Sen tietää, kun kello ei ole vielä 6:00 ja ensimmäinen uhma parkuminen on kuultu että tästä tulee vielä piiiitkä päivä.

Ennen yhdeksää oli 3 huutoa koettu. Ja mikään ei antanut uskomusta että tilanne paranisi päivän aikana. Mutta onneksi keskellä päivää tuli kuitenkin pieni rauhan hetki.

Mutta kyllä se alamäki alkoi jälleen iltapäivällä, jolloin jaksaminen oli tiukoilla.

Onneksi uhmailusta sai pientä taukoa kun kauniimpi osapuoli lähti kauppaan ja jäin “ei vielä uhmaiässä” olevien kaksosten kanssa kotiin kolmistaan.

Kaksosten kanssa aika kului kun siivillä. Leikittiin ja peuhasimme koko sydämme kyllyydestä ja nauru raikasi asunnossa.

Kaupasta kotiin tuli pieni tyttö joka vaikutti olevan paremmalla tuulella ja usko palasi että ehkä se ilta sitten sujuu paremmin…mutta…

Ei, iltatoimet eteni jälleen kuin tervassa olisi juossut ja mikään pyyntö ei mennyt läpi ensimmäisellä yrittämällä. Huh-huh.
Kun vihdoin kaikki oli saatu sänkyihin päätin lepuuttaa hermoja perin Suomalaisella tavalla.

Aaah, olut!