Kun paluu arkeen on koittanut, on myös lounaspaikkojen metsästys alkanut jälleen. Joten jatketaan arviointeja. Tänään vuorossa oli Weeruska.
Alppilassa, Porvoonkadulla sijaitseva Weeruska on työmatkallani joten siitä ohi on tullut ajettua useita kertoja, ja paikan nähneenä monta kertaa pohtinut että pitäisi mennä kokeilemaan, tänään sitten käytiin siellä. Kävelymatka ei ole mahdoton kun kävellen matka on n. 800m päässä. Ulkoa katsottuna paikka ei ehkä ole sitä hienointa ja “wow, pakko kokeilla” fiilistä, päinvastoin näyttää vähän tunkkaselta mutta tämän mielikuvan katoaa välittömästi kun saapuu sisään.

Lounasruokailu tilataan tiskiltä ja toimitetaan sitten pöytään. Hintaan kuuluu niin salaattipöytä sekä alkukeitto. Keittoa ei tullut maistettua mutta salaattipöytä teki suuren vaikutuksen. Valinnanvaraa on tavallisista kurkuista jne aina valmistettuihin salattiin. Mutta se joka oli mukava nähdä ja kokea oli että se sisälsi niin pastasalaatin sekä perunasalaatin jotka olivat kunnon alkusalaatit. Olisi hyvin voinut koko aterian hoitaa vain salaattipöydästä. Pastasalaattiin oltiin jopa lisätty pepperoonit jotka antoivat hieman tulisuutta suuhun, tästä ++.
Itse tilasin kana-pekoni hampurilaisen. Lautasella oli myös ranskalaiset jotka olivat keskiverto parempia, mutta niitä voisi olla hieman enemmän. Itse hampurilainen oli hyvän kokoinen, ja paistettukana ei ollut mikään ohuen ohut “minuuttipihvi” vaan ihan reilu pihvi. Ainoaa mitä jäin hieman kaipaamaan hampurilaisesta oli kastike. Joku chili-majoneesi tai barbeque kastike hampurilaisen sisään, olisi tehnyt siitä vielä paremman, eikä se missään nimessä nytkään mikään huono ollut. Jos itse olisin kasannut hampurilaisen olisin myös laittanut hieman enemmän sipulia.
Parin annoksen lisäksi saatavilla oli myös seisova pöytä mutta se jääköön testiin toiseen kertaan.
Nälkä oli suuri ja annos niin hyvännäköinen, itse asiassa se oli niin suuri että unohdin ottaa kuvan ateriasta kun se oli vielä koskematon, joten siksi tähän joudun liittämään “vähän syödyn” kuvan, mutta samalla tulee nähtyä myös tuo kanapihvin reilu koko, joten jotain hyvääkin. Hyvänä yksityiskohtana oli myös se että aterian mukana toimitettiin kunnon veitsi, veitsi joka useassa paikassa tulee vain silloin jos ottaa jotain kunnon pihviä, joten tästäkin plussa Weeruskalle.
Tilauksen vastaanottava sekä aterian pöytään tarjoileva työntekijä oli asiallinen mutta leppoissa, joten henkilökunnankin puolesta voin suositella paikkaa kaikille. Paikka oli siis viihtyisä ja siisti ja värimaailma sopivan pirteä.
Loppujen lopuksi tämä paikka saa minulta omalla skaalallani vähän yli keskiarvon ja varmasti tänne palataan vielä. Kiitos hyvästä lounaasta ja mukavasta palvelusta.
Rankin pisteet: 4 (skaala 0-5)