Kun elämä etenee samoilla askelilla ilta toisensa jälkeen siitä tulee rutiini, oli se sitten mieluinen tai ei. 

Meillä esikoisen nukkumaanmenosta on tullut hieman haastava kun hän ei millään malta rauhoittua, asettua makaamaan ja nukahtaa. Tämä on luonut hermoja kiristävä, sekä samalla myös hieman huvittaviakin tilanteita. Ikinä ei tiedä mikä kohtaa kun avaan oven, tarkistaakseen että kaikki on hyvin, sekä peittelemään hänet.

Milloin on jalka kiilautunut sängyn ja seinän väliin, toisinaan koko vaatetus on vaihtunut ja olen myös kohdannut sen että sängyssä on nuken rattaat, sekä kaikkea muuta kuin oletettavat peitto ja tyyny.

Tänään sai kotiin tultua kuulla että hän oli kohteliaasti kieltäytynyt viinirypäleistä jälkiruokana illallisen jälkeen…siis MITÄ!? 😳

Esikoinen joka ei koskaan sano “ei kiitos” viinirypäleille. Tätä tapahtumaa sitten sulateltiin loppu illan. Mutta yllätykset eivät tähän loppuneet. Melkein järkytyin kun illalla avasin häneen huoneen ovensa. Tyttö oli nukahtanut pää tyynylle, peitto päällään ja vielä ns oikeaoppisesti maaten sängyssä sekä valot sammutettuna. Piti oikein mennä kysymään vaimolta että pitäisikö tapahtumista huolestua. 😆

On se kuitenkin todettava että ei ole toista asiaa joka tuo sielulle ja mielelle rauhoittavampaa tunnetta kun nähdä oma rakas tyttäreni, kun nukkuvat. ❤️