeen lapset sai kokeilla palomiehen asua, kypärineen kaikkineen. Lapset sai myös itse kokeilla pienempää laskutankoa. Kaiken tämän lisäksi lahjana kaikki saivat ilmapallon (takuuvarma ilontuoja), sekä hauskat palomestarin hatut. Lähtiessä ei mitään mököttäviä lapsia näkynyt missään, vaan innostus oli korkealla ja puheensorina oli valtava.

Perheemme haluaa kiittää monikkoisää Sakua, sekä tietenkin HMP:tä tästä hienosta tapahtumasta.
Tästä puhutaan vielä pitkään meillä kotona. 🙂

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.