NSM puolivälierät (SIF – KyIF)

Runkosarja voitot tästä parista meni niinkuin Atlas-BK-46 otteluparissa 2-1, ja tällä kertaa SIF oli se joka otti enemmän voittoja.

sif SIF – KyIF logo-kyif

Näiden kahden Länsi-Uudenmaan joukkueiden ensimmäinen voitto meni silloiselle kotijoukkueelle SIF:lle vakuuttavasti 35-23 eikä jossiteltavaa jäänyt. Toinen kamppailu Kirkkonummella sen sijaan oli ottelutuloksena hieman yllättävämpi, ei vain siitä syystä että SIF oli voittajasuosikki mutta lopputulos 16-14 oli lopputuloksena yllättävän alhainen. SIF joka toisessa ottelussa pelasi ilman ehdotonta pelimoottoria Linda Olinia. Tässä toisessa ottelussa KyIF maalivahti Kajsa Westerlund oli kolmen tähden arvoinen joka osiltaan selittää Siuntiolaisten alhaisen maalimäärän.

Kolmannessa keskinäisessä ottelussa olikin sitten kentällä jälleen sitä odotettua ja SIF latoi taululle ronskit 42-26 tuloksen, ja näinollen keskinäisten otteluiden maalieroksi muodostui +23 Siuntiolaisille leideille. Tehokkaimmat maalintekijät näiden kahden joukkueiden kohtaamisissa ovat olleet:

1. Maria Jukola (KyIF) = 19 maalia
2. Linda Olin (SIF) = 18
3. Madeleine Lindholm (SIF) = 16
4. Susanna Kaivola (KyIF) = 15
5. Emmi Perovuo (SIF) = 14

Tähtien TOP-3 meni tasan kolmen pelaajan kesken seuraavasti:

Linda Olin = 3 tähteä
Madeleine Lindholm = 3
Kajsa Westerlund = 3

************************************************************

Nämä joukkueet ovat myös kohdanneet puolivälierissä kahdesti. SIF joka omaa kotikenttäedun taisteli ensimmäisessä ottelussa itselleen pisteet kotiin luvuin 29-24. KyIF aloitti ottelussa maalinteon ja oli vielä viiden minuutin kohdalla tasoissa luvuin 2-2 joutui tämän jälkeen antamaan johtoaseman kotijoukkueelle, ja tämän jälkeen SIF ei siitä enään päästänyt irti. Puoliajalla tulos ei ollut vielä ratkennut kun tulostaulu näytti 13-11, mutta KyIF ei löytänyt sitä viimeistä vaihdetta mikä olisi nostanut heidät rinnalle tai ohi. Tässä ottelussa tehokkain maalimäärältää oli Madeleine Lindholm joka nakuutti 11 maalia, joista 6 ensimmäisellä puoliajalla. Vieraiden tehokkaimmat oli Carla Olenius sekä Susanna Kaivola jotka tekivät 7 henkilöä kohden.

Tähdet tässä ottelussa meni:
*** Linda Olin (SIF)
** Madeleine Lindholm (SIF)
* Carla Olenius (KyIF)

************************************************************

Toisessa kohtaamisessa mentiin tasaisemmin. KyIF puristi jopa ensimmäiset 30min itselleen ja oli maalin johdossa lukemin 11-10. Vielä 4 minuuttia toisellakin puoliskolla Kirkkonummelaiste olivat vauhdissa mukana mutta ajassa 34:34 Sofia Andersson joutui jäähylle ja tällöin SIF laittoi seuraavan vaihteen sisään. Kolmikko Olin (3kpl), Karlsson (2kpl) ja Carolina Roos(2kpl) teki maaleja tehokkasti seuraavaan vajaan kuuden minuutin sisällä.

Tällöin myös Siuntiolaiset sai puolustuksen kuntoon ja kun ei KyIF saanut aikaiseksi maaleja alkoi peli olla taputeltu. SIF jatkoi tehokasta maalin tekoa ja kun KyIF laittoi hajamaaleja sisään oli lopputulos murskaavasti 17 – 32. Tähdet tässä ottelussa menivät:

*** Pernilla Karlsson (SIF)
** Maria Jukola (KyIF)
* Carolina Roos (SIF)

Maalikuningattaren tittelin lunasti itselleen Pernilla Karlsson kahdeksalla maalilla, vaikka aivan kannoilla tuli Maria Jukola ja Linda Olin seitsemällä maalilla.

Ottelut ovat nyt 2-0 Siuntiolaisille ja näin puolivälieräsarja on katkolla myös heillä tiistaina 18.3. Peli alkaa Sintion palloiluhallissa klo 19:30 joten sinnekin halli täyteen jotta joukkueet saavat kannustusta sekä fiilistä halliin.

Koska parhaiten tämän mahtavan lajin kokee paikanpäällä hallissa. 🙂

NSM puolivälierät (Atlas – BK-46)

Puolivälieriä on nyt pelattu 4 ottelua ja näissä kahdessa otteluparissa niskan päällä on kaksi joukkuetta. Katsotaan tilannetta hieman tässä.

atlas Atlas – BK-46 bk-46

Atlas voitti runkosarjan viimeisessä ottelussa itselleen kotiedun ja näin pelattiin perjantaina 14.3 ensimmäinen ottelu Myyrmäen Urheilutalolla. Runkosarjassa kolmen ottelun voitot menivät Vantaalaisille 2-1 maalierolla +11. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen meni niukasti kahden maalin erolla Karjaalaisille (23-25). Toinen ottelu meni huomattavasti selkeämmin Atlakselle luvuin 17-26, ja kolmas ottelu luvuin 22-18. Joukkueiden kohtaamisissa maalitehokkaimmat ovat olleet:

1. Anna Jauhiainen (Atlas) = 20 maalia
2. Nina Sarelin (Atlas) = 16
3. Pamela Degerman (BK-46) = 15
4. Elin Sjölund (BK-46) = 12
5. Tiina Helaskoski (Atlas) = 9
5. Linda Sjöblom (BK-46) = 9

************************************************************

Perjantaina pelattu ottelu päättyi Atlaksen vakuuttavaan kymmenen maalin voittoon luvuin 25 – 15. Tässä ottelussa raportit kertovat että ratkaisuasemassa on ollut Atlaksen tiivis puolustus, ja onhan se hyvä kun vastustaja tekee vain 15 maalia 60min aikana. Ensimmäisen ottelun tehokkain maalien suhteen on ollut kotijoukkueen Anna Jauhiainen kahdeksalla maalilla. 4 maalia on saanut kasaan Atlakselta Nina Sarelin sekä Tiina Helaskoski, sekä Karjaalaisten puolelta Pamela Degerman ja Yvonne Westerholm. Ottelussa on vastustajilta onnistunut maalivahti Sara Pollesello joka tällä kaudella on tehnyt hyvää työtä ja saanutkin hienosti runkosarjan aikana tähtiä 18kpl. Hyvää työtä 23 vuotiaalta maalivahdilta. Tähdet tässä ensimmäisessä puolivälieräottelussa ovat menneet seuraavasti:

*** Anna Jauhiainen (Atlas)
** Sara Pollesello (BK-46)
* Tiina Helaskoksi (Atlas)

Näin Atlas aloitti jatkosarjan siihen mihin runkosarjassa lopetti viimeisen kahden ottelun puolesta, eli häviöittä.

************************************************************

Toinen ottelu pelattiin sunnuntaina 16.3 Karjaalla ja BK-46 on lähtenyt todenteolla pitämään pisteet kotona ja sarjan tasoittamiseen. Varovaisesti ja tarkkaavaisesti joukkueet ovat aloittaneet pelin ja ensimmäisen 15min aikana maalejakin on nähty vain kaksi kappaletta, kun tilanne on ollut 1-1. Ottelu on jatkunut tasaisena koska ensimmäisen puoliajan päätyttyä on tilanne ollut 6-6 eikä voittajaa ole tässä vaiheessa vielä ole voinut julkistaa. Toisen puoliajan vieraileva Atlas on aloittanut väkevämmin ja ottanut 3 maalin johdon ennenkuin Karjaalaiset ovat aloittanut maalitehtailun.

Mutta kun maaliportit aukesivat jatkoi kotijoukkue maalitehtailun ja otti kiinni (ajassa 41:22 tilanne 9-9). Maali kotijoukkueelle ja sitten vierasjoukkueelle ja kellon näyttäessä ajaksi 45:57 tilanne oli 10-10. Seuraavan 4 minuutin sisällä BK sitten otti johdon itselleen kolmen maalin turvin. Atlas, ei tyytynyt tähän tilanteeseen ja taisteli takaisin. Ajassa 53:24 Anna Jauhiainen on sisuuntunut ja päättänyt ratkaista pelin itse jos ei muuten ja paukutti kolme maalia putkeen sisään. Näillä maaleilla Atlas otti johdon takaisin itselleen (tilanne: 15-16) ja kun tähän hyvään aaltoon liittyi Tiina Helaskoski joka teki tilanteeksi 15-17. Jotta ei voittoa voitaisiin alkaa juhlia liian aikaisin päätti Emmi Högbacka (Atlas) ottaa 2min ulosajon.

Degerman yritti vielä ja kavensi tilannetta ajassa 58:11 (16-17). Tällöin vastauksen suoritti Anna-Maria Kunttu (16-18) ajassa 59:32. Lopputuloksen 17-18 sinetöin Elin Sjölund kun ottelua oli 13 sekuntia jäljellä. Näin Atlas korjasi pisteet kotiin ja johtaa ottelusarjaa 2-0. Atlaksen tutut nimet Anna Jauhiainen(7 maalia) ja Tiina Helaskoski (5 maalia) olivat maalivahti Johanna Peltosen kanssa suuressa roolissa tässä vähänmaalisessa ottelussa. Suurin tasoitus Atlaksen hyväksi on Pamela Degermanin tehojen puuttuminen, ja tämä koska hänellä on loukkaantuminen joka estää täysipainoisen pelaamisen. Tässä ottelussa tuli vain 2 maalia, ja näin Karjaalaisten paras maalintekijä on ollut Linda Sjöblom viidellä maalilla. Tähdet menivät toisessa ottelussa seuraavasti:

*** Johanna Peltonen (Atlas)
** Sara Pollesello (BK-46)
* Tiina Helaskoski (Atlas)

Näinollen sarja on katkolla tiistaina pelattavassa kolmannessa ottelussa, joten oman suosikin värit päälle ja hallille kannustamaan, koska faktahan on, että parhaan tunnelman ja kosketuksen peliin saa kun menee paikan päälle. Kolmas ottelu pelataan siis tiistaina 18.3.2014 klo 18:00 Myyrmäen Urheilutalolla.

Kaikki halliin!