Joulu tuli ja meni, uusi vuosi astui kuvioon ja naisten SM-sarja jatkuu 8.1 täydellä kierroksella.
ÅIFK – KyIF
(klo 18:30)
Aikaisemmin kaudella joukkueet ovat kohdanneet kertaalleen ja silloin parketilta poistui voittajan viittaa kantaen Turkulaiset. Ottelui päättyi lukuihin 19 – 21 (12 – 9). Ottelun puolessamatkassa silloinen kotijoukkue KyIF vielä johti kolmella pallolla. Mahtaakohan kyseessä olla kunnon hyytyminen vai onko vain Turkulaisten valmentaja Ulf Andersson onnistunut yllättämään vastustajan Tomi Salmisen taktiikoilla?
Se on kuitenkin selkeää että molemmat janoavat pisteitä ja ÅIFK joka sijaitsee sarjataulukossa viimeisenä haluaa kohentaa pistemäärää. Nyt on siihen oiva mahdollisuus kun vastassa on toinen sarjataulukon häntäpäässä sijaitseva joukkue. KyIF elää ja menestyy Kaivolan, Jukolan ja Frimanin tekemillä maaleilla ja jos heidät saa jäädytettyä on mahdolliset suuret Turkulaisilla. ÅIFK sen sijaan luottaa vahvasti Anna Harriin sekä Matilda Bäcklundiin. Harri joka on edellisessä kolmessa pelissä tehnyt 17 ja Bäcklund 21 maalia. ÅIFK nojautuu vahvasti myös maalivahti Vanja Radic:iin joka kuitenkin on ollut loukkaantunut viimeaikoina on oleellinen menestykselle. Onkohan hän pelikunnossa ottelun alkaessa?
ÅIFK ei ole voittanut yhtäkään viimeisestä viidestä pelistä, kun KyIF sen sijaan lähtee yhdellä, vaikkakin aloitti joulutauon häviö takataskussa.
Lopputulos veikkaukseni: 20 – 24
Atlas – SIF
(klo 19:00)
Atlas emännöi ottelun ja vuoden 2014 ensimmäinen vastustaja on sarjassa kolmantena majailevan Siuntion SIF. Edellisellä kerralla Atlas haastoi vieraskentällä hyvin ja ottelu päättyi 25 – 21 (10 – 8). Atlas on voittanut yhden ottelun kotona sekä kerran vieraskentällä, joten mistään kotikentän taiasta ei voi puhua. SIF tulee varmasti jälleen tässä ottelussa luottamaan Olinin ja Karlssonin maaleihin ja astuu varmasti kentälle itsevarmoina voitosta, mutta kysymys kuuluu että mihin asti rotsin vetoketju on jätetty auki?
Läpihuutopelistä en usko Siuntiolaisille, mutta valitettavasti pelkään että Vantaalaiset ottavat yhden häviön lisää. Toivon tietenkin itse Atlaslaisena että voittaisivat ja näin osoittaisi muille sarjan joukkueille että nyt on palapelin palat loksahtaneet paikoilleen. Kunhan Anna Jauhiainen, Anu Pihlström, Tiina Helaskoski, Nina Sarelin ja Johanna Lyytinen kaikki ovat pelituulella ja tarpeeksi himoitsevat pisteitä tarpeeksi voi SIF olla helisemässä. Aggressiivisellä puolustuksella voidaan saada Siuntiolaisten muut pelaajat ihmettelemään jolloin kaikki paine kasautuu Olin – Karlson akselille jolloin heidän peli puuroutuu ja vain Olin on mielestäni tarpeeksi kovanluokan pelaaja että saattaa kantaa vieraat voittoon, vai kantaako? Karlson ja Olin kun kiepauttaa ajon käyntiin ja tämän jälkeen laittaa pitkän syötön kentän yli niin väylä kutsuu Lindholmia tai Tallqvistia juoksemaan läpi helppoon maalintekoon.
Lopputulos veikkaukseni: 20 – 25
Dicken – BK-46
(klo 19:15)
Onko joulutauko menny lepäilessä vai harjoitellen? Dicken lähtee tähän otteluun minun silmissäni ja varmasti monen muunkin silmissä ennakkosuosikkina. Dicken joka on sarjan toisella sijalla yhdellä tappiolla verrattuna BK:hon joka sijaitsee neljäntenä ja omaa tältä kaudelta yhden tasapelin ja viisi häviötä. Syksyllä nilkkansa loukannut Annikka Näräkkä voi ehkä olla pelikunnossa, mikäli seuran arvioihin on uskomista. Dickenillä on kaksi kysymysmerkkiä ennen ottelua, saavatko he taisteluasenteensa sekä nopeat vastaiskut käyntiin heti ottelun alussa? Edellisellä kohtaamisella Helsinkiläinen joukkue otti pisteet mukaansa Karjaalta luvuin 29 – 38 (15 – 17). Tällöin Helsinkiläisten parhaimmat maalintekijät olivat Anna Lindahl(11) ja Annikka Näräkkä(7).
Karjaalaisilla on edessä taistelu mikä on voitettavissa mikäli kaikki tekevät yhdessä sitä vaadittua työtä. Joulutauolle he lähtivät kahdella voitolla viimeisestä kolmesta ottelusta. Paljon varmasti odotetaan maalitykiltä Pamela Degermanilta. Heillä tärkeintä on saada asemahyökkäys käyntiin ja kaksikon Degerman ja Westerholmin koneet käyntiin heti ottelun alussa. Myös Dickenin nopeat vastayökkäykset on saatava kuriin, muuten ei hyvä seuraa. Dickenin puolustuksen voi saada avattua perus ristiinajolla ja Westerholmin oikean ajankohdan liikumisella Dickenin liian innokaiden nousujen alle, ja mikäli ei nousua tule pääsee Degerman pitkänä pelaajana paukuttamaan takaa sydämensä kyllyydestä.
Lopputulos veikkaukseni: 26 – 24
Sparta – HIFK
(klo 21:00)
Onpa myöhäinen ajankohta ottelulle, kumpi joukkue on iltavirkku? HIFK lähtee tähän otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, 10 ottelua ja 10 voittoa takaavat tämän. Edellisessä ottelussa Helsingin urheilutalolla ei jäänyt mitään jossiteltavaa kun IFK murjoi Spartalaiset luvuin 40 – 26 (14 – 11). Samanlaiseen maalijuhlaan en usko mutta voiton vie kyllä HIFK. Sparta suuntaa varmasti katseensa Sara Jäntin suuntaan mutta käsipallossa harvemmin yksi pelaaja voi voittaa koko ottelun joukkueelleen. Sparta on kova paikan edessä, mutta yllätys ei ole mahdoton. HIFK joka on taistellut käynnistymisvaikeuksin otteluihin voi kompastua jos lähtee väärällä asenteella otteluun, otteluun joka pelataan poikkeavaan aikaan vuorokaudessa.
Samoiten kuin Dicken – BK-46 ottelussa tulisi Spartan muistaa IFK:n nopeat vastaiskut ja tultava alas tarpeeksi nopeasti. Tässä varsinkin Spartan vasen puoli joutuu olemaan hereillä kun IFK:n Kathlen Ax lähtee kuin tykin suulta. Laidoilla on usein se pisin matka juosta alas joten pakeilla tulisi olla hoksottimet kunnossa ja Raita Heiskanen joka on pelannut paljon V9 paikkaa saattaa olla helisemässä kun Ax ampaisee vauhtiin. Samoiten IFK:n vasen puoli saa olla hereillä. Mikäli Cainberg pelaa omalla paikalla V9:nä aiheuttaa se K9 pelaajalle (Tallqvist/Kulju) painetta olla hereillä kun Spartan oikea laita Sara Jäntti lähtee liikkeelle.
Lopputulos veikkaukseni: 23 – 33
Ennen tätä NSM kierrosta, pelataan sarja miesten maajoukkue otteluita joten täysin käsipallotonta aikaa ei tässä ole katsojille. Kaikki Vantaan Energia Areenalla siis huomenna 2.1. kannustamaan Suomen miesten käsipallomaajoukkuetta ottelussa Liettuaa vastaan. Sini-valkoista päälle ja äänihuulet vetreäksi.
Mikäli haluat päästä raikuvaan ryhmään mukaan niin muista Suomen käsipallomaajoukkueiden kannattajat ryhmän joka ottaa leiriä hallin etelä-päätyyn sekä muista käydä tykkäämässä heidän Facebook ryhmästä niin tiedät mitä tapahtuu milloin ja miten. 🙂