“Menisipä aika nopeammin jotta lapsi(t) kasvaisi ja toivottavasti pois tästä tämän hetken ikävästä tilanteesta!” – Tuttu ajatus monelle vauvan vanhemmalle joka on taistellut koliikin, refluksitaudin, allergian tai jonkun muun kanssa.

Laulun alku joka on aika ajoin soinut päässäni kaksosten alkutaipaleella on kuulunut seuraavasti:

“When you’re down and low, lower than the floor
And you feel like you ain’t got a chance, BUM BUM BUM”
– https://www.youtube.com/watch?v=62rVUWYTbaM

Kun on ollut epätoivon partaalla, ja pohtinut miksi tämä tuskainen tilanne ei koskaan hellitä, niin silloin tällöin katse kääntyy menneeseen, eikä siihen matelevasti liikkuvaan tulevaisuuteen, ja silloin, juuri silloin tulee pienehkö “ahaa”-elämys. Tämä tuli tänään kun siirryin katsomaan kuvia meidän kaksosista ja tajusin laskea aikaa, ja päädyin siihen että meidän kaksoset ovat jo 7kk ja 2pvä tänään.

Siis nämä pienen pienet mötikät jotka ovat repineet meidät vanhempien epätoivon partaalle, väsymyksen äärirajoille, ja enemmän tai vähemmä jatkuvaan zombie-moodiin ovat jo kasvaneet ryömintävalmiiksi 7 kuukautisiksi henkilöiksi, jotka ovat välillä väsyneitä, välillä pirteitä. Välillä iloisia ja välillä surullisia.

Siis eihän meillä kaikki asiat ole vielä kunnossa. Lapsilla on ainakin maito ja kaura allergia, vatsat ovat vieläkin kovana joten joutuu avittaa ulostamisessa, ja vieläkin, tai sanotaanko että uudestaan odotetaan lääkäriin pääsyä jotta saataisiin lähete allergia-testeihin. Nyt tämän lisäksi on vielä tullut tuskastumisen huuto, kun tytöt tylsistyvät makaamiseen ja haluaisi lähteä liikkeelle, mutta osaaminen tähän maagiseen tekemiseen ei vielä ole opittu. Sitterissä viihtyvät hetken, mutta ei pitkään siinäkään.

Mutta on niitä pieniä valonpilkahduksia esiintynyt. On ollut hetkiä kun lapset ovat nukkuneet päikkäreitä yli 2h. On jopa tapahtunut sellainen ihme että tytöt ovat olleet unessa yön aikana yli 4h putkeen, mutta tämäkin vain kerran. “Kiinteiden” ruokinta on parantunut sitten alun ja välillä ongelmaksi muodostuu se että molemmat pitää ruokkia, ja toinen on niin malttamaton että alkaa proteistoimaan huudolla(=tullut isäänsä).

Mutta vieläkin sydän sulaa välittömästi kun aamulla näkee tytöt, tai kun tulee töistä kotiin ja nämä pienet hurmurit hymyilevät suuresti nähdessään minut. Ja onhan näitä hyviä hetkiä ilmestynyt useammin kuin, esim, 2kk sitten. Vielä kun saisi niitä useammin, saisi nuo viimeisetkin kysymysmerkit selvitettyä ja tyttöjen vatsat/suolet toimimaan. Todennäköisesti tuo viimeiseksi mainittu tilanne korjaantuu hieman kun tytöt pääsee omin voimin liikkeelle koska silloin heillä on liikettä joka avittaa tuon ulostamisen kanssa.

Unen määrä ja laatu pitäisi kasvaa vieläkin minulla, todistettakoon se kuvat alla, mutta muuten olemme menossa parempaan suuntaan, ja onneksi on kesä, ja kohta kesälomakin. Joten kyllä tämä tästä, pakkohan tämä tilanteen on mentävä parempaan suuntaan! 🙂