Budbuda blog 2014, yhteenveto

Kiitos WordPress, blogin yhteenvedosta vuodelta 2014. Eihän niitä kävijöitä ja lukuja kuitenkaan niin paljoo ole, mutta kiitän kaikkia jotka ovat sivuillani käynyt ja toivotan tervetulleeksi vuonna 2015.

Lähiaikoina kirjoitukset tulee olemaan enimmäkseen perheliitännäisiä, mutta yritän tässä vielä saada pientä yhteenvetoa tehtyä NSM sarjasta, kunhan kerkeän. Otteluita en ole kerennyt katsoa juurikaan syyskaudella ja tämä luku tuskin tulee nousemaan keväällä, onhan kuitenkin kolmesta lapsesta aika paljon “työtä”.

Jos hieman vertaa blogin ensimmäistä vuotta 2013 ja nyt kulunutta vuotta 2014, on todettava että jonkun verran edistystä on tapahtunut joillakin osa-alueilla. Vaikka tuleehan tuo luku muuttumaan koska muutamia latauksia tulee kun tämän julkistan ennen vuoden vaihdetta.

Sivulatauksia:
2013 – 1 275 kpl
2014 – 11 451 kpl

Keskimääräisesti kävijöitä per kuukausi:
2013 – 4 kpl
2014 – 32 kpl

Kirjoitettuja merkintöjä:
2013 – 100 kpl
2014 – 72 kpl

Kiitos vielä kuluneesta vuodesta ja ensi vuonna yritetään jälleen kasvattaa lukuja ja nostaa mielenkiintoa, joten otan mielelläni vastaan kommentteja kirjoituksistani, olkoon ne risuja tai ruusuja. 🙂

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! fireworks
Muistakaa turvallisuus ilotulitteiden kanssa, jokainen tapaturma on ylimääräinen ja turha.

Ja sitten vielä alla tuo WordPressin tekemä yhteenveto

The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2014 annual report for this blog.

Here’s an excerpt:

The concert hall at the Sydney Opera House holds 2,700 people. This blog was viewed about 11,000 times in 2014. If it were a concert at Sydney Opera House, it would take about 4 sold-out performances for that many people to see it.

Click here to see the complete report.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.