Tänä viikonloppuna pelataan Siuntiossa Suomen suurin käsipallon ulkoturnas, jälleen. Tämän vuoden uutuus oli tosin se että olin siellä tyttäreni kanssa. Amelien äiti nimittäin pelasi itse tänään. Tämän yhteydessä tulin miettineeksi omaan historiaan tämän turnauksen suhteen ja se on toden totta pitkä. Onhan tämä turnaus se paikka missä olin ensimmäistä kertaa koskaan kentällä pelaajana. 

Vuosi oli 1986, olin 5v vanha ja sain pelata isoveljen joukkueessa. Isoveli joka on siis 3v vanhempi kuin minä. Ei ollut peliaikani kuin muutama hassu minuutti ja juoksin edes takaisin laidalla. Muistaakseni sain kaksi syöttöä joista toisen hukkasin. Seuraavalle kaudelle aloitin sitten pelaamisen itse. Tämän jälkeen oli Siuntio-Cup osa pelikautta ja aina sinne oli päästävä, oli sää aurinkoinen tai sateinen.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hauskaa jos olisi ollut kirjattuna ylös minkälaista säätä kunakin vuonna on ollut. Tänä vuonna kun perjantaina oltiin koko perhe katsomassa pelejä niin sää oli mitä mainioin. Aurinkoa melkein pilveettömältä taivaalta ja 20 astetta plussaa. Tänään lauantaina oli sitten pilvistä mutta taas oli kunnolla lämmintä, 19-astetta. Onni oli kuitenkin että sadetta emme tarvinut kärsiä, tätäkin on koettu useina vuosina. Se sade onkin sitten ikävintä mitä voi joutua kokemaan. Varsinkin kun on pelaaja. Kun kentät muuttuu kuravelliksi, pallo on liukas, nurmikko on liukas ja kuivaa ei saa päälle otteluiden välissä. Kylmäkin ottaa rautaisen otteen kun on märät tai kosteat vaatteet päälle, ja mikäli ei sadetta saa niskaa niin hiki aiheuttaa kosteuden vaatteissa.

Niin onkin useina vuosina flunssa tullut kylään turnauksen jälkeen. Mutta on se toinenkin ääripää aika raskas sekin, kun aurinko paistaa pilveettömältä taivaalta, yhtään ei tuule ja lämmintä on 20+ astetta. Juoda pitäisi paljon mutta myös muistaa syödä. Onhan tämä vaihtoehto kuitenkin mukavempi mutta raskas sekin.

Rupesin myös miettimään sitä että mitä kaikkea Siuntiossa olenkin kokenut ja onhan se lista aika vaihteleva. Olen kokenut ainakin seuraavaat:

• kylkiluita murtunut,
• aivotärähdyksiä,
• olkapää käynyt sijoiltaan,
• auringonpistoksia,
• venähtäneitä ja nyrjäytettyjä nilkkoja,
• lihasrevähdyksiä ja lukemattomia muita pikku kolhuja.

Tämän vastapainoksi niin on myös hyviä asioita. On kaiken värisiä mitaleita, on turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu, on joukkueen parhaaksi pelaajaksi valittu, on hienoja voittoja sekä hienoja taisteluita koettu. On saatu ystäviä ja muita hienoja muistoja.

Kun ynnäsin yhteen vuodet jolloin olen ollut turnauksessa paikanpäällä tulin tulokseen 24, näistä olen ollut pelaajana 21 krt. Valmentajana olen ollut 8krt. Onhan tässä sitten koettu vaikka mitä näiden vuosien aikana. Nyt jos vielä Amelie alkaa pelaamaan käsipalloa tarkoittaa tämä sen että moni moni vuosi on vielä edessä.

Miinukset

Turnaus itsessään on ollut hyvin samanlainen niin vikoineen kun hyvien asioiden suhteen. Huonona esimerkkinä on vessojen määrät, niitä on liian vähän kävijämäärään verrattuna. Kun vielä samat vessat on pelaajien ja yleisön käytössä on siellä usein koettu tilanteita kun joku pelaaja on joutunut jättämään wc käynnin väliin ennen ottelua koska jonot ovat olleet niin pitkät. Myös palkintojen jako on mielestäni tehty hyvin koruttomaaksi ja liukuhihna kaltaiseksi. Usein unohtuu myös aikuisten sarjojen pronssi ja finaali otteluiden hehkutuset. Tänäkin vuonna kuulin ohikulkijailta kommentin; “ai pelattiinko naisten finaali äsken…sehän ois ollut hauska nähdä”. Tämä sen jälkeen kun finaalitulos julkistettiin.

Plussat

Hyviä asioita on sen sijaan esim kenttien “valmis” tarkistus järjestelmä, se on simppeli ja toimiva. Kuulutukset toimvat useimmiten oikein hyvin ja ovat tarpeeksi selkeät jotta tietää mille kentälle voi mennä jos haluaa nähdä jonkun tietyn ottelun. Tänä vuonna oli myös todella hyvin järjestetty pysäköinnin ohjaus.

Asioita joita pitäisi mielestäni saada lisää on yhteistyökumppaneita. Tämähän on näinä päivinä aika kiven alla, valitettavasti.

Mutta se on kuitenkin se tärkein asia että Sjundeå – Cup on osa käsipallo Suomea ja joka vuotista kalenteria. Tänne on kiva tulla (varsinkin kun on hyvä sää) ja täällä on kiva tavata kaikkia tuttuja vuosien varsilta. Vaihtaa kuulumisia ja samalla katsoa käsipalloa jota ei pelata otsa kurtussa ja veren makua suussa. 🙂

Tack Sjundeå IF!