Tämän viikon aikana pelataan jälleen NSM sarjaa sekä harvinainen herkku kun myös naisten Challenge Cup ottelua olisi tarjolla.
Naisten SM-sarjassa pelataan kaksi ottelua kun lauantaina 22.11. pelataan ottelut Sparta – Dicken sekä BK-46 – Atlas. Tämän lisäksi sunnuntaina Pirkkolassa on tarjolla harvinaista herkkua kun naisten Challenge Cup rantautuu Suomeen ja HIFK saa vieraakseen Puolalaisen Pogon Baltica.
Lauantaina Pirkkolassa vastaan asettuu Sparta ja Dicken, joten vaikka Sparta omaa kotiedun, tämä tuskin tuntuu Dickenittärien punteissa koska halli toimii myös heidän kotihallina. Joukkueet ovat kohdanneet kerran aikaisemmin tällä kaudella jolloin kentältä poistui pisteet taskuissaan Dicken, luvuin 33-24. Tällöin LähiTapiola-tähdet jakaantui niin että Dickenin Jessika Gammals

keräsi täyden potin kolmella tähdella. Kaksi tähteä lunasti Spartan Inka Jäntti seitsemällä maalilla, ollen näin ottelun paras maalintekijä. Sofia Lindholm nappasi silloin sen viimeisen irtotähden taskuunsa.
Viime kerralla Sparta roikkui hyvin ensimmäisessä erässä mukana aina aikaan 8:42. Tämän jälkeen Dicken laittoi oman pään kiinni, ja teki suoraan putkeen 6 maalia. Tästä ei Sparta enää noussut ja puoliaikatulos olikin selkeät 17-8. Toisella puoliajalla pelattiin maalien suhteen tasan 16-16. Dicken joka on tässä vaihetta kautta ainoa joukkue joka on onnistunut voittamaan kaikki ottelunsa kohtasi edellisessä HIFK:n, ja pelasi täydet 60min ja näinollen lunasti maalin voiton itselleen lähtee tähän otteluun varmasti nälkäisenä. Sparta on onnistunut nostamaan tuloksellisesti peliään alkukauden kahden ottelun kompastumisen jälkeen ja hävisi vain kolmella maalilla Siuntiolaisia vastaan. Matkalla he ovat onnistuneet voittamaan myös kolmasti.
Mikäli katsotaan maalintekijöitä molemmista joukkueista tulee kotijoukkueella olemaan tekemistä koska Dicken on laajalla rintamalla onnistunut tekemään maaleja. Paras maalintekijä on Carolina Böckelman tekemällä 28 maalia. Tällä hän myös lunastaa itselleen kymmenen sijan koko sarjan maalintekijätilastossa. Hyvin lähellä seuraa kuitenkin joukkueen kapteeni Anna Lindahl(26 maalia). Tasaisuudesta kertoo sitten se että maalimäärien 10-26 väliin mahtuu kokonaiset 8 pelaajaa.

Spartalla on vielä tiukempi taistelu maalikuningattaren tittelistä kun Sirja Lassinharju on tehnyt kuudessa ottelussa 30 maalia, ja aivan kannassa roikkuu siskokset Sara Jäntti(29 kpl) sekä Inka Jäntti(28 kpl). Jos katsotaan tässä katsotaan maaliväliä 10-28 löytyy pelaajia vain 4.
Spartan silmin katsottuna näkisin kuitenkin että valitettavasti uskon Dickenin tämän taistelun voittavan, mutta nyt saadaan hyvä vertailukohta jälleen missä vaiheessa mennään. Kautta on kuitenkin vielä paljon ja kun he kohtaavat näitä sarjan ennakkoon kovemmiksi luokiteltuja joukkueita saadaan se todellinen tasonmittaus. Se joka myös nousee mielenkiintoiseksi nähdä on miten molempien joukkueiden laidat pääsevät juoksemaan nopeita vastahyökkäyksiä jotka ovat molemmille tärkeitä.
Lopputulosveikkaukseni: 25 – 31
Lauantain toinen ottelu pelataan Karjaalla kun Vantaalta matkaa Atlas ryöstöretkelle. BK-46 joka aloitti kauden kovin vaisusti ensimmäisten 5 ottelun osalta joutui silloin nöyrtymään mm Atlakselle kahdella maalilla. Tässä ensimmäisessä kohtaamisessa Myyrmäessä ottelun ylivoimaisesti tehokkain maalintekijä oli BK:n Pamela Degerman 11:toista maalilla. Kun tässä ottelussa Karjaalaiset onnistui vain tekemään 19 on tämä todella hurja luku. Atlaksen tehokkain oli silloin Jauhiaisen Isa, kuudella täysosumalla.
Nyt tosin ei ole tiedossa mikä Isan tilanne on koska hän ei ole pelannut kahdessa viimeisessä ottelussa (HIFK&Sparta IF). Toivottavasti loukkaantuminen on saatu kuitattua pois koska Vantaalaiset ovat todella maalintekijöiden tarpeessa. He ovat näissä kahdessa viimeisessä otteluissa hävinneet pahasti pakkaselle jäävän maalieron kera (-18, HIFK ja -10, Sparta IF). Varsinkin edellisessä Sparta ottelussa tehdyt 15 maalia on todella vaisu, varsinkin kun toisen puoliajan aikana tehtiin vain 5 maalia.
Mikäli vertaillaan tehtyjä ja päästettyjä maaleja näyttää se seuraavalta näiden kahden joukkueen välillä:
Atlas
Tehdyt / ottelu: 18,2
Päästetyt / ott.: 28,5
BK-46
Tehdyt / ottelu: 24,5
Päästetyt / ott.: 30,3
Se joka kuitenkin on vähän uskomatonta on BK-46:en ero sisäisessä maalipörssissä. Pamela Degerman on todella hurjassa vauhdissa ja on kuudessa ottelussa tehnyt jo 70 maalia,

joka tekee keskiarvoksi 11,7 / ottelu. Seuraavana heidän listassa on Sofia Silén, joka on tehnyt 18 kpl. Edellisessä ottelussa ÅIFK:ta vastaan Degerman teki 13, ja yhteensä BK teki tässä ottelussa 25 kpl. Sitä edeltävässä HIFK:ta vastaan hän teki 16 häkkiä. Mikäli tämä hurja tahti pysyy on Degerman ehdoton maalipörssin voittaja ehdokas.
Karjaalaisten pitäisi saada puolustusta tehostettua koska päästettyjen maalien keskiarvo on liian suuri voittaakseen pelejä kotimaisessa sarjassa. Kun tämä saadaan aikaiseksi nousee varmasti tuo tehtyjen luku myös koska vaikka BK-46 ei ole tunnettu nopeista vastahyökkäyksistä avautuisi tämä puoli pelistä aivan toisella tavalla. Sama pätee myös Vantaalaisiin, jotka ovat vielä pahemmin pakkasella mikä tulee tehtyihin ja päästettyihin.
Viime kaudella joukkueet kohtasivat kolmasti runkosarjassa ja vielä puolivälierissä ja näistä otteluista Atlas poistui voittajan kentältä viidesti, joista kahdesti vieraskentältä Karjaalta. Atlas on kuitenkin niin siipirikkoinen joten uskon että tästä tulee tiukka ottelu, josta BK-46 poistuu voittajana.
Lopputulosveikkaukseni: 29 – 23
HIFK – Pogon Baltica Szczecin (Puola)
EHF Challenge Cup
Viikon päättää harvinainen herkku kun HIFK tuo naisten Suomeen Challenge Cup ja toinen osaottelu Puolalaista Pogon Balticaa vastaan. Ensimmäinen ottelu pelattiin Puolassa uudessa hienossa hallissa 3000 katsojan edessä, ja raportit kertovat että hallissa on ollut todella hieno karnevaali tunnelma. Vaikka ensimmäinen ottelu luvuissa näyttää suht rumilta (40-21), on joukkue jo kentältä poistuttu huokunut taisteluilmettä ja korkeaa halua revanssiin. Kyselin kuulumisia Linda Cainbergilta ja hän tiivisti edellisen ottelun seuraavasti, “Tunnelma on joukkueessa hyvä ja moni olisi heti olleet valmiita pelaamaan uuden ottelun ja parantamaan otteita.”

Matka kokonaisuudessa sai seuraavan palautteen Helsinkiläisten kapteenilta: “Matka oli hyvin onnistunut. Mahtavasti järjestetty järjestäjien puolesta, paljon katsojia. Tämän oli joukkueen kunnon ensimmäinen kansainvälinen koitos.”
Vaikka peli ei pisteitä tuonut oli kuitenkin kaikki pelaajat saaneet “Rutkasti lisäkokemusta kaikille pelaajille, ja kovaa peliä, kuten halusimme.” Hyviäkin puolia löytyi ottelusta, “vaikka numerot olivat selvät oli vastus kuitenkin inhimmillinen, pärjäsimme hyvin 6vs 6 puolustuksessa ja täten tuo toivoa siihen että voimme päästä parempaan tulokseen ja pelillisesti olla parempia.”
Syy ottelun pelaamiseksi Pirkkolassa, eikä Helsingin Urheilutalossa joka tunnetaan HIFK kotihallina on selkeä, “Helsingin UT ei täytä kansainvälisiä mittoja. Pirkkola sopii meille hyvin. Pelaamme siellä muutenkin paljon sarjapelejä ja yleisesti Pirkkola on pelaajien mieeleen meidän joukkueessa.”

Henkilökohtaisesti luulenkin että tulemme näkemään vimmatusti taistelevan Helsinkiläisjoukkueen joka sekä taistelee ja nauttii pelistä, kävi pelissä miten tahansa. Cainbergin terveiset kuuluvatkin Suomen käsipalloväelle seuraavasti, “Toivomme täyttä hallia ja kovaa kannustusta seurasta riippumatta. Ainutlaatuinen tilaisuus nähdä kansainvälistä naiskäsipalloa.”
HIFK:n raportti ja ennakko tulevasta ottelusta kuvien kera!
Facebook tapahtuma
Lippujen hinnat: 15 € (Aikuiset), 5 € (alennusryhmät)