NSM finaali #4

Ottelusarjapeli numero neljä ja Dickenillä toinen yrittämä kultaan, ja HIFK jälleen pakko voiton edessä. Herkullinen tilanne käsipallon seuraajalle.

HIFK lähti otteluun kuin pitkään ilman ruokaa olleen leijonan verrattavan intohimolla. Jos verrataan maailman pikajuoksijoita niin ottelun lähti käyntiin vähän kuten Suomalaisten pikajuoksijat MM-finaalissa, eli HIFK oli Jamaikan pikakiiturit ja Dicken se Suomalainen kaveri joka “vähän jäi” telineisiin. Ajassa 2:33 oli valotaululla 0-3, ajassa 3:17 0-4 ja ajassa 3:25 Dicken otti aikalisän.

Tässä vaiheessa ja rupesin miettimään että mahtaako tämä hyvän vauhdin huuma sokaista HIFK pelaajia ja he löysäilevät niin että Dicken pääsee otteluun mukaan, mutta näin ei käynyt. Se ei kuitenkaan estänyt Dickenittäriä kirimästä kiinni ja ajassa 24:27 kotijoukkueen kapteeni Anna Lindahl tasoitti ottelun tilanteeksi 10-10. Syy oli mm Sofia “Ia” Lindholmin 9 torjuntaa, sekä HIFK:n 5 ohiheittoa. Dicken meni jopa ohi tilanteeksi 11-10 mutta ottelun puoliaikatulos oli tiukkaakin tiukempi, 12-12. Ia tekikin kovat 11 torjuntaa ensimmäisen puoliskon aikana ja jatkoi sitä loistovirettä minkä hän on osoittanut läpi finaalisarjan. Yhtä kovan luvun löi pöytään HIFK:n kilpasisko, eli nuori maalivahti Kajsa Westerlund.

Kajsa Westerlund (HIFK)
Kajsa Westerlund (HIFK)

Onkin ollut hieno nähdä tätä kilpailua sekä olen suuresti vaikuttunut Westerlundin tekemisistä viimeisessä kahdessa ottelussa. Tämä -95 syntynyt maalivahti on noussut aivan uudelle tasolle näissä finaaleissa ja mikäli kehittyminen on samanlaista kun se on ollut tämän kauden aikana voidaan tältä pelaajalta vielä kuulla paljonkin tulevaisuudessa.

Toinen puoliaika lähti käyntiin niin kuin ensimmäinen päättyi, eli todella tasaisena ja voittajaa oli tässä vaiheessa vaikea ennustaa. Vaikkakin ajassa 40:03 HIFK otti ohjaajan paikan ja repi vain kahden maalin ero oli kuitenkin Dicken tiukasti kannoilla ja jokainen hyökkäys oli tärkeä. Kävipä vieraat pariin otteseen kolmen maalin johdossa, mutta sitä suuremmaksi ei ero kasvanut.

Vähän kyllä ihmettelin vieläkin sitä miten paljon teknisiä virheitä nähdään otteluissa. On syöttöjä seinille, toivottomia syöttöjä viivoille ja muuta. Mutta tekeehän se finaalijännitys tepposia kokeneissakin pelaajissa. Vielä kuitenkin odottaisin että HIFK saisi paremmin Dickenin 3-2-1 puolustuksen sekoitettua, sekä Dickeniltä hyökkäyspään hyödynnettyä. Nyt tässä ottelussa se meni ajoittain erittäin puuromaiseksi ja yksin yrittämiseksi.

HIFK:n maaliton hetki koitti pahaan paikkaan, ja oli yllättävän pitkä kun aikojen 50:03 ja 59:50 välissä he eivät saanet tehtyä yhtäkään maalia. Heidän onnekseen Dicken ei myöskään tällöin päässyt juhlimaan maaleilla, ja tästäkin HIFK saa kiittää osittain tehotonta hyökkäystä sekä Westerlundin kahta torjuntaa. Tässä välissä kuitenkin Dicken kuroi eron umpeen ja finaaleiden arvoisesti mentiin melkein viimeiset kolme minuuttia tasalukemissa 21-21. Se tärkein maali tuli HIFK:lle kun pelikello näytti aikaa 59:50. Tilanne 21-22 ja melkein voisi luulla että näiden kolmen viimeisen minuutin aikana ainakin minulla mentiin minimi hapenotolla, koska vähän huippasi kun summeri soi. Lotta Kulju onnistui saamaan Linda Cainbergin heitosta paluu pallon ja upotti sen Ia:n selän taakse verkkoon.

Vielä yritettiin Dickenin leiristä kikka kolmosta mutta maalia ei saatu aikaiseksi ja näin tilanne on mitä herkullisin. Viides ja ratkaiseva ottelu pelataan tiistaina, ja silloin ei hallista poistuta ennenkuin jompikumpi vie maljaa mukanaan. Oli se kumpi tahansa joka voiton vie, toivon hartaasti että ottelusta tulee sitä parasta käsipallo viihdettä mitä ollaan nähty. Mitä se ottelu siis sisältäisi, no ainakin seuraavia: kovaa kontaktia, hienoja maaleja, hienoja torjuntoja, tunteita ja SUURTA jännitystä. Se olisi aikamoinen anti-kliimaksi jos jompi kumpi vie ottelun suurella marginaalilla ja ratkaisisi ottelun heti alussa. Sen kuitenkin toivon että peli voitetaan pelaamalla, eli joko 60min sisällä tai jatkoajalla, koska vaikka en varma ole asiasta niin eikö sitten jossain vaiheessa mennä rankkareihin.?

Tästä pelistä antaisin ihan suuren plussan tuomarikaksikolle. Jos heidän linja ja osallistuminen peliin ollut täysin minun makuun ensimmäisessä kahdessa ottelussa, näytti kaverit tässä ottelussa että kovaakin sai ottaa. Ja vaikka sosiaalisessa mediassa kavereiden joitakin vihellyksiä ollaan selvitetty tekivät he kelpo ottelun. Fakta nyt vain on se että käsipallo on niin nopea laji että kaikkea ei aina voi nähdä, tai nähdä oikein. Tätä tapahtuu D-junnu otteluissa Suomessa, sekä Champions league final 4 otteluissa. Viimeisessä finaalissa tulee ainakin meriiteiltä katsottuna Suomen mittakaavassa hyvät tuomarit. Duo Miro Korja ja Jonas Laitinen jotka ovat IHF-tason tuomarit, ja joita kutsutaan milloin minnekin ulkomaille tuomitsemaan ovat varmasti päteviä kavereita pitämään langat käsissä tässä ottelussa.

Linda Cainberg (HIFK)
Linda Cainberg (HIFK)

Tässä ottelusarjassa paras maalintekijä on HIFK:n Linda Cainberg joka on neljässä ottelussa tehnyt 26 maalia, mutta hyvin kannoilla on Dickenin Anna Lindholm tekemällä 23. Mielenkiinnolla seuraan myös tätä että kuka tulee olemaan tämän viiden ottelun ottelusarjan paras maalinteijä näistä kahdesta, koska hieman vaikeaa on uskoa että kolmantena oleva Johanna Hilli, joka on tehnyt 20 maalia nousisi näiden molempien ohi.

Joten kaikille onnea ja menestystä tiistain otteluun, niin tuomarit, molemmat joukkueet kuin katsomoon. Onkin ollut hieno nähdä että halleissa finaalien aikaan ollaan nähty huikeat 2018 katsojaa jo tässä vaiheessa. Keskiarvona siis 504,5 katsojaa per peli, ja vielä naisten finaaleissa. Saas nähdä miten tämän voi verrata miesten finaaleihin.

Finaalit mediassa

2 thoughts on “NSM finaali #4

  1. Micke

    Jatkoaika 2x5min 1 minuutin tauolla (ennen jatkoaikaa 5min tauko), sitten tarv uudestaan 2x5min samalla tavalla ja sen jälkeen 7m-heitot samalla tavalla kuin esim fudiksessa

    • Andy

      Kiitos Micke. 🙂

      Näin olin muistelevinani mutta varmuutta ei ollut, joten en viitsinyt sitten kirjoittaa miten pelin kulku menee, nyt tiedän. Olispa jo tiistai!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.