NSM puolivälierä (Atlas-BK-46)

Tänään pelissä oli molemmissa ottelupareissa sarjan katkominen, miten menikään ensimmäisessä ottelussa?

AtlasBK-46

Tästä otteluparista sarjan katkominen oli mahdollista Atlakselle kun he lähtivät 2-0 liikkeelle klo 18:00. Ottelu lähti tarkkaavaisesti liikkeelle ja maaleja tehtiin pitkälti vuorotellen. Suurin maaliero oli Karjaan hyväksi ajassa 17:55(7-9) sekä 22:49(8-10). Atlas ei helpolla taipunut ja kun ensimmäinen puoliaika oli pelattu oli ottelu jälleen hyvin tasain lukemissa 12-13.

Maalintekijänä eritoten tehokkaana vierailla oli Elin Sjölund joka teki 8 kpl, kun kotijoukkueella maalinteko oli huomattavasti tasaisempi. Mielenkiintoista olikin ensimmäiseltä puoliajalta se että ulosajoja ei merkattu kummallekkaan, varoitukset meni Karjaalaisille 3-1. Sitä en pysty sanomaan että onko kyseessä ollut syy tähän tuomarilinja joka on jatkosarjan oikeutetusti antanut pelin olla sen arvoista vai onko puolustus vaan ollut niin siisti kun antaa ymmärtää.

Toisen puoliajan alussa Atlas taisteli itsensä tasatilanteessa jo ajassa 35:31. Suurin osin varmasti Karjaalaisten sorruttua ulosajoihin, ja nämä sekoittikin varmasti peliä heillä. Nimittäin aikaväleissä 32:47 – 37:37 sekä 37:39 – 46:57 Karjaalaiset ei tehnyt maalin maalia. Ainoa joka tätä maalikuivassa jaksossa sai maalin aikaiseksi oli Erica Gustafsson. Tänä Karjaalaisten maalikuivassa jaksoissa Atlas onnistui 8 kertaa maalinteossa ja tilanne oli tällöin 21 – 15 ja peli voitiin todeta ratkenneeksi.

8 maalia ei ole paljon 30min aikana ja kun Atlas teki samassa ajassa 17, ei jossiteltavaa jäänyt siitä kuka halusi enemmän ja kuka oli arvoisa voittaja. Tähdet menivät mielenkiintoisesti mutta varmasti oikeutetusti:

*** Elin Sjölund (BK-46)
** Anna Jauhiainen (Atlas)
* Tiina Helaskoski (Atlas)

Maalintekijät (suluissa tämän ottelusarjan yhteismaalit)

Atlas: Tiina Helaskoski 6 (15), Anna Jauhiainen 6(21), Maiju Lindberg 5 (5), Nina Sarelin 4(9), Anna-Maria Kunttu 2(3), Emmi Högbacka 2(5), Anu Pihlström 2(3), Johanna Lyytinen 1(4), Pirjo Häyrinen 1(1).

BK-46: Elin Sjölund 8(10), Josefin Aaltonen 4(6), Erica Gustafsson 3(3), Yvonne Westerholm 2(10), Annette Nyberg 2(3), Ina Ahlroos 2(6).

Näin Atlas eteni semifinaaleihin ja varmisti paikan mitalipeleihin. Jo tässä vaiheessa voi todeta että “kotikylässä” ollaan tehty oikein hyvää työtä koska viime kaudella (2012-2013) joukkueen runkosarjasijoitus oli yhdeksäs, yhdeksästä joukkueesta, ja sitä edellisellä kaudella(2011-2012) sijoitus oli kahdeksas kymmenestä joukkueesta.

Viimeksi Atlaksen naiset ovat olleet mitalipeleissä kaudella 2004-2005 jolloin pronssiottelussa voiton vei SIF. Tässä välissä Atlas oli useamman kauden kokonaan poissa SM-sarjasta. Tätä edellisellä kaudella (2003-2004) sijoitus oli myös neljäs sarjassa, ja kuka heidät voitti pronssiottelussa, aivan, SIF.

Itsehän olen onnesta soikeena kun oman seuran naiset etenivät, todella paljon onnea Kotikylän Kimmat! 🙂

atlas

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.