NSM Välierä kierros 1, done!

Naisten välierissä pelattiin ensimmäiset kohtaamiset eilen Pirkkolassa ja Helsingin Urheilutalolla. Tasaiseksi veikkaamani ottelupari Dicken-SIF lunasti odotukset ja lopputulos 26-24 viittaa siihen että marginaalit todennäköisesti ovat pienet. SIF ei saanut hyvää alkua toiselle puoliajalle kun minuuteille 30-46 kirjattiin vain 2 maalia, kun Dicken takoi 8 maalia. Moni varmasti luuli pelin loppuneen tähän mutta toisin kävi. Tilanteesta 22-13 Siuntiolaiset alkoivat kuroa umpeen eroa ja 57:36 tulostaulu osoitti lukemia 24-22. Tällöin Dickenin kapteeni Anna Lindahl osoitti johtamisen merkkiä ja teki tarvittavat 2 maalia jotta voitto kirjattaisiin kotijoukkueelle.

Dickenin paras maalintekijä on tuttu nimeltä jo runkosarjan puolella kun oikeata laitaa viilettävä Anna Lindholm ujutti 7 maalia. Myös Siuntion paras maalintekijä on tuttu nimi kun nimikaima Madeleine Lindholm teki vakuuttavat 9 kpl.

Pelaajia joita olisin uskonut tekevän tehokkaammin maaleja olisi ollut Dickenin puolella Annika Näräkkä sekä Betina Lillqvist. SIF:in puolella Linda Olin sekä Janica Tallqvist.

Näin otteluvoitot ovat 1-0 Dickenille ja finaalipaikan saa itselleen kolmella voitolla.

Maalintekijät:

Dicken: Anna Lindholm 7, Carolina Böckelman 5, Alexandra Ahlroth 4, Anna Lindahl 3, Anu Riksman 2, Annika Näräkkä 2, Jessica Gammals 2, Betina Lillqvist 1.
SIF: Madeleine Lindholm 9, Pernilla Karlsson 4, Linda Olin 3, Emmi Perovuo 3, Carolina Roos 3, Petra Nyman 1, Emmi Koljonen 1

Varoitukset:

Dicken: Jessica Gammals, Anu Riksman, ???
SIF: Anni Joensuu, Janica Tallqvist, Emmi Perovuo

Ulosajot:

Dicken: Jessica Gammals 2, Betina Lillqvist 2, Anna Lindahl, Anna Lindholm. Yhteensä = 10min
SIF: Pernilla Karlsson. Yhteensä = 2min

LähiTapiola-tähdet:

*** Anna Lindholm (Dicken)
** Madeleine Lindholm (SIF)
* Sofia Lindholm (Dicken)

Otteluvoitot: 1-0

Media:

NSM
Dicken.fi
Kuvia 1 (Jan Nylund)
Kuvia 2 (Erik Lähteenmäki)
Hbl.fi
svenska.yle.fi

@AnnaLindahl2, www.twitter.com
@AnnaLindahl2, http://www.twitter.com

Toisessa ottelussa HIFK:n ja Atlaksen välillä ottelu oli selkeästi enemmän runkosarjan voittajan johdossa. HIFK aloitti terävästi ja ajassa 11:21 Ida Väyrynen merkkasi tulostaululle jo 7-1 johdon kotijoukkueelle. Tämä pakotti Vantaalaisten valmentajan ottamaan aikalisän ja tämä tekikin tehtävänsä. Atlas syttyi ja kuroi eroa lukuihin 9-7 kun tulostaulu näytti ajaksi 19:48. HIFK huomasi notkahduksensa ja takoi 4 minuuttiin neljä maalia ja ero oli jälleen “turvallinen” 6 maalia. (13-7). Tauolle mentiin lukemissa 16-9.

Toisen puoliajan alussa HIFK jälleen aloitti rytinällä ja vain 6 minuutin sisällä eroksi muodostui jo turvallinen 21-10. Tästä eteenpäin ottelu menikin aika repaleiseksi. Ajan 38-60 välillä ulosajoja oli melkeinpä jatkuvasti toisella joukkueella ja nähtiin ottelussa pari suoraa punaistakin(ottelusta sulkeminen). Johtoasemaa Atlas ei päässyt kuitenkaan missään vaiheessa uhkaamaan ja voitto kirjattiin 12:sta maalin erolla HIFK:lle, lukemiin 30-18.

Maalintekijät:

HIFK: Lotta Kulju 6, Victoria Berg 5, Ida Väyrynen 5, Carolina Byman 4, Kathlen Ax 4, Linda Cainberg 3, Amanda Salenius 2, Silja Borgarsdotti-Sandelin 1.
Atlas: Nina Sarelin 4, Anna Jauhiainen 4, Tiina Helaskoski 3, Anna-Maria Kunttu 2, Emmi Högbacka 1, Noora Ekström 1, Johanna Lyytinen 1, Isa Jauhiainen 1, Nea Heerman 1.

Varoitukset:

HIFK: Lotta Kulju,
Atlas: Tiina Helaskoski, Johanna Lyytinen, Pirjo Häyrinen

Ulosajot:

HIFK: Victoria Berg 2, Ida Väyrynen, Lotta Kulju. Yhteensä = 8min
Atlas: Isa Jauhiainen 2, Anna Jauhiainen. Yhteensä = 6min

Sulkeminen:

HIFK: Annette Tallqvist
Atlas: Noora Ekström

LähiTapiola-tähdet:

*** Lotta Kulju (HIFK)
** Victoria Berg (HIFK)
* Ina Immonen (Atlas)

Otteluvoitot: 1-0

Media:

NSM
HIFK
Atlas
svenska.yle.fi

@LCainberg, www.twitter.com
@LCainberg, http://www.twitter.com

 

Seuraavat ottelut pelataan sunnuntain 6.4.2014 Sintion Palloiluhallissa klo 16:00 ja Myyrmäen Urheilutalolla klo 18:00.
Kaikki halleille luomaan sitä play-off fiilistä mikä käsipalloon kuuluu.

NSM jatkaa välierillä huomenna

Huomenna pelit jaktkuvat naisten osalta kun HIFK kohtaa kotona runkosarjan suurimman nousun tehneen Atlaksen, ja Dicken saa vieraaksi Siuntion IF:n. Ensimmäisestä parista selkeäksi ennakkosuosikiksi voi nostaa Helsinkiläis leidit. Runkosarjan voittaja, ja vain kaksi ottelua kauden aikana hävinnyt HIFK omaa kokemusta, kovan puolustuksen sekä monta vahvaa maalintekijää. Viime vuoden mestareina heillä on vankasti suosikin viitta harteilla ja todennäköisesti pelaa itsensä finaaliin, ja itse veikkaan sen suoraan kolmessa ottelussa.

Atlas joka varmasti on yllättänyt monen sarjaa seuraavan, lähtee kuitenkin nälkäisenä ja ennakkoluulottomasti näihin peleihin. Hienosti he ovatkin pelanneet tämän vuoden puolen, ja napsinut pisteitä hieman yllättäen koviltakin vastustajilta. Atlas on vahvasti nojautunut Tiina Helaskosken kokemukseen, Anna Jauhiaisen maaleihin ja Johanna Peltosen torjuntoihin. Atlaksella onkin tällä hetkellä aika hyvä sekoitus kokenutta ja nuorta, valitettavasti heidän nuoret ovat ehkä vielä liian nuoret mutta tässähän on hyvä tilanne Vantaalaisseuralle.

Dicken ja SIF otteluparissa onkin sitten vaikeampi povata kuka etenee. Dicken lähtee pienoisena ennakkosuosikkina koska ovat pelanneet hyvin runkosarjan ja he hävisivät vain kolme ottelua, mutta heillä ehkä kokemus saattaa olla se joka kovan paikan tullen nousee esteeksi. SIF omaa kokemusta mutta heillä kysymysmerkiksi muodostuu kunto sekä pelaajaleveys. SIF:llä kun ei ole heittää yhtä vahvaa pelaajaa kaikille pelipaikoille jos “ykkösnyrkki” väsähtää. Dicken joka pelaa kovatempoista ja nopeeta peliä saattaa viedä tämän otteluparin suorassa kolmessa jos saavat sitä peliä pelata, mutta mikäli he vaipuvat Siuntiolaisten huomattavasti hitaampaan pelivauhtiin on SIF vahvoilla. Siuntiolaisten leiristä on helpompi löytää ne avainpelaajat jotka johtavat joukkueen menestykseen. Nämä ovat Linda Olin, Madeleine Lindholm sekä Charlotte Roos. Dickenillä sanoisin että todella paljon makaa Anna Lindahlin, Annika Näräkän, Anna Lindholmin sekä Ia Lindholmin harteilla.

Veikkaisin siis että HIFK vie sarjan suoraan 3-0 ja otteluparissa Dicken-SIF ottelut menevät 3-1.

Nyt kuitenkin on kaikkien mentävä katsomaan naisten otteluita ja luomaan hyvää fiilistä halleihin ja joukkueille, koska nyt pelataan niitä otteluita joita ollaan odotettu koko kauden. 🙂