Miesten maajoukkueen tulevat EM-karsintaotteluiden ja mahdollisuudet

Perjantaina se oli, se odotettu hetki kun arvottiin karsintalohkot Puolan 2016 EM-kisoihin johon Suomen miesten maajoukkue pelasi itsensä voittamalla Romanian. Tällaisina hetkinä on tyytyväinen kun nämä arvontatilanteet lähetetään livestreamina. Katsojia oli varmasti paljon ja tällä kertaa se myös huomioitiin sattuneesta syystä aivan toisella tavalla myös täällä Suomessa. On myös hieno nähdä että ne jotka tähän lähetykseen pystyi liittymään olivat aktiivisia Twitterissa jossa keskustelu ja ilmoittelu kävi kuumana.

Victor Tomas
Victor Tomas (ESP)

Itse katsoin tuota lähetystä ja ennen arvontaa minulla oli 2 reittiä tälle arvonnalle;
1 ) Joko lohko olisi ollut suotuisa ja olisimme saaneet mahdollisuuden jopa etenemisen itse lopputurnaukseen,
2 ) Jos ensimmäinen ei onnistuisi niin lohkoon olisi kiva saada näitä oikein kovia ja maailman huipputähtiä sisältävät joukkueet jotta pääsisi katsomaan handista parhaillaan.

Nopeasti ilmeni että ensimmäinen toive ei toteutunut, joten huomio siirtyi nopeasti tuohon toiseen ja iloisena voin todeta että näin kävi. Lohkoon arvottiin Itävalta, Saksa ja Espanja. (jos jonkun tietyn maan olisin halunnut nähdä lohkossamme olisi se ollut Tanska, mutta hyvä näinkin.) 🙂

Lopputulos levisi kuin hiekka saharalla SoMeen ja hienosti myös mediaan, mm.
Hbl.fi
svenska.yle.fi 1
svenska.yle.fi 2
svenska.yle.fi 3

Richard Sundberg
Richard Sundberg (FIN)

Mutta nyt kun arvonta on tapahtunut ja tiedämme jopa alustavat ottelupäivät on aika laittaa rattaat pyörimään ja tekemään sitä työtä joka on pakko tehdä jos tätä mahdollisuutta halutaan käyttää hyväksi. Mitkä mahdollisuudet tässä nyt on sitten?

A) Kuten päävalmentaja Källman uutisessa kertoi, nyt on pelaajille “tuhannen taalan” tilaisuus näyttäytyä muiden maiden seuroille
B) Käyttää hyväksi sitä palloilubuumia joka elää Suomessa kiitos koripallon, jalkapallon, lentopallon ja myös käsipallon, unohtamatta muitakaan lajeja.

Itse kohdistan tässä kirjoituksessa ajatuksia ja sanoja tuon kohdan B:n käsittelyyn.

Nyt kun käsipallo on päässyt aikuisten edustustasolla mukaan lopputurnauksen karsintalohkoon “isojen poikien” seuraan tulisi tämä tilaisuus lypsää tyhjäksi kaikin tavoin, yhteistyökumppanien haussa, uusien katsojien ja harrastajien haalimiseen, lajin kaikenkattavaan tunnettavuuden kasvattamiseen sekä osoittamaan että Suomessa osataan järjestää käsipallotapahtumia suurella näyttämöllä.

Tämä sisältää paljon töitä ja fakta on se että pienen liiton väki ei tule riittämään tämän toteutuksessa, mutta mitä liiton pitäisi tehdä on osoittaa johtamista ja projektipäällikön osaamistaan. Tekeminen pitää saada levitettyä niin paljon kuin mahdollista ja tässä ottaa kaikki mukaan jo heti alusta, ei siinä vaiheessa kun päätöksia on tehty ja tarvii toteuttajia. Valitettavasti monikaan ei ole kiinnostunut vain toimimaan juoksupoikana, jos ei saa olla mukana suunnittelussa ja päätöksen teossa. Koska se on todella tunnettu fakta että ryhmässä työn jakaminen tuottaa säännöltään parempaa tulosta kun kaiken työn itselle haalimisen ja vastapainona micromanagerointi.

Lucas Podolski (GER)
Lucas Podolski (GER)

Ymmärrän että nyt keväällä pelataan loppusarjoja niin junnu kuin aikuispuolella kotimaisissa liigoissa, mutta jos tätä lykätään nyt, edes kuukaudella on aikataulu ja deadline jo tulossa nopeasti vastaan. En missään nimessä kyseenalaista että työt ei olisi käynnistetty jo liitossa. 🙂

Seuraavassa ajatuksia ja idoita Suomessa pelattaviin otteluihin.

Kotiotteluita on 3, näistä kolmesta näkisin että paras olisi jakaa niitä hieman ympäriinsä. Vaikka Vantaan Energia Areena (EA) luo hyvät olosuhteet olisin kuitenkin sitä mieltä että olisi hyvä ripotella ottelut myös muualle. Yksi ehdotus voisi olla 1 ottelu EA:lla, 1 akselille Tampere/Jyväskylä, ja kolmas ottelu jos ei EA:lle niin esim Turku. Miksi näin? Siitä syystä että saataisiin sen “rantaruotsalaisten” leimaa hieman hälvennettyä sekä näkyvyyttä lajille sinne missä ei tällä hetkellä niin kattavasti tunneta lajia. Tampere-Jyväskylä voisi olla hyvä kun siellä suunnassa nyt on uusia seuroja pystytetty ja pelaavat jopa sarjoissa. Miksi Turku, samoista syistä.

Itse en tunne näitä muita paikkoja niin hyvin että voisin suoralta kädeltä sanoa että hallia tähän tarkoitukseen olisi, mutta viisaammat tietää ja voisi olla aktiivisia. Mikäli siirrettäisiin muualle niin tästähän varmasti nousisi keskustelua siitä miksi viedä näitä pois suurimman yleisöpohjan lähialueesta. Mutta tässähän se yhteisen tekemisen painoarvo juuri nousisi, Tampereelle ei kestä kauan ajaa, ja jos seurat tekisivät yhdessä töitä tämän eteen saataisiin järjestettyä fanibusseja. Useitakin kunhan aktiivisuus ja halua löytyy.

Tai miltä kuulostaa se että oltaisiin yhteydessä bussiyhtiöihin, pyydettäisiin yhteistyösopimusta ja tiivistettäisiin yhteislähtöjä Helsingistä, Vantaalta, Porvoosta, Turusta ja aktivoidaan seurojen ihmiset tulemaan busseilla paikan päälle. Voisin hyvin nähdä että kun kaikki junnut, vanhemmat, mummit ja kummit kerätään kasaan vain Dickenin seurasta olisi siinä jo 4-6 bussilastillista väkeä.

Teemu Tamminen (FIN)
Teemu Tamminen (FIN)

Samalla voisi olla yhteistyöneuvottelut Jyväskylän hotelleihin ja nips naps, heillä olisi 500-1500 sänkypaikkaa myyty. Ajatuksessani pyörii seuraava: Käsipallopäivä Jyväskylässä. Olisi ennakko-ottelu paikalliselta/lähiseudun joukkueista, joku väliaika show(paikallinen liikuntaseura?), main event joka on ottelu, ja sitten jatkot jossain raflassa, halvempi yö hotellissa ja bussikyyti kotiin. Ei paha, vai?

Ja itse halliin tapahtumia laidasta laitaan. Kaupunkien muiden urheiluseurojen ständejä, tutkaan heitto-/potkukisoja, naistenmaajoukkueen tapaamis ständi, paikallisen lätkäseuran ständi, kutsuttaisiin paikalle kaupunki arvoväkeä avaamaan tapahtuman, fudisseurojen esittelyä, lentopallo ja koripallo mukaan. Näin saataisiin kävijöitä yli lajipiirien.

Mediaa oltaisiin yhteydessä laajemmalla skaalalla kuin perinteiset Yle, Hbl jne. Nyt varmasti joku jo ajatuksissa huutaa: “utopiaa, täysin utopiaa!”

Mutta kysynpä, onko? Pilkotaan hieman tätä.

Fanibussi järjesteminen:
– Seurat tekevätä tästä “virallisen” tapahtuman niin kuin harjoitukset ja ottelut kaikille junnu joukkueille, eikä vain lähetä infosähköposteja seuran sisällä että siellä ja siellä pelataan. Kerätään kasaan listat osallistujista ja tiedetään “noin” määrän osallistujista. Seurat ovat yhteydessä toisiin ja keräävät listat kasaan, ja sitten ollaan bussiyhtiöihin yhteydessä. Uskon kyllä että joku olisi kiinnostunut saamaan 4-8 bussia seisomaan hallin ulkopuolelle omalla nimellä auton kyljessä, sekä otteluohjelmaan oma nimi, ja näin alentaisi massan takia hintaa.

“Pre-game ottelu”:
– Mikä seura suoraan haluaa jättää tämän väliin. Varsinkin lähiseudun seurat saisi tunnettavuutta että voit harrastaa tätä lähellä, ei tarvitse reissata 100+ kilometriä harjoituksiin. Ja jos ei ole omaa toimintaa niin saapahan kuitenkin osallistua yhteishyvään lajin puolesta. Ja jos tosiaan on niin että joku käsipalloseura ei tätä näkyvyyttä tahdo, niin toisesta lajista?

Väliaika-show/kilpailut:
– Uskon kyllä että liikunta tai muu seura haluaisi olla mukana esittelemässä toimintaansa.

Ottelu:
– Tähän yritettäisiin hankkia joku yhteistyökumppani jotta ottelu voitaisiin mainostaa mediassa vaikka seuraavasti: Veho ylpeänä esittää Miesten käsipallo EM-karsinta 2016, Suomi-Espanja. Kentän voisi nimetä Veho kentäksi ja Veho tulisi paikan päälle näyttämään autojaan ja tekisi hieman lisämyyntiä kun kerta ihmisiä tulee muista lajeista ja ympäri etelä-suomea. Nippeliasiat itse otteluun muutenkin kuntoon. Tutkat paikalle jotta nähdää miten Saksan kovat pakit laittaa palloa liikkeelle +/- 100km/tunnissa. Stroboa, savua ja cheerleedereitä kentän reunalle tanssimaan.
Ottelun jälkeen myös vierasjoukkueet osallistuvat nimmareiden jakoon eikä niinkuin yleensä että summerin soidessa nopeasti koppiin ja pois hallista. Nämä suurien käsipallomaiden pelaajat osaavat ja tietävät tämän puolen tekemisestä ja varmasti tähän voisi myös osallistua kunhan heidän liittojen kanssa sopisi. Minä ainakin haluaisin yhteiskuvan Victor Tomas:in kanssa. 😉

Victor Tomas (ESP)
Victor Tomas (ESP)

After game show:
– Joku bändi, tanssiryhmä tai muuta ohjelmaa ennen kuin siirrytään viralliselle after-game juhliin.

Suoralta kädeltä voin tottakai myöntää että ponnistus olisi todella suuri mutta jos työt alotettaisiin heti, ja otettaisiin mukaan jo nyt käsipallossa mukana olevia ihmisiin, vaikuttajiin ja tunnettuihin kasvoihin niin yhdessä uskon tämän olevan mahdollista. Budjeetti, varmasti kova, mutta jos saataisiin kunnon tapahtuman järjestettyä uskon sen kantava hedelmää jonkin aikaa jo harrastajamäärissä. Ja Yle paikalle tekemään nauhoituksia ja ottelun livelähetäystä.

No moni nykyinen seura ihminen tottakai toteaa että miten minun seurani tästä ponnistuksesta hyötyisi; ei välttämättä suurta ja näkyvää. Tärkein tässä on nyt juuri unohtaa tuo “minä/minun seura” ajattelu ja keskittyä Suomen palloilubuumiin, käsipallon tunnettavuuteen ja laajentumiseen ja yhteisen hyvän.

Muita ajatuksia miten saisi yleisöä paikalle niin tässä voisi käsipalloliitto, jalkapalloliitto, koripalloliitto, lentopalloliitto ja muut liitot tehdä yhteistyötä. Susijengistä, huuhkajajengistä ja muista maajoukkueista edustajia paikanpäälle antamaan nimmareita. Liitoille omat ständit ja tekemiset. Heitto-, potku ja kaikki muutkin mahdolliset kisat. Mikä olisikin parempaa kuin saada palloilulajit yhteen ylläpitämään ja nostamaan palloilubuumia Suomessa.

Ja mikäänhän ei kiellä muidenkin lajiliittojen osallistumisen.

Mutta vielä kertauksena kirjoituksen pääpointit:

– Yhdessä, yhdessä ja yhdessä!
— Jos ei yhdessä tehdä on tulos…no, tutunlainen ja hallissa 500-1000 henkeä ja tod.näk. miinusta liiton budjetissa.

– Unohdetaan hetkeksi se minä ja minun seura ajattelu ja tehdään kaikki yhdessä kaikkien ja lajin eteen.
— Käsipallo on meitä yhdistävä tekijä, kaikki me sitä rakastetaan ja kaikki me halutaan nähdä sen kasvavan.

– Työn levittäminen ja delegointi.
— Ei odoteta ja oleteta että käsipalloliitto tekee duunin ja katsojat vain tulevat “valmiiseen pöytään”. Otetaan ihmisiä ja seuroja mukaan jo suunnittelupöytään ja tehdään yhdessä. Tämä tietysti vaatii seuroilta aktiivisuutta myös, liiton ei pitäisi kinuta ja kerjätä ihmisiä, vaan seurojen hallitukset ja johtoryhmät nyt aktiiviseksi.

– Ajattelu suurella hehkulampulla ja yli lajireunojen. Vihdoin jotain yhteistä muiden palloiluliittojen kanssa jotta saataisiin todellinen SUUR-tapahtuma!

Kysymys kuuluu, onko Suomen käsipalloväellä kerrankin rahkeita ja halua tehdä lajinsa eteen työtä, vai halutaanko istua omassa nurkassa ja vain haukkua ja valittaa vaikka nyt on tulemassa todellinen mahdollisuus?

Kiitos Kristian Karlsson asian huomioimisesta mediassa jo nyt. 🙂
(svenska.yle.fi – Kommentar: Optimistisk déjà vu)

2 thoughts on “Miesten maajoukkueen tulevat EM-karsintaotteluiden ja mahdollisuudet

  1. Sonja Koskinen

    Bra Andy! Hoppas många nappar och gör att vi handbollsälskare får en fantastisk handbollsfest -och upplevelse!! Jag sku så vara messis o jobba för det här om ja sku vara i Finland! Och också jobba för liknande när det är vår, damernas, tur!

    • Andy

      Tack Sonja,

      Trevligt att höra att det finns likväla tänkare som jag fast det är ju synd att du är där västerut just då det gäller den här saken, annars är det bra att du är och uppfyller dina drömmar och mål som spelare. 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.