Hyvin meni!

Eilen oli “the day” kun nyt sitten juostiin Helsingin keskustassa tämän vuoden Midnight Run. Paljon porukkaa olikin ilmoittautunut, ja ymmärsin että osallistujia oli karvan alle 11 000. Loisto tulos järjestäjille. Tämä tarkoittaneen että jokaisena vuonna osallistujamäärä on kasvanut ja 5 vuotta sitten kun juostiin ensimmäinen MNR oli osallistujia n. 5000. Joten aika huikea kasvu tällä tapahtumalla on ollut.

Vuonna 2011 fiilis oli huikea, tapahtuma oli hieno ja pelkkää hyvä jäi silloin muistoksi. Odotukset oli siis korkealla tämän vuoden tapahtumalle ja todettavaa on että pettymystä ei tullut. Väkeä siis paljon, hymyssä suin kaikki osallistujat olivat lähtölinjalla ja järjestelyt olivat loistavat. Lähtö sujui ainakin ryhmän 5b osalta hyvin. Tänä vuonna juoksin siis veljeni kanssa joka osoittautui oikein hyväksi päätökseksi koska vauhti oli sopiva ja hyvin jaksoi. Myös reitti oli hyvä koska se pahin nousu oli aikalailla heti reitin alussa kun Tähtitornille kivuttiin.

Brothers in arms. :) — Brothers in arms. 🙂

Juoksijoita oli siis paljon mutta yllättävän hyvin kuitenkin taival taittui vaikka ainahan niitä säännön unohtajia on. Sääntönähän on että pysytään oikealla joten nopeammat pystyvät juoksemaan vasemmalta ohi ja jokunen taavi kuitenkin käveli tai lönkötteli todella verkkaisella vauhdilla vasemmallakin, mutta kyllä aina joku väli löytyi mistä mahtui ohi, ja ainakin minulla näitä sivuhyppy/puikkelehtimisä ei tarvinnut montaa kertaa tehdä.

Tavoitteena minulla oli seuraavat tänä vuonna:
1. Päästä maaliin asti – Check
2. Juosta koko matka – Check
3. Loppuajaksi max 1h 20min – CHECK!

Vuonna 2011 aikani oli 1:06:06 ja tänä vuonna n. 8,5 kilometrin kohdalla Niklas antoikin taputuksen selkään ja tokaisi: “egen fart” jolloin lisäsin vauhtia. Maaliin tultaessa pysäyttäessä Sports-Trackerin en meinannut uskoa silmiä, ajaksi puhelin näytti 1:04:31…wait WHAT?!

Eihän tuo voi pitää paikkansa, joten MNR järjestäjän nettisivu auki ja katsomaan mikä virallinen loppuaika oli, ja se näytti 1:04:28. Voi sitä hyvän olon tuntua mikä nousi pintaan. Tähän lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Heti tuli myös mieleen että jos olisin hieman aikaisemmin alkanut nostaa vauhtia olisi aikani voinut olla vielä parempi, koska vaikka lopussa tein vielä spurttia, niin vähän aikasemmin olisin voinut nostaa vauhtia, nyt olin vain liian varovainen, mutta tuokin ajatus kalpenee kun olen niiiiin tyytyväinen tähänkin suoritukseen.

Matkan aikana (n. 6km kohdalla) sovittiin proidin kanssa että 7km kohdalla yritetään nostaa vauhtia, kun molemmilla jalat tuntuivat hyvältä. Ja 8km kohdalla jälleen yritettäisiin puristaa hieman lisää vauhtia, sekä että 9km:sta eteenpäin juoksu oli “every man for himself”. And so i really did. Kun veljeni kannustava taputus selkään tuli oli jokainen edessä juokseva selkä kategoriassa; “kyllä mä nyt ton voitan!” 😀

Vimma oli niin suuri että missasin täysin vanhempani jotka olivat aika lopussa kannustamassa, ja ne huomasin vielä aikasemmin reitillä, ja näköjään vauhtini oli huima koska eivät hekään olleet huomanneet minua kun olin ohi pyyhkäissyt. 😉

Jos on vielä annettavaa positiivista palautetta järjestäjille niin maalintulo oli järjestetty huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Vaikkakin hitaasti liikkuvaa jonoa muodostui banaanien ja jogurttien äärellä, mutta ei se missään nimessä täysin sumpussa ollut.

Kehitysehdotuksena kuitenkin seuraavat: jos jaetaan jogurttia, niin sen kertakäyttölusikan voi teipata kiinni siihen askiin, tai vaihtoehtoisesti pakata kaikki yhteen pussiin ja asettaa esille, ei ihmisten tarvitse jonottaa useammalle pisteelle. Silloin myös on jotain missä kantaa tavarat. Nyt kun käteen tuli banaani, jogurtti, eloveena keksi, ja se lusikka, ja siitä siirryttiin juomapisteelle niin siinä vaiheessa kädet oli jo täynnä. Ei meinannut saada juomamukia käteen enään. Pieni pieni viilaus, mutta idea kuitenkin.

Mitä siis jäi käteen tästä impulssipäätöksestä minkä tein n. 3 viiikkoa sitten?

Paljon! Olen saanut kuntoa ylös, on ollut selkeä päämäärä mihin harjoitella, olen hieman löytänyt jälleen juoksemisen ilon, ja juuri tuon normijuoksemisen kanssa. Jos on ollut lajiharjoituksia niin silloin ilo on aina korkealla kun on pallo mukana. Olen kolmen viikon aikana tiputtanut 3kg painosta pois (78,3 –> 75,4) ja sain aikaiseksi hankia uudet juoksukengät.

Erityisesti haluan kiittää rakasta kihlattua joka on ihanalla tavalla jaksanut tukea ja auttaa tavoitteen pääsemiseen hoitamalla nukutuksia tyttärelle jotta pääsisin järkevissä ajoissa ulos lenkkeilemään, sekä tietysti myös veljeäni. Kun luulee että tuntee hänet, niin hän on nyt osoittanut että hän kyllä tuntee minutkin. Hän on näiden kolmen viikon aikana tsempannut minua juuri niin kuin itse sen toivoisin tulevan. Ei ole ollut mitään ylisuuria “du är super bra” tai muuta kehuja, mutta ei myöskään mitään toisen ääripäähän sijoittuvaa natsi-valmentaja roolia, vaan juuri sopivasti ja rauhallisia kannustuksia Facebook tykkäyksistä jne. Ja juoksun aikana sopivan paljon puhetta ja tiedustelua sekä loppupäässä kannustusta. I’le do this anytime again with you Niklas. 🙂

Osallistuminen ensi vuonna on suuren kysymysmerkin varjossa kun vuoden vaihteessa on tulossa perheen lisäystä, joten silloin saatta juoksu tulla hieman liian pian sen päälle. Mutta jonain vuonna vielä, se on varmaa.

Hassu yksityiskohta eilisestä oli vielä se että Niklas juoksi ajaksi: 1:06:06, sekunnilleen saman kuin minä juoksin minun ensimmäisen MNR:än. De va precis det.